Eduskunnan perustuslakivaliokunta jatkaa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) rikosepäilyjen käsittelyä heti eduskunnan syyskauden alussa. Valiokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän (sd.) mukaan ministerin oikeusturvan kannalta on tärkeää, että asia viedään eteenpäin viivytyksettä. Hänen mukaansa asia pyritään käsittelemään tiiviissä aikataulussa syys-lokakuussa.
Haavisto kiistää syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Valtakunnansyyttäjänvirasto ei Ojala-Niemelän mukaan ole vielä esittänyt valiokunnalle näkemystään esitutkintapöytäkirjan sisällöstä.
– Hän tulee heti syksyllä valiokuntaan kuultavaksi ensimmäisten joukossa, Ojala-Niemelä sanoi tiedotustilaisuudessa eduskunnassa valiokunnan kokouksen jälkeen.
Ministerin toimintakyky perustuu viime kädessä eduskunnan luottamukseen.
Helsingin Sanomien mukaan keskusrikospoliisi epäilee Haavistoa kahdesta rikoksesta: virkarikoksesta ja yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta. Ojala-Niemelä ei rikosnimikkeitä vahvistanut, koska asia on hänen mukaansa leimattu salassa pidettäväksi.
Syksyllä kuultavat asiantuntijat painottuvat rikosoikeuden professoreihin ja heidän lisäkseen kuullaan aikaisemmin päätettyjä valtiosääntöoikeuden asiantuntijoita, joita ei vielä ensimmäisellä kierroksella kuultu.
Valiokunnan jäsenillä on nyt aikaa perehtyä aineistoon, joka toimitetaan myös asiantuntijoille.
“Hän on kykenevä suoriutumaan tehtävistään”
Haavistolle itselleen varataan myös mahdollisuus tulla uudelleen kuulluksi. Hän kommentoi maanantaina Brysselissä, että rikosepäily ei ole vaikuttanut ulkoministerin tehtävien hoitamiseen.
– En ole jättänyt mitään tehtävää hoitamatta tämän prosessin aikana. Normaalit ulkoministerin velvollisuudet on suoritettu.
Haavisto muistutti, että ministerin toimintakyky perustuu aina viime kädessä eduskunnan luottamukseen.
Ojala-Niemelän mielestä Haavisto voi juridiselta kannalta katsottuna toimia ministerinä ja jos painetta tulee, se tulee poliittiselta puolelta.
– Mutta katson, että hän on ihan kykenevä suoriutumaan tehtävistään.
Keskusrikospoliisi tutki eduskunnan perustuslakivaliokunnan pyynnöstä erityisesti sitä, miksi Haavisto halusi siirtää ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin.
Perustuslakivaliokunta päätti pyynnöstä kymmenen opposition kansanedustajan jätettyä Haaviston toimista muistutuksen.
Mahdollisesta syytteennostamisesta päättää eduskunnan täysistunto äänten enemmistöllä ja syyte käsiteltäisiin valtakunnanoikeudessa, joka on kokoontunut tasavallan historian aikana aiemmin vain neljä kertaa.