Kerran viikossa hän matkustaa 450 kilometriä Bulawayosta Bingaan, Karibajärven rantamille. Sieltä hän ostaa 100–150 kiloa kalaa jälleenmyytäväksi. Kalastajat myyvät tuoretta lahnaa ja Tanganjikan sardiiniksi kutsuttua kapenta-kalaa vajaalla eurolla kilo. Bulawayossa Moyo saa niistä kolmisen euroa kilolta. Pihviliha voi laadusta riippuen olla jopa kaksi kertaa kalliimpaa.
Moyo kertoo, että liiketoiminta sujuu hyvin.
– Ihmiset ympäri maan ostavat kalaa Bingan kalastajilta. Jotkut tulevat jäähdytysrekkojen kanssa. On ilmiselvää, että kalalle on valtavasti kysyntää, ei vain Bulawayossa, vaan koko maassa, Moyo sanoo.
Uusia ansaintamahdollisuuksia kalataloudessa
Talousvaikeudet Zimbabwessa ja naapurimaa Sambiassa ovat saaneet ihmiset näkemään kalat myös muuna kuin pelkkänä oman ravinnon osasena.
Niinpä yhä useammat ihmiset jättävät päivätyönsä etsiäkseen uusia ansaintamahdollisuuksia. Kalatalouteen tulvii niin paljon toiveikasta väkeä, että luonnonvarat uhkaavat loppua.
Mitä enemmän kalaverkkoja heitetään Karibajärveen, sitä polttavammaksi nousee kysymys pitkän ajan ekologisista vaikutuksista. Zimbabwen kaloista 90 prosenttia nostetaan Karibajärvestä.
Saaliit ovat jo pienentyneet. Vuosituhannen vaihteessa Karibajärvestä nostettiin vuosittain 27 000 tonnia kalaa, nykyään kalansaalis on vain 15 000 tonnia vuodessa. Ei ihme, että kysyntä ylittää tarjonnan.
Zimbabwe on lopettanut uusien kalastuslupien myöntämisen, mutta se ei ole lopettanut salakalastusta.
Ylikalastuksesta on oltu huolissaan ennenkin, mutta jatkuva uusien rekisteröimättömien kalastajien tulva on tehnyt hyvin vaikeaksi huolehtia ekologisesta tasapainosta.
– Siitä lähtien kun Kariban pato rakennettiin vuonna 1958, on ollut sääntönä, ettei järvellä saa olla 500 kalastuslauttaa enempää, Zimbabwen puisto- ja luontoviraston tiedottaja Tinashe Farawo kertoo. Todellisuudessa niitä on noin kolme kertaa enemmän.