Petteri Orpon hallitusohjelmassa opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksista linjattiin leikattavaksi yhteensä 125 miljoonaa euroa. Vaikka elokuva-alan budjettileikkaukset saatiin peruttua, luo vaikea taloustilanne edelleen näköalattomuutta.
Taidealan ahdinko on saanut monet miettimään, kannattaako alaa enää edes opiskella. Ennenkään sille ei ole hakeuduttu varsinaisesti vakaan ja hyvän tulon perässä, mutta nyt meritoituneetkin tekijät sanovat tilanteen olevan poikkeuksellisen huono.
”Ihan tällaista ei ole ollut”
– Monenlaisia aikoja on nähty ja on tullut istuttua niin sanotusti vaihtopenkillä, mutta ihan tällaista ei kyllä ole ollut. Alalla on valtavasti työttömyyttä. Saan lähes päivittäin kyselyjä, että tarvitsenko johonkin projektiini tekijöitä. Toivottomuus on käsinkosketeltavaa, sanoo elokuvaohjaaja ja kirjailija Reetta Aalto.
Oikeisto puhuu kannustinloukuista, mutta ainakin taiteilijoiden kohdalla huoli on turha. Niin työteliästä porukkaa ei olekaan.
Hän on ohjannut viimeksi kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana lukuisia elokuvia, tv-sarjoja ja dokumentteja sekä kirjoittanut kaksi romaania.
Aalto on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta pääaineenaan dokumentaarinen elokuva. Hän uskoo, että jos elokuva-alalle haluaa, jonkinlaisia alaan liittyviä opintoja on yhä hyvä hankkia. Tutkintoa enemmän hän painottaa kuitenkin koulusta saatujen verkostojen ja työnäytteiden merkitystä.
Kurinpalautus käynnissä
Nykyinen kulttuurivastainen politiikka kytkeytyy Aallon mielestä myös kaiken tasa-arvokentällä tapahtuneen edistyksen vastustamiseen. Käynnissä on jonkinlainen kurinpalautus. Kulttuurialan leikkaukset heikentävät sen moniäänisyyttä, jolloin erityisesti naiset ja vähemmistöt ovat tulilinjalla.
Uransa tärkeimpänä taitekohtana Aalto pitää metoo-kampanjaa ja sen jälkimaininkeja Suomessa. Vuonna 2017 alkanut mullistus kokosi ihmisiä yhteen ja kirkasti monen näkymiä.
Aalto toimi yhtenä ohjaajana seksuaalista häirintää käsittelevässä Tottumiskysymys-elokuvassa, joka loi tekijöilleen paitsi uramahdollisuuksia, myös toiveikkuutta oikeudenmukaisemmasta elokuva-alasta.
– Tuli olo, että tästä tämä nyt lähtee. Samaan aikaan alalla tapahtui myös sukupolvenvaihdos ja tekijöiden joukkoon nousi enemmän naisia.
Aalto on kiinnittänyt huomiota viime aikoina tuotantoon päätyneiden elokuvien miehisyyteen. Hän toteaa, että vaikka Suomen elokuvasäätiö on sitoutunut elokuvien monimuotoisuuteen, vaikeina aikoina vähäiset varat ohjataan varmoille menestyjille. Rahoitetaan suurmies- ja sotaelokuvia, joiden tekijät ovat usein miehiä.
Moninaisuuden heikentäminen nakertaa Aallon mukaan taiteen tärkeintä arvoa.
– Ne pienet, taiteen äärellä tulevat tunnistamisen hetket – että joku on kokenut samanlaisia asioita kuin itse – niitä ei voi mitata rahassa. Ne muuttavat meitä sisäisesti ja luovat yhteyksiä maiden rajojen ja aikakausien yli.
Kuka tarinamme kertoo?
Myös muunlaista potentiaalia valuu hukkaan suomalaiseen taiteeseen kohdistuvien leikkausten myötä.
– Meillä on valtavasti kalliilla koulutettua ja todella osaavaa porukkaa. Suomessa tehdään kengännauhabudjetilla teknisesti Hollywood-tasoista elokuvaa. Monet etsivät nyt töitä muualta. Mutta kuka meidän tarinat kertoo, jos tekijät karkaavat ulkomaille? Aalto kysyy.
– Oikeisto puhuu kannustinloukuista, mutta ainakin taiteilijoiden kohdalla huoli on turha. Niin työteliästä porukkaa ei olekaan. Jengi painaa menemään tosi pienillä palkoilla, usein ilmaiseksikin. Mutta rahaa pitäisi saada elämiseen.
Aalto pitääkin Irlannissa kokeiltua taiteilijoiden perustuloa varteenotettavana vaihtoehtona myös Suomessa.
Kannattaako nuorten sitten suunnata opiskelemaan taidealoja? Aallon vastaus tähän on ei. Ainakaan, jos kannattamisella tarkoitetaan rahaa.
– Eihän taideala todellakaan ”kannata”. Jos rahkeita löytyy, menkää lääkikseen tai lukemaan lakia. Mutta jos taide on kutsumus, niin minkäs teet. Kaikkina aikoina on ollut narreja ja trubaduureja. Joidenkin vain on pakko tehdä taidetta, oli rahaa tai ei.
”Ilman turvaverkkoa vaikeaa”
Kide Rinne valmistui Kallion ilmaisutaidon lukiosta keväällä 2024 ja opiskelee nyt elokuva- ja tv-tuotantoa Aalto-yliopistossa.
– Ilman valtion tai lähipiirin luomaa turvaverkkoa taidealalle on vaikeaa lähteä. Eihän kukaan lähde yrittäjäksikään, jos näkee siinä vain riskejä. Taiteellekin tarvitaan kannustimia, jos sen halutaan olevan monipuolista ja tuottavan talouskasvua.
Rinteen innostus tuottamiseen syntyi videomuotoisista projekteista, joita lukioaikana pääsi tekemään. Hän ymmärsi, että elokuvassa yhdistyy moni hänen rakastamansa asia: taide, yhteisöllisyys ja tarve organisoida.
Nuoruuden yhteisöillä ja onnistumiskokemuksilla on Rinteen mukaan valtava merkitys siihen, mihin ylipäätään uskaltaa hakea. Yläasteella hän oli kuvataidepainotteisella luokalla ja ajattelee varhaisen vaiheen taidekasvatuksen mahdollistaneen paljon. Sen pitäisi kuitenkin olla saavutettavaa myös muille kuin kulttuuriperheiden kasvateille.
Rinne tiedostaa elokuva-alan suhdanneherkkyyden ja freelancer-painotteisuuteen liittyvän stressin.
– Oma taloudellinen näkymä kannattaisi olla mietittynä tosi pitkälle. Mutta toisaalta on helppoa sanoa, että tällaista tämä on aina ollut. Mun mielestä pitäisi miettiä myös vakaampia vaihtoehtoja sille, mitä taiteilijuus voisi olla.
Luova kasvu on kestävää
Suomalaista elokuvaa Rinteen on helppo puolustaa. APFI:n arvioiden mukaan jokainen audiovisuaalisen alan kannustimiin sijoitettu euro tulee vähintään 1,4 eurona takaisin valtion kassaan.
Ilmastokriisin keskellä Rinne pitääkin taidetta tärkeänä tapana luoda talouskasvua luontoa kuormittamatta. Etenkin, kun Suomessa on viime vuosina satsattu paljon myös elokuvatuotantojen kestävyyteen. Silti elokuvasäätiön Suomessa saama rahoitus on muihin Pohjoismaihin verrattuna hyvin niukkaa.
Myös alan opiskelijoiden keskuudessa taloudellisen stressin voi aistia. Siirtyminen yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisään tekee jo opiskeluajan rahoittamisesta vaikeaa. Taidealoilla opiskeleville tilanteen tekee haastavaksi se, että opinnot ovat erityisen sitovia.
Rinteen mukaan jo valmiiksi heikossa työllisyystilanteessa töiden hakemista vaikeuttaa, että koululla on käytännössä pakko olla arkisin yhdeksästä neljään.
Varsinaista B-suunnitelmaa hänellä ei ole, mikäli elokuva-ala ei työllistäkään.
– Paitsi ehkä toinen tutkinto, mutta siitä on tehty taloudellisesti tosi haastavaa. Aikuiskoulutustuki on lakkautettu, ja pian ei voi enää opiskella kahta tutkintoa samaan aikaan. Mielestäni kriisissä ei ole vain taidealojen arvostus, vaan myös opiskelun ja korkeakoulutuksen arvostus.
Tekopyhät päättäjät
Alma Aarnio on valmistunut Helsingin kuvataidelukiosta syksyllä 2025. Tällä hetkellä hän etsii kuumeisesti mitä tahansa töitä.
– Suurin uraan liittyvä unelmani on työskennellä rauhassa ilman huolta rahasta ja seuraavista töistä. Haluaisin vain nauttia itse käsikirjoittamisesta.
Keväällä on edessä haku Aalto-yliopiston elokuva- ja tv-käsikirjoituksen linjalle. Aarnio on pohtinut opintoja myös Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja Laajasalon opistossa.
Aarnion perhe on suhtautunut unelma-ammattiin kannustavasti. Vanhemmat ovat kuitenkin muistuttaneet myös siitä, miten vaikeaksi hallituksen politiikka on tehnyt taidealoilla työskentelyn. Aarnion mielestä myös kouluissa tarvitaan sekä rohkaisua että rehellisyyttä nuorten uravalintojen tueksi.
– Riippuu ihan elämäntilanteesta, ovatko epävarmat tulot liian kova hinta taiteesta ensisijaisena ammattina, Aarnio miettii.
– Jos esimerkiksi kumppani pärjää taloudellisesti hyvin ja kuluista voidaan sopia, voi intohimon kenties laittaa edelle. Mutta jos menestyminen vaikuttaisi tosi epätodennäköiseltä, saattaisi taide jäädä harrastukseksi.
Aarnio pitää taidetta myös tärkeänä tapana osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Päättäjien toiminnassa Aarnio näkee tekopyhyyttä. Hänen mielestään mahdollisuus kokea ja tehdä taidetta on tärkeä resurssi nuorten mielenterveydelle.
– Pidän tosi ristiriitaisena, että voivotellaan nuorten ahdistusta ja pahoinvointia, ja sitten kavennetaan tulevaisuudennäkymiä leikkaamalla monen nuoren intohimoista.
Aarniota taiteesta leikkaaminen ei kosketa vain omien suunnitelmien kannalta.
– Pelkään, että leikkausten myötä taide alkaa lähinnä noudattamaan erilaisia trendejä moniäänisyyden ja yllättävyyden sijaan.
uutiskirje 
