Lydia Hagodana seisoo mehiläistarhan laidalla Golbantissa Tana-joen suistossa. Ilmassa kuuluu tasainen surina, kun mehiläiset lentävät sisään ja ulos pesistään. Hagodana nostaa varovasti yhden pesän takaosaa arvioidakseen sen painoa ja hunajan määrää.
– Tämä pesä on minun. Minulla on niitä kaksi, hän sanoo.
Hagodana kuuluu ryhmään, jossa on 25 naista. He hoitavat noin 50 yhteistä mehiläispesää. Jokaisella naisella on kaksi pesää, joista hunajaa kerätään muutaman kerran vuodessa. Osa tuloista jää naisille itselleen, osa pannaan yhteiseen säästökassaan, jolla tuetaan pientä vihannesviljelmää.
Mehiläistarhat sijaitsevat Tana-joen etelärannalla kohdassa, jossa joki haarautuu suistoksi. Sadekaudella maa muuttuu tulvatasangoksi, joka houkuttelee muuttolintuja ja jossa elävät virtahevot, krokotiilit ja harvinainen Tana-joen topiantilooppi.
Joenvarsien metsiköissä elää myös kaksi äärimmäisen uhanalaista kädellistä: Tana-joen punakolobus ja töyhtömangabi.
Alueen ihmisten toimeentulo on pitkään perustunut viljelyyn, kalastukseen ja karjanhoitoon. Viime vuosina mehiläishoito on tarjonnut uuden tulonlähteen. Naisille pesien hoitaminen on merkinnyt siirtymistä pois fyysisesti raskaasta työstä ja perinteisesti miesten hallitsemilta aloilta.
Suisto haluttiin muuttaa polttoainepelloiksi
2010-luvun alussa tulvatasangoista haluttiin tehdä laajoja biopolttoaineviljelmiä. Suunnitelmat herättivät huolta kosteikkojen muuttumisesta teolliseksi maatalousmaaksi.
– Tämä liittyi Euroopan unionin haluun sekoittaa biopolttoaineita fossiilisiin polttoaineisiin. Afrikka nähtiin paikkana, jossa oli käyttämätöntä” maata, joka voitaisiin ottaa esimerkiksi sokeriruo’on, viljelyyn”, Nature Kenya -järjestön toiminnanjohtaja Paul Matiku sanoo.
Kenian hallitus esitti hankkeet osana Vision 2030 -ohjelmaa. Niiden sanottiin tuovan kehitystä ja työpaikkoja alueelle, jota viranomaiset kuvasivat ”tyhjäksi”.
Maan raivaus oli jo alkanut. Joissakin paikoissa pellot ehdittiin kyntää ennen kuin perheet olivat ehtineet kerätä tavaransa. Norsujen ja muiden eläinten käyttämä kulkureitti pilkottiin plantaasialueiksi.
Väkivaltaiset yhteenotot puhkesivat vuonna 2012, ja sijoittajat alkoivat kutsua aluetta ”punaiseksi vyöhykkeeksi”.
– Heräsimme tilanteeseen, missä Tana-joen suiston kehitys oli menossa väärään suuntaan. Villieläinten elinalueita ja ruokaa tuottavaa maata ei voi muuttaa autojen polttoaineeksi. Meidän oli käytettävä kaikki keinomme sen pysäyttämiseksi, Matiku sanoo.
Luonnonsuojelujärjestöt ja paikallisyhteisöt veivät hallituksen oikeuteen. Helmikuussa 2013 tuomari Mumbi Ngugi pysäytti hankkeet. Hänen mukaansa valtio ei ollut ottanut huomioon paikallisten ihmisten oikeuksia.
– Tuomioistuimen mukaan kukaan ei voi edetä ilman maankäyttösuunnitelmaa, joka on laadittu yhdessä paikallisten kanssa, Matiku sanoo.
Seuraavien vuosien aikana suisto jaettiin laidunnuksen, viljelyn ja suojelun vyöhykkeisiin. Ensimmäistä kertaa alueella oli viralliset säännöt.
Sitten Tana-joen suistolla alettiin miettiä, voisiko luonnonsuojelu elättää paikalliset.
Kohti luonnontaloutta
YK:n ympäristöohjelman Unepin tuella tutkijat alkoivat laskea suiston ekosysteemien taloudellista arvoa. Tavoitteena oli muuttaa ajatus ”käyttämättömästä maasta” toimivaksi luonnontaloudeksi.
Kumppanit hakivat rahoitusta Maailman ympäristörahasto GEF:ltä, joka myönsi vuonna 2018 noin 2,8 miljoonaa euroa Tana-joen suiston ennallistamiseen. Rahoituksen avulla pyrittiin vakauttamaan aluetta, jota olivat pitkään leimanneet maakiistat ja epäonnistuneet biopolttoainehankkeet, sekä viemään maankäyttösuunnitelma lainsäädäntöön.
Vuosina 2019–2024 maakunta hyväksyi 29 maankäyttöä, suojelua ja ilmastotoimia ohjaavaa säädöstä.
– Olemme siirtyneet hajanaisista suojeluhankkeista lakiin perustuvaan hallintomalliin, joka yhdistää maankäytön, ilmastonmuutoksen ja yhteisöjen osallistumisen, ympäristöjohtaja Mathew Babwoya Buya sanoo.
Hanke on saanut GEF:ltä myöhemmin myös lisärahoitusta, ja sen ympärille on koottu kymmeniä miljoonia euroja muuta julkista ja kehitysrahoitusta.
– Tana-joen suiston hanke osoittaa, mitä voidaan saavuttaa, kun maan oma sitoutuminen on vahvaa ja tavoitteet ovat selkeitä, GEF:n ympäristöasiantuntija Ulrich Apel sanoo.
Hunajasta tuloja
Golbantissa, jossa Lydia Hagodanankin mehiläispesät sijaitsevat, hunajantuotanto on yksi uusista elinkeinoista. Toimintaa kehitetään yhteistyössä African Beekeepers Limitedin (ABL) kanssa.
Yritys toimittaa modernit mehiläispesät ja teknisen osaamisen, vastaa tuotannosta ja ostaa hunajan kiinteään hintaan. Näin mehiläistarhurit välttyvät hintojen heilahtelulta, joka on yksi maaseutumarkkinoiden suurimmista riskeistä.
ABL:n johtaja Ernest Simeonin mukaan lähestymistapa poikkeaa monista kehityshankkeista, joissa viljelijöitä koulutetaan hoitamaan pesiä itsenäisesti.
– Keniassa on satoja moderneja mehiläispesiä, mutta ne eivät tuota hunajaa. Puuttuva lenkki on osaaminen, hän sanoo.
Golbantissa puolestaan yhteisöt tarjoavat maata ja vahtivat pesiä, kun taas ABL:n työntekijät seuraavat mehiläisyhdyskuntia, keräävät hunajan ja valvovat käsittelyä. Simeonin mukaan tämä pitää tuotannon tasaisena.
– Emme kouluta viljelijöistä mehiläishoitajia, vaan teemme liiketoimintaa ja näytämme, miten hunajalla tehdään rahaa, Simeoni sanoo.
Silti malli on hänen mukaansa hauras. Rahoitusta on vaikea saada, ja suuri osa toiminnasta nojaa yhä kehitysrahoitukseen, joka kattaa alkuvaiheen riskit.
– Jos rahoitus loppuu, suurin osa näistä hankkeista pysähtyy, hän sanoo.
Viljelijöitä ei haluta tässä vaiheessa sitoa pitkiin sopimuksiin. Ensin halutaan varmistaa, että tuotantomäärät ja hinnat ovat kestäviä.
– Ensimmäisellä kaudella pystyimme maksamaan 76 viljelijälle noin 700 000 Kenian šillinkiä eli noin 4 600 euroa suistosta kerätystä hunajasta, Simeoni sanoo.
Suuret investoinnit odottavat vielä
Paikallishallinto pyrkii houkuttelemaan alueelle myös suurempia sijoituksia Green Heart -kehityssuunnitelman avulla.
Minjilaan on varattu 60 hehtaarin alue teollisuuskeskittymälle, jonka on tarkoitus tukea maataloustuotteiden jalostusta, logistiikkaa ja ympäristöystävällistä tuotantoa.
– Tällä hetkellä suunnittelemme yksikköä, joka koordinoi yhteistyötä yksityisten yritysten kanssa, Tana Riverin maakuntasihteeri Mwanajuma Hiribae sanoo.
Hanke on kuitenkin vasta alkuvaiheessa. Viranomaisten mukaan kaiken tulevan kehityksen on noudatettava suiston maankäyttösuunnitelmaa ja ympäristösuojelun ehtoja. Toistaiseksi yksityistä pääomaa virtaa alueelle vain vähän.
Malli on myös teknisesti siirrettävissä muualle Keniaan, mutta sen onnistuminen riippuu poliittisesta tahdosta ja pitkäjänteisestä julkisesta rahoituksesta.
Golbantissa hunajasta saatavat tulot ovat vielä pieniä ja epäsäännöllisiä, mutta ne alkavat näkyä arjessa.
Lydia Hagodana on hoitanut mehiläisiä kaksi vuotta. Hunajatulot auttavat maksamaan kuuden lapsen koulumaksuja, tukevat pientä maatilaa ja kartuttavat yhteistä rahastoa.
Hagodanan mukaan ennen mehiläisiä elämä oli vaikeampaa. Nyt on ainakin jotakin, johon voi tukeutua. Jatkuipa ulkopuolinen tuki tai ei, hän aikoo pitää pesänsä ja toivoo oppivansa jalostamaan hunajasta myös muita tuotteita.
uutiskirje 
