Keskiviikkona 12.2. Trumpin hallinto veti maton Ukrainan alta ja heikensi merkittävästi Ukrainan neuvotteluasemaa tulevissa neuvotteluissa mahdollisesta tulitauosta tai rauhasta.
Trumpin puolustusministeri Hegseth otti julkisilla puheillaan kaikki ne kortit pois pöydältä, joita Ukraina olisi tarvinnut pystyäkseen luomaan edes jonkinlaista painetta oikeudenmukaisempiin rauhanehtoihin. Soittamalla Putinille ensin Trump osoitti, että häntä ei kiinnosta Ukrainan tai Euroopan asema. Hänen maailmankuvansa rakentuu voimaan ja väkivaltaan, jossa suurvallat voivat keskenään sopia muiden maiden kohtaloista. Trump ja Putin asettivat reunaehdot neuvotteluille ilman Ukrainaa, vaikka on selvää, että Ukrainan on oltava läsnä, kun ehdoista sovitaan..
Tämä toiminta Trumpilta ei tietenkään tullut yllätyksenä meille, jotka olemme nostaneet esille Trumpin autoritaarisuuden ja samankaltaisuuden Putinin kanssa sekä varoittaneet useasti siitä, että hänen toisesta kaudestaan tulee rajumpi kuin ensimmäisestä. Sen sijaan koko se laitaoikeistolainen joukko, joka salamannopeasti vaihtoi Putinin komppaamisen ”Slava Ukrainiin” Venäjän aloitettua hyökkäyksensä, ja jotka kovasti ovat iloinneet Trumpin ja Muskin valtaannoususta, ovat nyt kovin… hiljaa.
Seuraavana päivänä, kun Trump oli heittänyt Ukrainan bussin alle perussuomalaisten meppi Sebastian Tynkkynen, joka on kovasti yrittänyt profiloitua ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, twiittasi Münchenissä tapahtuneesta terrori-iskusta sekä poliittisten nuorisojärjestöjen avustuksista. Riikka Purra otti puolestaan kantaa pienydinvoimaloihin. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä otti sentään kantaa pinnalla olevaan aiheeseen, toteamalla että Trumpin linjaukset ”eivät ole rohkaisevammasta päästä”.
Myös muu oikeisto näyttää olevan ongelmissa sen kanssa, miten Trumpin Ukraina-politiikkaa pitäisi kommentoida. Ymmärtäähän sen, kun Jari Ehrnroothin ja Mika Aaltolan kaltaiset kommentaattorit jo kovasti olivat linjaamassa, että Trumpilla on vauhti päällä ja että Suomen pitäisi seurata Trumpin jalanjäljissä hänen kansainvälisen oikeuden vastaisessa politiikassaan. Mutta silloin kyse olikin Gazasta.
Entä tulevaisuus? Jotkut toimittajat ovat nyt pohtineet, oliko Nato-jäsenyys sittenkin virhe. Minusta on varsin outoa, jos joku on perustellut kantansa Natoon miettimättä sellaista skenariota, jossa Trump palaa valtaan. Tämä riski on ollut tiedossa koko ajan. Jäsenyydestä voi perustellusti olla monta mieltä, mutta itse ajattelen, että Trumpin politiikka parhaimmassa tapauksessa auttaa kehittämään Natoa ja Euroopan turvallisuuspolitiikkaa juuri vasemmiston haluamaan suuntaan. Avaan seuraavaksi miksi.
Oikeistolle Nato-jäsenyydessä on aina ollut kyse pitkälti vain Yhdysvalloista. Heille tämä on siksi luonnollisesti vaikea tilanne. Minun mielestäni Nato-jäsenyyden keskeisin kysymys oli ja on kollektiiviset turvatakuut. Juuri pääseminen kollektiivisten turvatakuiden piiriin oli tarve, jonka Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa aiheutti Suomelle. Ja juuri se on se kaikista keskeisin kysymys myös Ukrainan tulevaisuuden kannalta. Toki Yhdysvallat on keskeisessä roolissa tämän pelotteen osalta, mutta Natossa on tällä hetkellä valtaosa Euroopan maista. Se muodostaa jo itsessään tärkeän ja uskottavan turvallisuusarkkitehtuurin.
Minä olen jo Nato-keskustelun alkumetreistä lähtien sanonut, että on ollut iso virhe, ettei vasemmisto aiemmin suhtautunut myönteisesti EU:n kehittämiseen selkeiden turvatakuiden suuntaan. Se olisi ollut todellinen vaihtoehto Natolle. Nyt avautuu taas tila tämän vaihtoehdon esittämiseen ja kehittämiseen sekä EU:n että Naton puitteissa.
Olen nimittäin yhdestä asiasta samaa mieltä Trumpin hallinnon kanssa: Eurooppa ei voi olla riippuvainen Yhdysvalloista. Emme voi olla riippuvaisia yhä autoritaarisemmaksi muuttuvasta suurvallasta, joka omilla toimillaan osoittaa vähät välittävänsä niin eurooppalaisista valtioista kuin kansainvälisestä oikeudesta.
Siksi Euroopassa pitää nyt asettaa tavoitteeksi vähentää riippuvuutta Yhdysvalloista. Juuri näinhän Trumpin hallinto on kehottanut meitä tekemään, vaikka se samaan aikaan vaatii meitä ostamaan lisää aseita heiltä. Se on täysin ristiriitainen kanta.
Eurooppalaisen autonomian vahvistamisen pitää tarkoittaa paitsi suurempaa omavaraisuutta turvallisuudessa myös entistä tiukempia toimia niin kiinalaisia kuin yhdysvaltalaisia teknologiamonopoleja vastaan. Sen pitää myös tarkoittaa investointeja Euroopan omaan julkiseen digi-infraan sekä teollisuuden vihreään siirtymään.
Puolustuksen osalta omavaraisuus tarkoittaa rahojen ohjaamista eurooppalaiseen puolustusteollisuuteen. Yli 60% EU-maiden puolustushankinnoista menee tällä hetkellä Yhdysvaltoihin. Me rahoitamme siis merkittävällä tavalla Yhdysvaltojen sotateollisuutta ja teemme samalla itsestämme siitä riippuvaisia. Kun Euroopassa nyt lähdetään kehittämään eurooppalaista puolustusteollista yhteistyötä, on tavoitteeksi asetettava ”Buy European”. Miksi emme käyttäisi näitä varoja oman teollisuutemme ja kyvykkyyksiemme kehittämiseen?
Tämän lisäksi on nyt lähdettävä kehittämään eurooppalaista Natoa. Joko niin, että Eurooppa tiivistää yhteistyötään sotilasliitossa ilman Yhdysvaltoja tai sitten rakentamalla oman eurooppalaisen vaihtoehdon.
Autoritaaristen johtajien edessä ei pidä nöyrtyä ja luopua omista arvoistaan, vaan tehdä juuri kuten Trumpin hallinto nyt kehottaa meitä tekemään: rakentaa eurooppalaista vaihtoehtoa omista lähtökohdistamme käsin.
uutiskirje 