
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Suomessa on viime viikkoina lomautettu tuhat ihmistä päivässä. EK:n ekonomistin mukaan tunnelma yrityksissä on odottava. Jos massiiviset elvytyspaketit eivät tehoa, iso irtisanomispommi laukeaa.
Lue lisääTämä on vasta alkua, väittää innokas talouskeskustelija Ari Ojapelto. Lamaa ja sen jälkilaskuja maksetaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lue lisääTyömarkkinakeskusjärjestöt ovat päässeet sopimukseen eläke- ja työttömyysturvapaketista. SAK:n Lauri Ihalaisen mukaan työttömyysturvan leikkauspuuhille on nyt pantu piste.
Lue lisääOn vaarallista ajatella, että tänä vuonna kärsitään, mutta ensi vuonna kaikki on oleellisesti paremmin, sanoo PT:n erikoistutkija Pekka Sauramo. Hänestä on myönteistä, että hallitus elvyttää eikä leikkaa. Mutta kun elvytyshankkeiden halutaan päättyvän jo ensi vuonna, on kuva taloudesta ylioptimistinen.
Lue lisääKaikkia ei enää hävetä. Ensimmäinen kerta on pahin.
Lue lisääVasemmistoliiton EU-parlamenttiehdokkaan Kyösti Suokkaan mukaan työntekijöiden ääni kuuluu EU:ssa, jos passiivisuuden sijaan valitaan vaikuttaminen.
Lue lisääVasemmistoliitto haastaa pääministerin käyttämään valtaansa Vasemmistoliitto haastaa valtion näyttämään mallia suuryhtiöiden osinkojen jaosta pidättäytymisessä omissa yhtiöissään. Puolue perää pääministeri Matti...
Lue lisääVasemmistoliiton puoluehallitus vaati keskiviikkona valtiota keskeyttämään tuottavuusohjelmansa välittömästi. Sen mielestä tuottavuusohjelma on muuttunut selkeästi irtisanomisohjelmaksi. – Se vaikeuttaa esimerkiksi työllisyyden hoitoa.
Lue lisääSynkistä näkymistä huolimatta pörssiyhtiöt maksavat isoja osinkoja Pörssiyhtiöt alkavat julkistaa viime vuoden tuloksiaan varsinaisesti tämän viikon torstaina, kun Nokia kertoo...
Lue lisääRahanpesulaki velvoittaa enemmän myyjää kuin omistajaa Kullan ja timanttien ostaminen on ikivanha pimeän rahan pesutapa. Viime kesänä voimaan tulleen lain...
Lue lisääSivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.