Vastikkeellinen tai ”osallistava” sosiaaliturva nousi taas puheenaiheeksi, kun Yle julkisti alkuviikolla mielipidetiedustelun, jonka mukaan yli puolet suomalaisista pitää nykyistä sosiaaliturvaa passivoivana.
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti keskiviikkona työryhmän kehittämään osallistavaa sosiaaliturvaa. Työryhmän toimeksiannon mukaan osallistavan sosiaaliturvan tavoite on ehkäistä työkykyisten työttömien syrjäytymistä, kannustaa osallistumiseen, ja samalla lisätä sosiaaliturvan yleistä hyväksyntää yhteiskunnassa.
90 000 karenssipäätöstä
Kansaneläkelaitoksen johtava tutkija Pertti Honkanen muistuttaa Kelan tutkimusblogissa, että työttömyysturva on jo nyt voimakkaasti vastikkeellista. Kieltäytyminen tarjotusta työstä tai muista palveluista johtaa helposti karenssiin. Honkasen mukaan vuonna 2012 tehtiin työttömän ”moitittavan menettelyn” vuoksi noin 90 000 karenssipäätöstä, ja suuri osa näistä päätöksistä eväsi työttömyysturvan käytännössä kokonaan.
Marraskuussa 2013 yhteensä 75 000 työttömyysturvan saajaa osallistui erilaisiin palkattomiin toimenpiteisiin, kuten koulutukseen, työelämävalmennukseen, kuntouttavaan työtoimintaan, mikä oli runsas viidennes kaikista työttömyysturvan saajista.
Levysepät palkatta kotipalveluun?
Honkanen pohtii, että jos hallitus aikoo todella yleistää palkattoman työn työttömyysturvan vastikkeena koskemaan kaikkia työttömiä, sillä on edessään monta poliittista, juridista, taloudellista ja käytännöllistä pulmaa.
”Tuskin kukaan uskoo, että esim. Turun STX-telakalta irtisanottu ansiosidonnaista työttömyysturvaa saava levyseppä voidaan käden käänteessä laittaa avustamaan vanhusten kotipalvelua, vieläpä ilman palkkaa.”
Yhden euron työpaikkoja
Honkasen mukaan vastikkeellisessa sosiaaliturvassa on kyse ”workfare-diskurssista”, joka 1980-luvulla sai alkunsa USA:ssa ja Isossa-Britanniassa. Puhtaimmillaan se tarkoittaa nimenomaan työttömyysturvan tai sosiaaliavun ”vastikkeeksi” tehtävää palkatonta työtä, joskin sillä voi muitakin lievempiä ilmenemismuotoja.
”Esimerkiksi Saksassa otettiin kymmenkunta vuotta sitten käyttöön ns. yhden euron työpaikat: työtön voidaan velvoittaa viranomaisten osoittamaan palkattomaan työhän, josta voidaan maksaa kulukorvauksena 1-2 euroa/tunti. Tässä järjestelmässä on kuukausittain satoja tuhansia työttömiä.”
Kahden kerroksen työttömiä
Honkanen kirjoittaa workfare-velvoitteiden kohdistuvan ankarimmin tai pelkästään perusturvan tai viimesijaisen sosiaaliturvan saajiin, eivätkä yleensä työttömyysvakuutuksen piirissä oleviin, ansiosidonnaisen turvan saajiin. Hänen mukaansa tällaiselta luokittelulta tai karsinoinnilta tuskin vältytään myöskään Kataisen hallituksen ”osallistavassa” sosiaaliturvassa.
Työllisyyspolitiikka hiipunut
Honkasen mukaan workfare-diskurssin kääntöpuolena on monissa maissa perinteisen työllisyyspolitiikan hiipuminen.
”Työpaikkojen luominen on hävinnyt budjettipolitiikan agendalta, puhumattakaan siitä, että täystyöllisyys olisi enää hallitusten ohjelmassa. Suomessa vuoden 1987 työllisyyslaki edellytti, että vuosittain laaditaan työllisyyden hoidon lähiajan tavoiteohjelma, mutta tästä luovuttiin vuoden 2002 työvoimapalvelulaissa. Vuoden 2012 uudessa laissa luovuttiin myös työllisyyskertomuksen esittämisestä eduskunnalle, samoin kuin edelliseen lakiin vielä sisältyneestä täystyöllisyyden tavoitteesta. Palkkaperusteisilla työllisyysmäärärahoilla työllistettyjen lukumäärä on nykyisin pienempi kuin 1980-luvun lopun nousuvuosina, vaikka uutta finanssikriisiä on eletty jo monta vuotta.”
Honkanen toivoo, että ”osallistavaa sosiaaliturvaa” pohdittaessa tutustaan myös workfare-ideologiaa ja -käytäntöjä koskevaan kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen.
uutiskirje 
