Marraskuun 25. päivä minä kirjoitan joka vuosi saman lehtijutun.
Siinä kerron, että Suomessa suurin osa seksuaalisen väkivallan uhreista tuntee väkivallan tekijän ja että suurin osa uhreista on naisia, suurin osa tekijöistä miehiä. Listaan kuolleet, kerron raiskatut.
Kerron, että Suomi ei täytä kansainvälisiä sitoumuksiaan naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien palveluiden järjestämisessä. Että esimerkiksi turvakotipaikkoja on vain noin 20 prosenttia kansainvälisistä suosituksista.
Naisin kohdistuva ahdistelu ei lopu, vaikka maasta karkoitettaisiin jokainen turvapaikanhakijaLääppijät-kampanjassa henkilökohtaisia kokemuksiaan kerto-neita naisia on uhattu raiskauksilla ja heidän tarinoitaan epäilty valheiksi.
Kerron, että tasa-arvo- ja ihmisoikeusjärjestöt vetoavat maamme hallitukseen tilanteen korjaamiseksi. Kerron, kuinka ne vaativat valtiota turvaamaan väkivallan uhrien oikeudet.
25. marraskuuta on YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä. Joka vuosi.
Eikä ketään kiinnosta.
Uudenvuoden joukkoahdistelut
Uudenvuodenaattona Saksan Kölniin kokoontuneiden juhlijoiden joukossa sadat naiset joutuivat seksuaalisen ahdistelun ja varkauksien uhreiksi.
Saksalaisviranomaisten mukaan hyökkääjät olivat arabi- ja pohjoisafrikkalaistaustaisia miehiä. Joukkoahdistelusta on tehty lähes 800 rikosilmoitusta.
19. tammikuuta Helsingin poliisi julkisti selvityksensä siitä, miten naisia ahdisteltiin Helsingissä uudenvuodenyönä.
Poliisin mukaan Helsingin keskustan alueella liikkui useita noin 10–20 ulkomaalaisen henkilön muodostamia porukoita, jotka kohdistivat seksuaalista ahdistelua yksittäisiin naishenkilöihin ja useamman naishenkilön muodostamiin ryhmiin.
Uudenvuodenpäivänä Helsingin Poliisi tiedotti vielä näin: ”Helsingin poliisin uudenvuodenyö on tänä vuonna ollut aiempia vuosia rauhallisempi.”
Sen jälkeen Helsingin poliisilaitos, Keskusrikospoliisi ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ovat antaneet keskenään ristiriitaisia lausuntoja.
Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikön Ilkka Koskimäen lausunnon mukaan Helsingin tapahtumilla oli yhteyksiä Kölnin joukkoahdisteluihin. Sittemmin tämä kumottiin.
Nyt poliisi pitää ilmiötä laajuudeltaan ja tekotavaltaan poikkeuksellisena. Seksuaalirikostapauksia sen tiedossa on 15. Tapauksista yhtä tutkitaan raiskauksena, kahta raiskauksen yrityksenä ja kahtatoista seksuaalisena ahdisteluna.
Päälleen kääntynyt keskustelu
Jos virallinen tiedotus ja julkinen keskustelu on ollut poukkoilevaa, niin sosiaalisessa mediassa keskustelu on räjähtänyt. Verkossa vellovat salaliittoteoriat ja arvailut. Katupartioita naisten ja lasten suojaksi kootaan entistä innokkaammin.
On nähty suorastaan vahingoniloisia purskahduksia, koska ”nyt mokuttajatkin vihdoin tajuavat”.
Samassa lauseessa halutaan suojella naisia ja toivotaan raiskausta ”suvakeille”, ”vihreille”, ”mokuttajille”, ”vihervasureille”, ”matunrakastajille” ja”feminatseille” . Raiskausuhkauksista on tullut monen tutkijan, poliitikon, järjestötyöntekijän ja toimittajan arkipäivää.
Sen kahden viikon aikana, jolloin tiedot uudenvuoden tapahtumista ovat olleet epämääräisiä, keskustelu on kiepsahtanut omituiseen asentoon.
Keskustelussa on asetettu vastapuoliksi asioita, jotka eivät ole vastakkaisia. Naisrauha ja monikulttuurisuus, suomalaissyntyiset miehet ja ei-suomalaissyntyiset miehet, ”oikeat ongelmat” ja lääppiminen.
Ilkka Koskimäen The Telegraph -lehdelle antaman haastattelun mukaan puistoissa ja kaduilla tapahtuneet seksuaalirikokset olivat Suomessa tuntemattomia ennen viime vuotta, jolloin 32 000 turvapaikanhakijaa saapui maahan.
Koskimäen lausunto käynnisti lääppijät-kampanjan, jossa naiset kertovat kokemuksistaan ahdistelusta.
Naiset, jotka muistuttivat, ettei Koskimäen lausunto pidä paikkaansa, ovat saaneet osakseen raivokkaan hyökkäyksen.
Lääppijät-kampanjassa henkilökohtaisista kokemuksiaan kertoneita naisia on uhattu raiskauksilla ja heidän tarinoitaan epäilty valheiksi.
Vaikka kukaan ei ole väittänyt, että maahanmuuttajan tai turvapaikanhakijan väkivallanteko olisi jotenkin vähemmän väärin, on syyttävä sormi silti kääntynyt kohti naisia, erityisesti feministinaisia.
Naisasialiitto Unionin Facebook-seinä ja Twitter täyttyivät. Järjestö teki rikosilmoituksen saamistaan viesteistä, jotka sisälsivät rasistista, seksististä ja transfobista kielenkäyttöä tai linkkejä, raiskausfantasiointia ja yhden tappouhkauksen.
Rikosilmoitus tehtiin noin 80 viestistä, joita järjestö sai yhteensä 51 eri henkilöltä.
Raiskauspuheilla pelotellaan
Euroopan pakolaiskriisi on kasvattanut negatiivista suhtautumista turvapaikanhakijoihin. Tämä näkyy muun muassa niin, että maahanmuuttoa vastustavat ovat huolestuneet kovaäänisesti suomalaisnaisten turvallisuudesta.
Pääasiassa Irakista, Afganistanista, Syy-
riasta ja Somaliasta tulevat nuoret miehet ovat herättäneet epäilyksiä, etteivät tulijat ymmärrä pohjoismaisen tasa-arvon käsitettä tai sitä, ettei naiseen saa koskea ilman lupaa.
On epäilty seksuaalisen ahdistelun ja raiskaustapausten lisääntyvän. Tässä ei ole mitään uutta. Raiskaus on ase, jota maahanmuuttokeskustelussa käytetään usein pelotteena. Jo ennen nykyistä pakolaiskriisiä ja jo ennen Kölnin ja Helsingin tapahtumia.
Nyt raiskauspuheesta on tullut yhä tavallisempaa. Maahanmuuton ja raiskaukset niputtavassa keskustelussa fakta ja fiktio sekoittuvat fantasioihin.
Huhujen ja suoranaisten valheiden levittäminen ei ole vain verkossa liikaa aikaansa viettävien huvia, sitä tehdään myös entisten ja nykyisten kansanedustajien toimesta.
Näin kirjoitti ex-kansanedustaja James Hirvisaari blogissaan kahden kantasuomalaisen teosta elokuussa:
”Kaksi suvakkihuorien tänne hinkumaa turvapaikanhakijaa raiskasi 14-vuotiaan tytön Kempeleellä. Tunnetasolla alla oleva kuva kuvaa parhaiten sitä, mitä ikänsäkin valehteleville elukkaraiskaajille pitäisi tehdä.”
(Kuvassa on tummaihoinen mies, jonka kasvot on ilmeisesti ammuttu murskaksi. Verta ja aivojen kappaleita valuu ulos.)
Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen puolestaan väitti 14. tammikuuta sanomalehti Karjalaisessa ilmestyneessä kirjoituksessaan, että turvapaikanhakijaa epäiltäisiin 15- vuotiaan tytön raiskauksesta Kuopios-sa. Tieto ei pitänyt paikkaansa.
Peiliin on vaikea katsoa
Avaan keskustelun joukkoahdistelusta eräässä sosiaalisen median suljetussa ryhmässä. Ryhmämme on pieni, eikä meitä yhdistä muu kuin eläinrakkaus. Äänestämme eri puolueita eikä meillä ole minkäänlaista agendaa maahanmuuton tai turvapaikkapolitiikan suhteen.
Tässä, satunnaisessa ja hajanaisessa joukossa tapahtuu silti välitön tunnistaminen.
Osaa ryhmän naisista yhdistävät kokemukset, joissa yksi, tai useampi kantasuomalainen mies tai poika yhdessä, on koskenut meihin ilman lupaa. Sitä tapahtui jo kun olimme tyttöjä ja sama on jatkunut, kun meistä on tullut aikuisia.
Meille on puhuttu joukolla rivoja ja meille on vihjailtu. Meitä on tuijotettu, meihin on tartuttu, kulkumme on estetty, kieltojamme ei ole uskottu.
Tapahtumilla on ollut hiljaisia todistajia, jotka eivät ole tehneet mitään, mutta joissain tapauksissa myös ääneen kannustajia ja naurajia.
Keskustelussa todetaan itsestäänselvästi: Nämä teot ovat yhtä kamalia ja yhtä tuomittavia, tekipä ne kuka hyvänsä. Minkäänlainen seksuaalinen häirintä ei ole hyväksyttävää.
Yhtä itsestäänselvää on, etteivät kaikki pojat ja miehet toimi näin. Että suurin osa ei toimi näin.
Silti. Edes joukkoahdistelu ei ole Suomessa uusi ilmiö.
Naiset tietävät sen. Ja niin tietävät miehetkin. Silti asiasta ei puhuta.
Siihen peiliin ei ole helppo katsoa, mutta siihen on katsottava.
Se, että seksuaaliseen ahdisteluun reagoidaan vasta ja vain kun tekijöinä ovat ”muut”, tuntuu loukkaukselta jokaista ahdistelun uhriksi joutunutta kohtaan.
On kaikkien etu, että jokainen ahdistelutapaus selvitetään.
Häirinnän rajaaminen oman etnisen ryhmän ulkopuolelle ei ongelmaa ratkaise. Kuten neljän naisjärjestön kirjoitus HS:ssa muistuttaa, ”Euroopan unionin perusoikeusviraston vuoden 2014 tutkimuksen mukaan Suomessa jopa 71 prosenttia naisista oli kokenut seksuaalista häirintää 15 ikävuoden jälkeen”.
Kyse on tasa-arvosta
Naisiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen ahdistelu eivät lopu, vaikka joka niemessä ja notkossa partioisivat turvajoukot. Se ei lopu, vaikka maasta karkotettaisiin jokainen turvapaikanhakija.
Se loppuu vasta, kun tunnistetaan, että sukupuolinen häirintä on osa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, joka puolestaan on osa (myös) meidän kulttuuriamme. Raiskauksella uhkaaminen tai sen toivominen toiselle on myös väkivaltaa ja osa samaa vallankäyttöä.
Kyse on tasa-arvosta; siitä tilasta, vallasta ja vapaudesta, joka naisella yhteiskunnassa on. On kyse sitten toreista, julkisuudesta tai keskustelupalstoista. Tämän tilan säätelyyn ja rajoittamiseen väkivalta, sen uhka ja sillä uhkailu ovat tehokkaita keinoja.
Väkivaltaa voidaan todistetusti ehkäistä, mutta ei ilman työtä ja eikä ilman resursseja. Tarvitaan sekä ennaltaehkäisyä että palveluja väkivallan uhreille.
Kuten erikoistutkija Sanna Aaltonen Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kirjoittaa:
”Kunnioituksen ja koskemattomuuden merkitystä sukupuolten välisissä suhteissa on hyvä tuoda esiin kotouttamisen yhteydessä, mutta sille on tarvetta myös supisuomalaisessa kasvatuksessa aina päiväkodista armeijaan ja oppilaitoksiin.”
uutiskirje 
