Koulussa historian tunnilla sain sellaisen käsityksen, että Euroopassa oli natsivaltio 1930- ja 1940-luvuilla, mutta se tuhottiin, ja sen jälkeen kukaan ei enää ollut natsi. Eurooppaan saapui liberaali demokratia, Euroopan unioni synnytti uuden yhtenäisyyskehityksen, ja kaikki oli hyvin. Myöhemmin opin, että itse asiassa natseja ei onnistuttu puhdistamaan edes Länsi-Saksan hallinnosta, vaan moni natsi jatkoi iloisesti uraansa osana uutta liberaalidemokratiaa.
Valitettavasti viime vuosikymmenet opettavat, että liberaali demokratia on lopulta aika kyvytön vastaamaan fasismin nousuun. Yhdysvalloissa on vallassa äärioikeistolainen protofasisti, ja jopa Suomeen on saapunut ensimmäisiä sieltä paenneita trans-ihmisiä. Unkaria hallitsee venäjämielinen autokraatti, Venäjää hallitsee venäjämielinen fasisti ja monissa, monissa muissa maissa äärioikeisto kolkuttelee hallituspalatsien ovia.
Entä meillä Suomessa? Suomessa käytettiin vuosikymmeniä sen toisteluun, että me ajopuuna vain soljuimme natsivirrassa toisessa maailmansodassa. Valtaa piti samat vuosikymmenet yksinään kalju ukko, joka osasi hiihtää ja käskeä. Sitten Suomi 1980-luvulta eteenpäin demokratisoitui, mutta samalla luotiin taloudelliset edellytykset uudelle fasismin nousulle: siirryttiin finanssivetoiseen massatyöttömyyden ja talouskasvun malliin. Kasvu hyödyttää harvoja, mutta riskien realisoituminen ulosmitataan aina köyhiltä. Sama tehtiin kaikkialla Euroopassa ja näin luotiin edellytykset demokratiavastaisille liikkeille.
Niinpä vuonna 2025 Suomea johtaa uljas parivaljakko: saksikätinen rasistikirjoittelustaan tunnettu arjalaisblondi ja tummatukkainen pankkiirien käskyläinen. Joku kyselikin somessa hiljattain, miksi politiikan vaihtoehdot ovat nykyään joko “pankkiiri, joka haluaa, että kuolet nälkään” tai “gay Hitler”. Suomessa saimme tavallaan molemmat. Jos rasistit sanovat tai tekevät jotain tyhmää, pankkiirien käskyläinen pitää lehdistötilaisuuden, jossa painottaa, että mitään ei ole tapahtunut.
Saksassa luulisi sentään, että pitkä menneisyydenhallinnan projekti, valtion mytologinen peruskivi, suojaisi sitä uudelta äärioikeiston nousulta. Mutta mitä vielä. Fasistipuolue AfD järjestelee uusnatsien kanssa karkoituskonferensseja, mutta vielä polttavampana asiana on kuitenkin mainittava Gazan kansanmurha. Sen mahdollistaa osin Saksan satojen miljoonien eurojen katkeamaton sotilaallinen tuki. Menneisyydenhallinnasta jäi ilmeisesti käteen, että punainen lippu, jossa on valkoinen keskiö ja hakaristi on paha juttu, mutta sininen lippu on sitten ihan eri lippu.
Eurooppa ja Yhdysvallat ovat ylipäätään osoittaneet Gazan kohdalla olevansa täysin kyvyttömiä torjumaan fasismia. Jos Netanjahun kansanmurhaa aktiivisesti toteuttava hallitus terrorismia fanittavine ministereineen ei ole fasistinen, on vaikea sanoa mikä olisi. Fasismi tunnistetaan länsimaissa vain tietyt kulttuuris-visuaaliset tuntomerkit täyttävänä menneenä pahana, ei aktiivisena prosessina, joka on käynnissä ympärillämme.
Niinpä ei kannata ihmetellä, kun seuraavan kerran Euroopan mantereella nostaa päätään massakarkoituksia ja kansanmurhia fiilistelevä autoritäärinen johtaja. Jarruja tällaiselle kehitykselle ei ole osattu asettaa. Äärioikeiston saatteleminen mukaan talouskuria vahvistamaan ja kyvyttömyys nähdä fasismia, kun uhrit ovat ruskeita lapsia, luovat edellytykset tuleville katastrofeille. Ainoa tapa estää tämä, on muuttaa suuntaa heti. Niin Gazan kuin talouskurin ja äärioikeiston suhteen.
uutiskirje 