Suomea pidetään hyvinvointivaltiona, mutta kaikki eivät ole päässeet osallisiksi elintason nopeasta noususta. Huono-osaisuuden syvimmissä notkelmissa elävät ne perheet, joissa huono-osaisuus jatkuu sukupolvesta toiseen. Tutkijoiden karkean arvion mukaan vakavassa ylisukupolvisessa syrjäytymisriskissä on Suomessa 20 000 lasta ja nuorta 10 000 perheessä.
Vaikka luvut eivät ole koko väestöön suhteutettuna kovin isoja, ongelma on merkittävä.
– Ilmiö kertoo elämänmahdollisuuksien eriarvoisesta jakautumisesta Suomessa, jossa mahdollisuuksien tasa-arvo on ollut pitkään politiikan keskiössä, perustelee Turun yliopistossa väitöskirjaansa valmisteleva tutkija Niko Eskelinen.
”Ilmiö kertoo elämänmahdollisuuksien eriarvoisesta jakautumisesta Suomessa.”
Eskelinen, professori Juho Saari ja tutkija Liisa Björklund pureutuvat ylisukupolviseen huono-osaisuuteen tuoreessa kirjassaan Raskas perintö. Teemaan on muutenkin alettu kiinnittää 2000-luvun mittaan sosiaali- ja terveyspolitiikassa yhä enemmän huomiota. Nykyisessä hallitusohjelmassa ylisukupolvinen huono-osaisuus mainitaan kolmesti. Siinä korostetaan palvelujärjestelmän kehittämistä ja palvelujen kohdentamista.
Perhetausta altistaa syrjäytymiselle
Ylisukupolvinen huono-osaisuus on ennen kaikkea inhimillinen tragedia, joka kuormittaa ihmisten arkea, Eskelinen korostaa. Lisäksi siitä koituu yhteiskunnalle isoja kustannuksia.
– Ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta kärsivien lapsiperheiden kustannukset yhteiskunnalle ovat noin miljardi euroa vuodessa, kertoo Liisa Björklund Me-säätiön toimenpideohjelmaa varten tehdyistä laskelmista.
Huono-osaisuus on ennen kaikkea yhteiskunnassa vallitsevasta hyväosaisuudesta sivuun jäämistä, kirjan tekijät määrittelevät. Hyvillä asioilla on taipumus kytkeytyä toisiinsa: jonkin tavoitteen, kuten koulutus- tai työpaikan tai henkilökohtaisen elämänmuutoksen, saavuttamisesta seuraa uusia myönteisiä siirtymiä. Kaikki eivät pääse tällaiseen hyvän kehään.
Perhetausta ei määrää Suomessa lapsen tulevaisuutta yhtä vahvasti kuin monessa vähemmän tasa-arvoisessa maassa. Silti täälläkin vanhempien alhainen koulutus, työttömyys, toimeentulotuen asiakkuus ja sairastaminen altistavat lasta aikuisiän huono-osaisuudelle. Heikoimmassa asemassa ovat ne, joiden perheissä elämän eri osa-alueiden ongelmat ovat syventyneet ja pitkittyneet. Heidän arkensa on usein pirstoutunutta ja perheenjäsenten elämänhallinta ja toimintakyky heikkoja.
Mistään ennaltamäärätystä kohtalosta ei ole kuitenkaan kyse, tutkijat korostavat.
Sosiaalinen etäisyys hyväosaisiin kasvanut
Kirjassa palataan välillä sadan vuoden taakse Ilmari Kiannon romaaniin Ryysyrannan Jooseppi, joka kertoo köyhyyden ja kurjuuden alaisesta elämästä pienessä torpassa Kainuussa. Viranomaisten tuki rajoittui silloin lehmään ja ruokaan. Nykyään Jooseppi perheineen pääsisi osalliseksi hyvinvointivaltion monista etuisuuksista ja palveluista.
Tutkijoiden hätkähdyttävä päätelmä on kuitenkin se, että Joosepin perheen olisi tänä päivänä vaikeampaa nousta keskiluokkaan kuin 1920-luvulla. Syynä on se, että sosiaalinen etäisyys parempiosaisiin on kasvanut yleisen hyvinvoinnin voimakkaan nousun johdosta. Vaikka ryysyrantalaistenkin elintaso on parantunut, heidän takamatkansa muihin on pidentynyt.
Erojen kasvusta seuraa myös empatiakuilu: hyvin pärjäävien on vaikea eläytyä huono-osaisimpien asemaan ja heillä on negatiivisia ennakkoasenteita esimerkiksi toimeentulotuen saajia kohtaan.
– Mitä vähemmän tiedämme toisistamme ja tunnemme toisiamme, sitä suuremmaksi empatiakuilu kasvaa, Björklund toteaa.
Tämänkin vuoksi on olennaista torjua esimerkiksi koulujen ja kaupunginosien eriytymiskehitystä.
Björklundin mukaan ihmisillä on taipumus vältellä hyvinvoinnin notkelmiin katsomista.
– Perhetaustan riskit tunnistamalla voitaisiin palveluja ja tukea kohdentaa nykyistä enemmän. Tämä olisi palvelujen vaikuttavuuden näkökulmasta perusteltua.
Kohdennetut toimet auttavat nuoria
Ylisukupolvisen huono-osaisuuden ongelma on viheliäinen, koska siihen ei ole yksioikoisia ratkaisuja. Esimerkiksi perusturvan tasolla on merkitystä, ja se on Suomessa edelleen riittämätön, kuten perusturvan riittävyyden arviointiraportissa on todettu. Vireillä oleva oppivelvollisuusiän nostaminen voi auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia pääsemään kiinni toisen asteen koulutukseen ja valmistumaan sieltä. Tärkeä päätös on Eskelisen mukaan ollut lasten subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttaminen, jolla pyritään vahvistamaan lasten yhdenvertaisuutta vanhempien työmarkkina-asemasta riippumatta.
Tutkijat peräänkuuluttavat kuitenkin erityisesti kohdennettuja toimenpiteitä. Hyvänä, jo toteutuneena esimerkkinä Eskelinen ja Björklund mainitsevat lastenhuollon jälkihuollon ikärajan nostamisen 21:stä 25 vuoteen tämän vuoden alusta. Näin lastensuojelun piirissä olleet nuoret saavat pitempään tukea itsenäistymiseensä, mikä voi parhaimmillaan ehkäistä syrjäytymistä.
Jo aiemmin on alettu panostaa syrjäytyneiden nuorten tunnistamiseen ja auttamiseen, kuten etsivään nuorisotyöhön. Esimerkiksi Ohjaamoissa nuoret saavat matalalla kynnyksellä apua työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvissä asioissa. Sektorirajat tulee ylittää sen sijaan, että ihmiset jaetaan palvelujärjestelmän mukaisiin siivuihin, tutkijat korostavat.
Tukea ihmisten arkeen
Ylisukupolvisesti huono-osaisista on paljon tietoa, mutta sekin on hajallaan: Kelassa, sosiaalipalveluissa, kouluissa, neuvoloissa, varhaiskasvatuksessa, te-palveluissa… Esteenä tiedon jakamisessa ovat usein tietosuojakysymykset.
– Täytyy pystyä kehittämään tapoja, joilla tietosuoja ja luottamuksellisuus varmistetaan samalla, kun tietoa voidaan asiakkaan suostumuksella jakaa ammattilaisten kesken, Björklund linjaa.
Sen sijaan että selitetään esimerkiksi velkaantumista mielenterveysongelmilla tai mielenterveysongelmia velkaantumisella, pitäisi löytää niitä yhdistävien juurisyiden ryväs, kirjassa korostetaan. Björklundin mukaan monesti koko perheen asioita olisi hyvä hoitaa yhdessä.
– Sen sijaan, että kutsutaan ihmisiä virka-aikaan asiantuntijan puheille virastoon, voisimme tuottaa vaikuttavaa tekemistä lähemmäs ihmisten arkielämää ja elinympäristöä. Tarvitaan tukea arjen rakenteessa, elämänhallinnassa ja rutiineissa.
Kannustusta harrastuksiin
Lapsille ja nuorille harrastuksilla, kuten kulttuurilla ja liikunnalla, on tärkeä merkitys paremman tulevaisuuden rakentamisessa. Niiden tulisi olla helposti saavutettavissa.
– Harrastukset laajentavat sosiaalisia piirejä, niistä voi löytää tärkeitä roolimalleja ja ne antavat arkeen rakennetta, Eskelinen kuvailee.
”Harrastukset laajentavat sosiaalisia piirejä.”
Björklund kertoo juuri olleensa suunnittelemassa erään kunnan sivistys- ja kulttuuripalveluissa toimia, joilla kannustetaan vanhempia lukemaan lapsilleen.
– Tiedämme maailmalla tehdyistä tutkimuksista, että jos vanhempi kiinnittää huomiota lapseen ja lukee ääneen lapselleen, tämän kouluvalmiudet paranevat. Se vaikuttaa kognitiiviseen kehitykseen, vuorovaikutustaitoihin ja keskittymiskykyyn.
Juho Saari, Niko Eskelinen & Liisa Björklund: Raskas perintö – Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Gaudeamus 2020, 305 sivua.
uutiskirje 
