Joitakin vuosia sitten minulla oli tilaisuus nähdä Richard Wagnerin suurtyö Tristan ja Isolde Kansallisoopperan harjoitusnäytäntönä. Paikalla istui myös joukko peruskouluikäisiä nuoria, jotka oli nurinasta päätellen pakotettu oopperaan jonkin kulttuuriprojektin nimissä. Satapäisen orkesterin soittaessa kuulin jatkuvasti selkäni takaa elämän ääniä: rytmikästä
Tervetuloa lukemaan!
Lue nyt uusi KU:n digilehti tutustumishintaan 5,90 euroa kuukaudessa! Pääset lukemaan tämän artikkelin heti, ja saat pääsyn myös arkistoomme.
Tilaa nyt KU. Edistät moniäänistä journalismia!
Arvoisa digilehden tilaaja, kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin!
