Sanat jotka säilyvät 33
Erno Paasilinna voitti teoksellaan Yksinäisyys ja uhma ensimmäisen Finlandia-palkinnon 1984. Siitä on jo 25 vuotta. Paasilinnan kuolemastakin on jo yhdeksän vuotta.
Kirjallisuutemme kärkevimmän esseistin voittoisa kokoelma on vieläkin kuin kantaa ottavan kirjailijan raamattu. Se kertoo, miten kirjailija kohtaa maailman – ja miten maailma kirjailijan. Hankalaa se on.
Teoksesta on poimittu lukuisia viisauksia, joista on tullut elävää kansanperinnettä. Kuuluisin on ehkä tämä: ”On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija”.
Vastavirtaan uivilla mieli-piteillään Paasilinna hankki vihamiehiä.
Vastavirtaan uivilla mielipiteillään Paasilinna hankki vihamiehiä – mutta myös lähes yhtä fanaattisia kannattajia. Siksi hän sai julkaista kirjojaan.
Toisinajattelun lisäksi Paasilinna antoi kirjoissaan tilaa syrjäseuduille ja syrjäytyneille. Yksi hänelle rakas aihe oli ajatella pohjoisen synnyinseuduistaan toisin kuin muut.
Suomelle jonkun aikaa kuuluneen Petsamon yhteiskunnallisen ja kulttuurisen historian hän kirjoitti kokonaan uusiksi rankoissa Kaukana maailmasta (1980) ja Maailman kourissa (1983) teoksissaan.
Asuimme Paasilinnan kanssa pitkään samassa kaupunginosassa. Istuimme joskus kupposellakin.
”Tämä Hervanta sopii meille”, sanoi hän kerran, ”kun me pohjoisen poikina ei olla oikein mistään kotoisin – niin kuin ei täällä kukaan”.
Tähänastisen elämäni kirjaimet (1996) on kirja, josta löydän sen itseäänkin ironisoivan Ernon, jonka pyörä seisahti usein kohdalleni – ennen kuin pysähtyi kokonaan.
Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 18.12.2009
lehti 