Poliittista vääntöä saadaan aikaan maahanmuuttajista, pakolaisista ja muista Suomeen tulevista, turisteja lukuun ottamatta. Jaksetaan vääntää luvuista, kuinka monta kiintiöpakolaista otamme, miten rajaamme maahanmuuttajia, ja jos perheestä yksi tulee, saako loppu perhe tulla mukana ja ketä perheeseen oikeastaan kuuluukaan.
Keskusteluissa on monta epämiellyttävää sävyä, mutta itseäni eniten ällöttää tyyli, jolla Suomessa olemisen oikeutus pitää ansaita. Aamulehti kirjoitti taannoin toisen polven maahanmuuttajaurheilijoista. Sinällään kivaksi ajateltu juttu kuitenkin nosti niskakarvat pystyyn. Rivien välistä oli aistittavissa, että maahanmuuttajat, jotka ovat urheilijoita ja sitä kautta nostamassa esimerkiksi suomalaisen koripalloilun tasoa, ovat parempia maahanmuuttajia kuin ne, jotka eivät välittömästi ole työllistyneet tai jotka eivät ehkä koskaan työllisty avoimille työmarkkinoille.
Aivan kuin oikeutus maassa olemiseen tulisi ansaita menestyksellä tai muulla erinomaisuudella. Jokaisella tulisi olla ihmisoikeus ja liikkumisen vapaus ilman SM-mitalia hiihdosta tai tohtorintutkintoa. Tämä puistattaa yhtä paljon kuin ajatus työperäisestä maahanmuutosta. Ajatus siitä, että rajan saa ylittää vain, jos on joidenkin kriteerien mukaan hyödyllinen tälle yhteiskunnalle, on oksettava ja ihmisarvoa loukkaava.
Siirtolaisuus ei voi heikentää kenenkään ihmisoikeuksia.
Jos lähtökohta on, että on oltava hyödyllinen yhteiskunnalle, niin eihän kukaan täytä tätä kriteeriä koko elämänkaarensa ajan. Meillä on oikeus ja lupa olla joskus joutilaita ja hyödyllisiä vain itsellemme. Ihmisten lokeroiminen hyödyllisiin ja hyödyttömiin on epäinhimillistä ja barbaaria.
Tolkullisessa ja ihmisläheisessä yhteiskunnassa jokaisella on ihmisoikeus, jota ei tarvitse erikseen ansaita. Siirtolaisuus ei voi heikentää kenenkään ihmisoikeuksia. Kenenkään ei tulisi joutua taistelemaan itselleen olemisen oikeutta. Eihän tällaisessa kasva kuin viha ja rasismi.
Voidaan miettiä miten rasismi ja eriarvoisuus voitetaan. Lääke siihen on aika yksinkertainen.
Yhteiskunta, jossa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, kaikilla on ruokaa, koti ja mahdollisuus itsensä kehittämiseen on varmasti sellainen yhteiskunta, jossa on vähemmän vihaa ja rasismia. Sellaisessa yhteiskunnassa ei kenenkään tarvitse erikseen ansaita olemassaoloaan, vaan jokaisella on ihmisoikeus kohdusta hautaan.
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen.
lehti 