Miltä tuntuu lukea yllä oleva otsikko? Tuleeko mieleen, että eihän tuollaista nyt voi kysyä? Ajatteletko, että siellä se taas miesvihainen feministi meuhkaa jotain omiaan? Varmaan on lukenut liikaa Valerie Solanasista viimeaikoina ja radikalisoitunut entisestään, haluaa päästä eroon kaikista miehistä. Vai ymmärsitkö kenties heti mihin otsikko viittaa? (Jos ymmärsit, hyppää ehkä suoraan seuraavalle sivulle, tiedät nämä hommat kyllä.)
Kysymys voisi olla myös muodossa onko valkoinen heteromies oikea ihminen. Miltäs se tuntuu? Tuskinpa tämä nyt paljoa hetkauttaa, onhan koko länsimaisen kulttuurin ja ajattelun ytimessä iän kaiken ollut ihmisten kahtiajako mieheen ja naiseen. Tässä jaossa mies on yhtä kuin ihminen ja nainen on se, jolla on sukupuoli. Miehen kokemuksista voidaan tehdä yleismaailmallisia kertomuksia, naisten kokemuksista puolestaan kerrotaan naisnäkökulmasta (lähdeviite: koko kirjallisuushistoria). Mediassa vilisee edelleen kirjailijoita ja naiskirjailijoita, urheilijoita ja naisurheilijoita.
Lupaan, että maailma ei romahda siihen, että jokaiselle taataan sukupuolen itsemäärittelyoikeus.
Jos minä tässä teoretisoin, että valkoinen heteromies ei ole ihminen ensinkään, ei sen pitäisi ketään hermostuttaa. Kunhan tässä pohdiskelen, tiedättehän, että yhtäältä Solanas kirjoitti:
”Mies on epätäydellinen nainen, kävelevä surkastuma, geenitasolla tehty abortti. ’Olla mies’ tarkoittaa olla vajavainen, tunteellisesti rajoittunut; miehuus on rajoittava sairaus ja miehet ovat emotionaalisesti rampoja. Mies on täysin itsekeskeinen, loukussa itsensä sisällä, kykenemätön empatiaan tai samastumaan toisiin, kykenemätön rakkauteen, ystävyyteen, hellyydenosoituksiin. […] Hän on vankina hämärällä alueella, ihmisen ja apinan puolivälissä. Hänen asemansa on vielä paljon huonompi kuin apinoiden, sillä, toisin kuin apinat, hän on kykenevä laajaan valikoimaan negatiivisia tunteita” (SCUM manifesti, Savukeidas, 2011, suom. Suvi Auvinen).
Monet puolestaan ovat esittäneet näkökulman, että kyllä se valkoinen heteromies ehkä kuitenkin on ihan ihminen. Näkökulmia kumpikin, silti monet ovat pitäneet Solanasin näkemyksiä pöyristyttävinä. Mutta minä sanon siihen, että hei, sehän oli huumoria, ei kai nyt huumorista suutu kuin tiukkapipot, taitaa olla jotain hiekkaa jossain elimessä…
Enkä minä sillä, ettenkö ihan tykkäisi valkoisista (keski-ikäisistä) heteromiehistä, minähän suorastaan rakastan heitä. Onhan aviomiehenikin sellainen. Ihminen. Myös monet parhaista ystävistäni ovat valkoisia heteromiehiä. Kunhan tässä pohdiskelen jännän teoreettisesti ja tasapuolisesti eri näkökulmia heidän ihmisyyteensä. Teidän ihmisyyteenne.
Kuten jo edellä esitin, länsimaiset yhteiskunnat ovat perinteisesti olleet kaksisukupuolijärjestelmiä. Tämän on aika muuttua. Lupaan, että maailma ei romahda siihen, että jokaiselle taataan sukupuolen itsemäärittelyoikeus. Valkoinen heteromies saa edelleen pitää mieheytensä ja ihmisyytensä.
Mitä se sukupuolen itsemääräämisoikeus sitten tarkoittaa? Itsemääräämisoikeus sekä omaan kehoon että identiteettiin on ihmisoikeuskysymys. Se tarkoittaa sitä, että kunnioitamme jokaisen oikeutta määritellä itse oma sukupuolensa on se sitten mies, nainen tai muunsukupuolinen.
Sukupuolen kokemus on jokaiselle erilainen, siksi voi olla vaikeaa oman kokemuksen pohjalta tavoittaa muiden kokemusta, varsinkin jos oma kokemus vastaa yleisesti ymmärrettyä normia. Eli oletusta, että on vain naisia ja miehiä, joiden sukupuoli määritetään syntymässä josta lähtien se on pysyvä ja muuttumaton.
Sukupuolia on kuitenkin enemmän kuin kaksi. Kuten Setan sivuilla (seta.fi/sukupuoli) kerrotaan: ”Suuri osa ihmisistä kokee olevansa naisia tai miehiä. Osa kokee olevansa molempia, osa kenties hiukan molempia ja osan kokemus ei mahdu näihin kahteen ahtaaseen kategoriaan lainkaan. Voi myös olla, että ihmisellä ei ole kokemusta sukupuolesta lainkaan vaan hän on sukupuoleton.”
Koska olemme kasvaneet kaksisukupuoliyhteiskunnassa ja -kulttuurissa, jopa kadulla vastaantulevien ihmisten sukupuolittaminen tapahtuu ajatuksissamme kovin automaattisesti. Saattaa herättää hämmennystä kun jonkun sukupuolesta ei olekaan varmuutta. Mutta ei se mitään, hyvin harvoja ovat ne tilanteet, missä pitää tietää toisen sukupuoli.
Useimmat ihmiset kyllä kertovat itse silloin kun sillä on jotain merkitystä. Jos sinulla on pakonomainen tarve tietää mitä sukupuolta joku on, kysy itseltäsi miksi? Onko niin, että kaikki eivät ansaitse tulla kohdelluksi samalla tavalla, vaan sukupuolesta riippuen päätät miten heidät kohtaat?
Sukupuolen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen tarkoittaa myös sitä, että emme kyseenalaista onko joku ”oikea nainen” kuten tehtiin esimerkiksi tämän lehden toissanumerossa olleen jutun otsikossa. Se kysymys ei ole teoreettinen, on olemassa valtava määrä ihmisiä, joille se kysymys on kuolemanvakava. Transfobia tappaa. Transnaisia on jo tänäkin vuonna tapettu useita. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat rodullistetut transnaiset. Alphonza Watson, Jaquarrius Holland, Chyna Gibson, Ciara McElveen, Mesha Caldwell, Jamie Lee Wounded Arrow, Keke Collier, Jojo Striker, Dandara dos Santos.
Sanat ja otsikot eivät ole viattomia, ne sekä loukkaavat syvästi että ylläpitävät kaksisukupuolijärjestelmän normeja. Normeista poikkeaminen voi olla monella tavoin hengenvaarallista, siksi nämä normit tulee purkaa, eikä niitä tule pönkittää aina lisää. Norminpurun voi aloittaa esimerkiksi poistamalla juhlapuheiden aloituksesta lopullisesti ”hyvät naiset ja herrat” sen sijaan voi aina aloittaa hyvä yleisö, hyvät ystävät tai hyvät toverit.
Kirjoittaja on feministi, taiteilija ja tutkija sekä Feministisen ajatushautomo Hatun perustaja.
lehti 