Nelikymppinen amerikkalainen taidehistorioitsija Paul Herzog luulee tulleensa unelmiensa kaupunkiin Budapestiin, mistä hänen isoäitinsäkin on lähtöisin. Mikäs siinä on avioerosta toipuessa, ELTE-yliopiston vierailevana luennoitsijana. Kun on galleriat ja katedraalit lähellä: kaikki boheemi rappio, hauras kauneus ja arkinen absurdismi, jotka on muualta siivottu tehokkuusajattelun tieltä.
Kuinka väärässä ihminen voi ollakaan? Sillä eletään kaupungissa, joka on risteävien todellisuuksien ja aikatasojen törmäyspaikka.
Yhtenä päivänä Paulin opiskelijat ja opettajakollegat muistavat hänet, toisena eivät. Taidehistorian keskeiset tekijät ja tyylisuunnat saattavat huomenna olla täysin tuntemattomia.
Epävarmoina aikoina turvaudutaan sankarilliseen menneeseen.
Paul yrittää vauhdittaa asuntonsa remonttia. Duunariporukat tulevat ja menevät, byrokraatit odottavat ruskeita kirjekuoria. Väliseiniä, ovia ja kerroksia ilmestyy tyhjästä. Öisin kuuluu vilkkaita keskusteluja. Ovatko asialla ”Pestin pojat”, syksyn 1956 kansannousun kaupunkisissit? Vai turvallisuuspoliisi ÁVH?
Saara Henrikssonin (s. 1981) maagisrealistinen irrottelu törmää jäytävään vainoharhaan. Aika on mennyt sijoiltaan, rinnakkaisten todellisuuksien väliset muurit rakoilevat.
Tarpeettomat jäävät jalkoihin
Kirjailijan ei aina tarvitse edes pistää kauheasti omiaan.
Unkarin kansantasavallassa porvarillista historiaa häivytettiin urakalla. Habsburgien kaksoismonarkiasta sai muistaa vain maaorjat. Toisen maailmansodan aikainen valtionhoitaja, amiraali Horthy ja fasistinen Nuoliristi-liike olivat itse saatanasta.
Nyt Viktor Orbánin Fidesz-puolue vyöryttää historiaa katolis-konservatiiviseen suuntaan. Historiankirjoista katoavat vähemmistöt, kumoukselliset, taiteen kokeilijat ja sosiaaliset uudistusliikkeet. Juutalaisvainojen toteuttajia rehabilitoidaan.
Epävarmoina aikoina turvaudutaan sankarilliseen menneeseen. Unkarilaisten minäkuvaan kuuluu ajatus eurooppalaisuuden viimeisestä etuvartiosta. Se torjui satoja vuosia ”muhamettilaisten” valloituksia.
Katumilitiat ahdistelevat romaneja ja kodittomia, juutalaisvastaiset salaliittoteoriat kukoistavat. Mellakkapoliisi pysäyttää Lähi-idästä ja Afganistanista tulevan kansainvaelluksen Keletin rautatieasemalle.
Menneisyys on niin kuin se muistetaan. Omasta oikeassa olemisestaan vakuuttuneet ihmiset vasta ovatkin identiteetiltään häilyviä.
”Ilmiantajien niljakas laji” elää ja voi hyvin, oli kyse ÁVH:n informanteista tai Orbánin oikeistohallituksen jees-miehistä. Ihmisiä kuolee punaisen tai valkoisen terrorin uhreina. Tarpeettomat ihmiset jäävät milloin markkinauudistusten, milloin sosialismin rakentajien jalkoihin.
Vaihtoehtojen kaupunki
Hurjien tapahtumien keskipisteessä on huvila Tonavan saaressa ja siellä kokoontuva keskustelukerho, Syyskuun jumalat. Arvoitukselliset kosmopoliitit, dekadentit ja hengen aristokraatit ovat ehtineet elää jo monta elämää ja kokeilla erilaisia rooleja.
Salaperäisen seurueen matriarkka Stella on luonut omaisuutensa sodan jälkeen taide-esineiden salakuljetuksella länteen. Kissamaisen kohtalokas Marie-neiti on toiminut ammattimuusana 12-vuotiaasta – ja inspiroinut kuvataiteilijoita, runoilijoita ja säveltäjiä lukuisten
elämiensä mittaan. Teatterinjohtaja-János laskeutuu jaloilleen järjestelmässä kuin järjestelmässä.
Onko Budapestia koetteleva kaaos kuolemattomien olentojen hovijuonittelun ja valtapelien tulosta? Vai ovatko jumalat itsekin eksyksissä ja peilisaliensa vankeja? Paljon jää auki, väreilevän selittämättömyyden taikapiiriin.
Ekoscifiromaanilla Moby Doll (Into 2011) aloittanut, aktivistitaustainen Henriksson kartoittaa myös vaihtoehtoista Budapestiä: maahanmuuttajien auttajien sosiaalikeskuksia, purkukorttelien ”rauniopubeja”, opiskelijoiden ja taiteilijanalkujen toisinajattelua.
Sateiden ja saasteiden nakertamaa, mutta ylimaallisen kaunista Budapestiä kuvataan melankolisen runollisin vedoin.
Saara Henriksson: Syyskuun jumalat. Into Kustannus 2017. 304 sivua.
lehti 