Viimeiset neljä vuotta olen suorittanut epätieteellisen analyysin erään suuren kansainvälisen konferenssin paneelien kokoonpanoista. Metodini on seuraava: Otan esiin noin 450-sivuisen konferenssiohjelmakirjan. Hyppään yli yleisen informaation ja mainosten. Aukeama aukeamalta luen läpi paneeleissa esiintyvien tutkijoiden nimet. Kun huomaan pelkästään miehistä koostuvan paneelin, liimaan sivun reunaan pienen post-it-lapun.
Koska kyseessä on kansainvälinen konferenssi, aina en osaa nimistä päätellä tutkijan sukupuolta. Saatan tehdä myös vääriä oletuksia. Koska kyseessä ei ole tarkka tieteellinen analyysi eikä laskenta, olen noudattanut Feministisen ajatushautomo Hatun yhtä keskeistä toimintaperiaatetta: ”ei se oo niin justiinsa.”
Analyysini tulokset ovat ainoastaan suuntaa antavia, mutta suunta on selvä, kun vertaan ohjelmakirjoista törröttävien lappusten määrää (kuva on nähtävissä muun muassa twitter-tililläni ja facebook-sivullani).
Aiempina vuosina miespaneelien määrä on ollut muutamia satoja ja laskussa kolmen viimeisen vuoden ajan. Tänä vuonna niitä oli enää muutamia kymmeniä.
Muutos ei ole tapahtunut itsestään, se on ollut kovan työn tulosta. Sen jälkeen, kun perustamastani Congrats, you have an all male panel! tumblr-mikroblogisivusta tuli maailmanlaajuisesti tunnettu, monet tapahtumajärjestäjät ovat heränneet kiinnittämään paneelien monimuotoisuuteen huomiota uudella tavalla.
Miespaneeli-ilmiön kritiikki ei ole uusi asia, eikä minun keksimäni. Kriittistä keskustelua aiheesta on käyty vähintään 1980-luvulta, mutta sosiaalisen median myötä keskustelu levisi laajempaan tietoisuuteen.
Useilla tieteellisillä seuroilla on nykyään säännöissä pykälä, joka kieltää miespaneelit ja kehottaa kiinnittämään huomiota muuhunkin monimuotoisuuteen paneeleja koottaessa. Instituutioiden rooli on keskeinen muutosta tehtäessä, sitä ei voi jättää yksittäisten ihmisten hyvän tahdon varaan.
Moni on periaatteessa tasa-arvon kannalla, mutta ei ole valmis näkemään kuitenkaan omassa toiminnassaan pienintäkään vaivaa asioiden muuttamiseksi.
Niin kuin eräätkin nuoret tutkijamiehet, joita olen pitänyt ihan hyvinä tyyppeinä. He tulivat minulle naureskellen kertomaan, että hupsis, nyt oli käynyt niin, että ei yhtään huomattu järjestävämme miespaneelin.
Matemaatikko Greg Martin on osoittanut todennäköisyyslaskennalla, että naisten aliedustus paneeleissa ei tapahdu sattumalta. Se on joko tietoisen työn tai ajattelemattomuuden seurausta.
Mari K. Niemi ja Ville Pitkänen havaitsivat mediassa esiintyvistä asiantuntijoista miesten olevan enemmistössä, vaikka tutkijoiden tosiasiallinen sukupuolijakauma on tasainen. Eikä eroa ollut miesten ja naisten halukkuudessa toimia kommentaattoreina. Toimituksellisia päätöksiä tekevät tutkimushaastateltavat kertoivat, etteivät ajattele sukupuolta vaan pätevyyttä.
Kun asiaa ei ajatella, tuppaavat miehet olemaan yliedustettuina.
Pätevistä naisista ei ole pulaa, heitä löytyy kunhan asiaa ajattelee. Ensin mieleen tulevat tyypit eivät välttämättä ole parhaat ja pätevimmät, vaikka tulevatkin ensimmäisinä mieleen.
Kirjoittaja on feministi, taiteilija ja tutkija.
uutiskirje 
