Graffitit (graffitot) eli seinäkirjoitukset eivät ole mikään uusi asia. Niitä on löytynyt tuhansien vuosien takaa ja niitä on löytynyt liki jokaisen pompejilaisen talon seinistä. Ne säilyivät Pompeijin tuhoutuessa vuoden 79 Vesuviuksen purkauksessa metrien tuhkakerroksen alla.
Antiikin graffiteja tutkineen Ari Saastamoisen mukaan ne olivat sekä aikansa ilkeitä some-kommentteja tai sitten nykyajan seinätöherryksiä.
”Graffitot on raapusteltu seiniin sinne tänne, niin että samassa seinässä voi olla varsinainen sekamelska eriaiheisia graffittoja, eikä aina voi edes sanoa, mihin joku tietty graffito rajautuu. Myös nykygraffitojen keskeisistä aihepiireistä, solvaukset ja seksi, nauttivat suurta suosiota jo antiikissa.”
Graffitojen raapustaminen ei ollut yleensä kiellettyä, vaikka ainakaan solvauksen kohteeksi joutuneet eivät niistä pitäneet. Toisin kuin nykyisen raapustuksen tekijät, roomalaiset allekirjoittivat sen usein omalla nimellään.
Toisaalta seinäpiirroksia käytettiin mainontaan. Vaalimainonta tai ilotyttöjen mainokset olivat yleisiä.
Saastamoisen Räävitöntä näyttää miten samanlaisia ja toisaalta erilaisia ihmisten ajatukset ovat kahden tuhannen vuoden välimatkalla. Toisin kuin nykyään kirjoitukset ovat jopa runoutta, mutta taas mitä rivointa vessakirjoittelua.
Räävitöntä-kirjassa on parisen sataa kirjoitusta, joiden lukeminen antaa hyvän käsityksen yhdestä antiikin ihmisläheisestä puolesta.
Kyseessä ei ole mitään epämääräisiä töhryjä, vaan piirtokirjoitukset ovat selvää latinaa:
”Suavis on janoinen, kovin janoinen”. ”Euplia oli täällä hurmaavien miesten kanssa”. ”Ecidia on kullinimijätär”. ”Sairasta, sairasta, sairasta”. ”Crescensin kalu on kova ja jättimäinen”. ”Säästä toisen puoliso irstailta ilmeiltä ja kutsuvilta katseilta”. ”Pienimmästä pahasta tulee halveksumalla suurin”. ”Erotarin, olet mustasukkainen ämmä”. ”Terve vieras, kuka oletkin, voi hyvin”.
Ari Saastamoinen: Räävitöntä. Pompejilaisia graffiteja. Gaudeamus 2020. 286 sivua.
lehti 