Hyvinvointivaltio on varsin taipuisa käsite. Pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla viitataan usein johonkin Ruotsin, Tanskan, Norjan ja vähän Suomenkin kuvitteelliseen sekoitelmaan, jossa painopiste riippuu siitä, mitä viittaaja haluaa edistää.
Taloustieteessä hyvinvointivaltio taas merkitsee sitä osaa julkisen sektorin instituutioista, joilla ihmisille tarjotaan suojaa erilaisilta riskeiltä ja joilla turvataan ihmisten elintaso. Varsinkin, mutta ei ainoastaan, kun markkinat tuottavat riskejä.
Taloustieteessä hyvinvointivaltio on paitsi tuloerojen tasaaja myös yhteinen vakuutuslaitos, joka tarjoaa suojaa sellaisia riskejä vastaan, joita vastaan on vaikea muuten saada vakuutusta. Tämä, tietääkseni taloustieteeseen talousnobelisti Kenneth Arrow’n tuoma oivallus, on tärkeä, koska päinvastoin kuin someoikeisto usein esittää, hyvinvointivaltion funktio on edistää, ei vähentää, taloudellisen tehokkuuden toteutumista.
Monet taloustieteilijät, minä heidän joukossaan, kannattavat kansainvälistä tavaroiden ja usein myös palveluiden kauppaa. Talouden avoimuus kuitenkin tuottaa riskejä – ulkomaan kaupan avaaminen altistaa toimialat ja ammattikunnat kovenevalle kilpailulle ja siten taloudellisille tappioille kuten myös talouden ulkopuolella syntyville šokeille.
Ulkomaankaupan myötä syntyvät keskimääräiset tehokkuusvoitot korkeamman kansantulon muodossa edellyttävät sitä huomattavasti suurempia tappioita joidenkin alojen parissa. Siksi esimerkiksi suoja työttömyyttä vastaan, tuki uudelleenkoulutukselle ja viime sijassa suoja elintason romahdusta vastaan on viisasta politiikkaa.
Jos monet meistä hyötyvät talouden avoimuudesta, on kohtuullista suojata niitä, jotka maksavat siitä korkeimman hinnan. Ilman suojaa riskeiltä useimpien meistä ei ole järkevää kannattaakaan avointa taloutta. Jotka eivät tätä ymmärrä, eivät ymmärrä taloudesta paljoakaan.
Kirjoittaja on taloustieteilijä ja Tukholman yliopiston professori.
uutiskirje 
