Suomessa on viime aikoina käyty kiivasta keskustelua Euroopan keskuspankin (EKP) arvopaperien osto-ohjelmista. 7.10. kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kirjoitti yhdessä Jussi Lindgrenin kanssa Helsingin Sanomiin Vieraskynä-
artikkelin, jossa kirjoittajat ilmaisivat huolensa siitä, että euroalueen jäsenvaltiot saattavat joutua pääomittamaan EKP:a, jos jokin valtio eroaa eurojärjestelmästä.
Muutama päivä Lepomäen ja Lindgrenin tekstin jälkeen myös Yleisradion MOT-ohjelmassa käsiteltiin EKP:n osto-ohjelmia. Myös MOT-dokumentin sävy oli hyvin kriittinen. Esimerkiksi eräs haastateltava vertasi ohjelmassa EKP:a Neuvostoliiton entiseen keskuspankkiin ja luonnehti EKP:n rahapolitiikkaa katastrofaaliseksi. Myös allekirjoittanutta haastateltiin ohjelmassa lyhyesti.
EKP:n rinnastaminen Neuvostoliittoon ja vastaava messuaminen on tietenkin syytä jättää omaan arvoonsa. Kuitenkin ylipäätään EKP:n operaatioita kritisoitaessa huomio tuntuu Suomessa kiinnittyvän vääriin seikkoihin.
Esimerkiksi Lepomäen ja Lindgrenin huoli EKP:n mahdollisesta pääomittamisesta ei ole erityisen realistinen. Keskuspankeilla ei ole operationaalisia esteitä toimia negatiivisella pääomalla, joten kysymys on puhtaasti juridisista rajoitteista. Tällaiset rajoitteet olisi poikkeustilanteissa ratkaistavissa poliittisesti. Toisaalta keskuspankin velkakirjojen osto-ohjelmat ja nollakorkopolitiikka toimisivat ratkaisuna myös pääomittamisen aiheuttamiin kustannuksiin.
Ilman keskuspankkien laajoja osto-operaatioita etenkin euroalueella valtionlainojen korkotasot nousisivat voimakkaasti. Tämä saattaisi johtaa tilanteeseen, jossa finanssipolitiikkaa jouduttaisiin kiristämään voimakkaasti keskellä vaikeaa taantumaa. Seurauksena olisi talouden sukeltaminen entistä voimakkaammin ja työttömyyden lisääntyminen.
EKP:n osto-operaatioihin ei liity sellaisia uhkakuvia, joista suomalaisessa keskustelussa jauhetaan jatkuvasti. Tosiasiassa merkittävin osto-operaatioihin liittyvä ongelma koskee niille annettua roolia talouspolitiikan kokonaisuudessa.
Pelkät velkakirjojen osto-ohjelmat eivät riitä nostamaan euroaluetta tai maailmantaloutta vahvalle kasvu-uralle tai hilaamaan inflaatioastetta ylös deflaatiorajalta. Tähän tarvitaan valtioiden sitoutumista riittävän pitkäaikaisesti elvyttävään finanssipolitiikkaan sekä tarvittaessa myös kokonaiskysyntää stimuloivaa teollisuuspolitiikkaa.
Ennen koronakriisiä finanssipolitiikka oli euroalueella tarpeettoman kireää yksityisen sektorin säästämis- ja investointihalukkuuteen verrattuna. Velkakirjojen osto-ohjelmilla voidaan puskuroida tilaa aktiiviselle finanssipolitiikalle, jota tarvitaan pitkittyneissä taantumatilanteissa. Sen sijaan kevyt rahapolitiikka ei yksin riitä elvyttämään talouksia, sillä yritysten näkökulmasta nollakorkoiseenkin lainaan liittyy aina riskejä nihkeissä kysyntäolosuhteissa.
EKP:n osto-ohjelmat ovat olleet välttämättömiä viime vuosien toistuvien talouskriisien olosuhteissa. Ne eivät kuitenkaan yksin riitä kestävään toipumiseen. Suurin vastuu tästä on finanssipolitiikasta vastaavilla päätöksentekijöillä.
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja poliittisen talouden tutkija.
uutiskirje 
