Yksi hallitusohjelman päätavoitteista on nostaa Suomen työllisyysastetta. Hallitus on sitoutunut siihen, että sen päätöksillä eriarvoisuus vähenee ja tuloerot kaventuvat, mikä osaltaan ohjaa myös työllisyystoimien keinovalikoimaa.
Olen sanonut suoraan suhtautuvani skeptisesti sosiaaliturvaleikkauksia koskeviin työllisyysvaikutusarvioihin. Tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa virkamiesten osaamista tai puolueettomuutta, mutta sosiaaliturvan käyttäytymisvaikutukset ovat siinä määrin monimutkaisia, että parhaatkaan laskentamallit eivät tuota niistä välttämättä luotettavaa tietoa.
Esimerkkinä työllisyystoimien vaikutusarvioinnin haasteista voi pitää nyt jo purettua aktiivimallia, jonka piti VM:n etukäteisarvion mukaan tuoda 5000–12 000 lisätyöllistä. VATT oli lausunnossaan varovaisempi, ja toi esiin mallin mahdollisia negatiivisia vaikutuksia, eikä ottanut kantaa lopulta edes vaikutuksen etumerkkiin. Lopulta myöskään VATT:in tutkimus aktiivimallin vaikutuksista ei pystynyt osoittamaan mallille myönteistä työllisyysvaikutusta.
Samaan aikaan käynnissä olleen perustulokokeilun kiinnostavimpia tuloksia oli se, että työllisyys kehittyi myönteisemmin perustuloa saaneilla kuin aktiivimallin piirissä olleilla työttömillä. Sosiaaliturvan leikkaamisen pelko ei siis motivoinut ainakaan pitkäaikaistyöttömiä vaan vaikutus saattoi olla jopa negatiivinen. Etenkin kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden oloissa sosiaaliturvan leikkaukset näyttäytyvät huonona vaihtoehtona ja toisaalta tarve työkyky- ja osaamispanostuksille kasvaa.
Uusien työpaikkojen luomisessa avainasemassa on nyt elvyttävä finanssipolitiikka, Suomen elinkeinorakenteen uudistaminen ja väestön osaamistason kasvattaminen. Työvoiman tarjonnan osalta tarvitsemme sekä ennaltaehkäiseviä toimia työkyvyn tukemiseksi että uusia toimintamalleja osatyökykyisten auttamiseksi työmarkkinoille. Juuri nyt on oikea aika investoida työkykyyn ja rakentaa sellaista työelämää, johon kaikki ovat tervetulleita, ja jossa kaikki pidetään mukana.
Kirjoittaja on sosiaali- ja terveysministeri.
lehti 