Demokraattinen puolue oli toisen maailmansodan jälkeen useamman vuosikymmenen ajan Yhdysvaltojen dominoiva poliittinen puolue etenkin kongressissa. 1990-luvulla republikaanit kuitenkin nousivat valta-asemaan demokraattien menetettyä otteensa etelävaltioissa sekä vähemmän koulutettujen äänestäjäryhmien keskuudessa.
Republikaanien menestys nojasi jyrkän konservatiiviseen ja uskonnolliseen arvoperustaan. Samaan aikaan republikaanien strategit kuitenkin ymmärsivät, että heidän menestysreseptinsä ei välttämättä olisi kovin pitkäaikainen. Nuorempia ikäluokkia sekä kasvavia vähemmistöryhmiä republikaanien ohjelma ei innostanut.
Turvatakseen asemansa republikaanit ryhtyivät niin osavaltiotasolla kuin valtakunnallisellakin tasolla mittaviin toimenpiteisiin, joilla demokraateille suosiollisten äänestäjäryhmien vaikutusmahdollisuuksia vaaleissa pyrittiin heikentämään. Tärkeimpänä keinona tässä työssä on ollut mielivaltainen vaalipiirijako, jossa vaalipiirit on yritetty muovata republikaaneille suosiollisiksi. Lainsäädännöllä ja erilaisilla hallinnollisilla päätöksillä tilannetta on vaikeutettu entisestään. Esimerkiksi joissakin vaalipiireissä äänestäjäluetteloista on saatettu puhdistaa harvoin äänestävät pois ja siten vaikeuttaa heidän aktivoitumistaan uudelleen.
Republikaanien kyyninen strategia on ajanut Yhdysvaltoja yhä kauemmas normaalista demokratiasta. Tilanne kuitenkin eskaloitui Donald Trumpin kaudella vielä merkittävästi, kun puolueen keskeiset voimahahmot alkoivat toistaa silloisen presidentin tolkuttomuuksia vaalivilpistä. Tällä hetkellä peräti kaksi kolmasosaa republikaaneista uskoo Joe Bidenin voiton perustuneen yksinomaan vaalivilppiin.
Koska republikaanit eivät enää laajasti ole valmiita hyväksymään tappiollisia vaalituloksia, pyrkivät he todennäköisesti jatkossa tukahduttamaan demokratiaa entistä aggressiivisemmin. Edellisissä vaaleissa demokraatit onnistuivat kuitenkin saamaan presidentin lisäksi niukan enemmistön kongressin molempiin kamareihin. Puolue saattaa kuitenkin menettää jo seuraavissa vuoden päästä pidettävissä välivaaleissa enemmistönsä, jos maan demokraattisia instituutioita ei kyetä vahvistamaan.
Nyt käsittelyssä onkin nimellä HR1 kulkeva vaalilainsäädännön uudistamispaketti, joka hyvin laajasti estäisi republikaanien demokratian vastaiset toimenpiteet. Se rajoittaisi vaalipiirijakojen suhmurointia, tekisi äänestäjien rekisteröimisestä automaattista ja monin tavoin toisi Yhdysvaltoja lähemmäksi muita läntisiä demokratioita.
Ongelmana kuitenkin on, että osa demokraattien omista senaattoreista vastustaa uutta lainsäädäntöpakettia. Käytännössä vastustus on kulminoitunut Länsi-Virginian Joe Manchiniin, jonka tuki paketille saisi todennäköisesti muutkin epäilevät demokraatit tukemaan sitä. Manchin on kuitenkin jo ilmoittanut vastustavansa pakettia. Pikkupolitikoinnin näkökulmasta tämä ei ole yllättävää, koska Manchin tulee republikaanien dominoimasta osavaltiosta.
Demokraattien pitää nyt tehdä kaikkensa saadakseen pakotettua Manchinin paketin taakse. Muussa tapauksessa vaaleissa ei välttämättä ole Yhdysvalloissa enää pitkään aikaan liiemmin jännitettävää.
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja poliittisen talouden tutkija, joka toimii tällä hetkellä opetusministerin erityisavustajana.
lehti 