Talouspolitiikan arviointineuvoston tammikuussa julkaistu raportti arvostelee maltilliseen sävyyn hallituksen talouspolitiikkaa. Kriittisyyteen onkin talouden kasvuvauhti huomioiden syytä. Elvytys ei välttämättä sovi ripeän kasvun aikaan.
Pandemian aikainen finanssipolitiikka ei toisaalta ole helppo laji. Jos erehtyä piti, oli minusta oikein pikemmin yli- kuin aliarvioida expansiivisen finanssipolitiikan tarve.
Julkista taloutta koskevaa keskustelua käydään julkisen velan ohella paljolti yhtäältä menokehyksistä ja toisaalta kestävyysvajeesta. Kehys koskee (suurta) osaa valtion menoista ja on lyhyen tähtäimen tavoite. Kestävyysvaje taas on pitkän aikavälin painelaskelma, johon ei ole järkevää asettaa tavoitteita.
Viime vuonna budjettiesityksen yhteydessä käytiin keskustelua, jossa kehyksistä poikkeamista arvosteltiin jyrkin sanoin, mutta niin sanottua vastuullista taloudenhoitoa kannattavien tahojen kaavailemia tuloveronalennuksia ei.
Kehyksiin keskittyminen on hölmöä, koska julkista taloutta voidaan veroja alentamalla heikentää huomattavasti vaikka menokehyksessä kuinka pysyttäisiin.
Finanssipoliittisten tavoitteiden joukossa on lakiin kirjattu keskipitkän aikavälin julkisen talouden rakenteellista rahoitusasemaa koskeva tavoite. Tämän tulisi näytellä nykyistä keskeisempää roolia.
Budjettiin liittyvä, usein toistuva poliittinen draama vain näkyy olevan medialle houkuttelevampi uutisoinnin kohde kuin tylsä, pahimmassa tapauksessa eduskuntakauden ylittävä keskipitkän välin tavoite.
Vastuullisen talouspolitiikan harjoittaminen kuitenkin ilmenee juuri suhtautumisessa koko julkisen talouden tilaan, ei vain valtion menoihin.
Talouspolitiikan arviointineuvosto ehdotti, että pandemian aikana heikentynyttä julkista taloutta ryhdyttäisiin korjaamaan. Sekä aikataulu että sopeuttamisen tapa olisi neuvoston mukaan hyvä valmistella parlamentaarisesti. Tähän ehdotukseen on syytä vasemmiston tarttua.
Kirjoittaja on taloustieteilijä ja Tukholman yliopiston professori.
uutiskirje 
