Johanna Mon Öölantiin sijoittuvan Saarimurhat-sarjan ensimmäinen osa Yölaulaja oli dekkari vailla ominaisuuksia. Siinä ei ollut mitään omaperäistä, mutta taitavana kirjoittajana Mo luovi teoksen voittajana maaliin. Perusdekkari, mutta toimiva sellainen.
Toista kertaa Mo ei onnistu. Varjolilja on raivostuttavan junnaava ja ylipitkä tarina, jossa pieni piiri pyörii murhatun kiinteistövälittäjän ja tämän pienen pojan katoamisen ympärillä. Umpimielisyydestään vähän hellittänyt Hanna Duncker ja tämän perhekeskeinen poliisipari Erik Lindgren istuvat koko ajan autossa matkalla kuulusteltavalta toiselle ja saavat puhelimessa ohjeita Ove-pomolta.
Thomas on elämästä perheen myötä kiinni saanut huithapeli, jolla on salaperäisiä hankkeita parhaan kaverinsa Millen ja pomonsa tyttären Madeleinen kanssa. Murha ja lapsen katoaminen käynnistävät suuretsinnät, mutta Hannan ja Erikin hahmoista ei välity, että kyseessä olisi muuta kuin rutiinijuttu. Erik ikävöi Intiassa lomailevaa vaimoaan Supriyaa ja lastaan Nilaa. Hanna on ehkä antautumassa parisuhteelle.
Saarimurhat-sarjan pitkä teema koskee Hannan menneisyyttä. Hänen nyt jo kuollut isänsä istui vankilassa tuhopoltosta, jossa kuoli nainen. Hannan mielestä näin ei voinut olla. Syyllisen on oltava joku muu, jota isä suojeli.
Tästä juonilinjasta Johanna Mo saa aineksia arvattavasti lukemattomiin jatko-osiin, jos ketään kiinnostaa. Samoin siitä, että Öölantiin palannut Hanna ei ole kaikkien mielestä tervetullut takaisin. Sen hän saa tuta myös konkreettisina uhkauksina, mutta tämäkin puoli jää kakkososassa auki ja ilmaan.
Kovin on laskelmoidun tuntuista.
Ei synny jännitystä, ei vaaran tuntua eikä mitään muutakaan tunnetta. Varjolilja on edeltäjänsä tavoin tyypillinen ruotsalainen rutiinidekkari, mutta siitä poiketen pelkästään tylsä.
Johanna Mo: Varjolilja (Skuggliljan). Suomentanut Kristiina Vaara. 400 sivua, Like.
lehti 