Anna ja Johan pettävät aviopuolisoitaan. Yhteinen viikonloppu syrjäisessä hotellissa päättyy riitaan ja ihmisen yliajoon hiljaisella tiellä. Vastuuta teostaan he eivät halua ottaa. Ruumis piilotetaan metsään ja sitten yritetään jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Eihän se tietenkään onnistu. Klas Ekmanin esikoisdekkarissa Ne jotka tappavat Anna ja Johan ajautuvat yhä syvemmälle itsesyytösten, valheiden ja tekonsa peittelyn verkkoon.
Tarina on ennalta arvattava lukuisista muista kirjoista, tv-sarjoista ja elokuvista, joissa moraalin löystyminen hetkeksi johtaa syvenevään pahojen tekojen kierteeseen. Tämä ei ole moite. Ekman kuljettaa tarinaansa sujuvasti ja koukuttavasti. Lopputulosta ei voi kuitenkaan arvata ja on kiintoisaa lukea, miten taitava monipuolinen kirjoittaja siihen johdattaa.
Samalla lukija joutuu tutkiskelemaan itseään. Haluaako hän kirjan päähenkilöiden selviävän kurimuksestaan, vaikka nämä ovat syyllistyneet moraalittomaan tekoon ja osoittautuvat hyvin itsekkäiksi ihmisiksi? Toisaalta koko sivullisen kuolemaan johtanut tapahtumasarja lähtee liikkeelle siitä, että Anna haluaa tehdä oikein käytöshäiriöiselle pienelle lapselleen ja laittaa sittenkin omat mielihalunsa syrjään.
Ne jotka tappavat on virtaviivainen ruotsalainen laatutuote, joka viihdyttää hyvin sen lukemiseen kuluvan ajan. Mitään isompaa jälkeä se ei jätä. En olisi yllättynyt, jos kirjan pohjalta syntyy tv-sarja johonkin suoratoistopalveluun. Se voi olla Ekmanin tarkoituskin, sillä jännäri on kirjoitettu kuin valmiiksi kohtauksiksi. Ei muuta kuin kamerat käyntiin.
Tähän aikaan vuodesta puhutaan kevyiden kesädekkarien lukemisesta. En ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan, koska ainakin pohjoismainen moderni rikoskirjallisuus on kaikkea muuta kuin kevyttä. Ne jotka tappavat täyttää kuitenkin määritelmän synkästä aiheestaan huolimatta.
Klas Ekman: Ne jotka tappavat (De kapabla). Suomentanut Anu Heino. 352 sivua, Into.
lehti 