Ruotsi oli menettänyt 1700-luvun Pohjan sodassa asemansa suurvaltana. Suomi on kärsinyt kymmenen vuotta isovihana tunnetusta Venäjän miehityksestä. Sota päättyi vuonna 1971 Uudenkaupungin rauhaan, jossa Ruotsi menetti koko Baltian, Inkerinmaan ja Suomen suunnilleen nykyistä rajaa myöten.
Ruotsin aatelisto ei tahtonut tätä niellä, vaan alkoi voimakas kampanja suurvalta-aseman saamiseksi takaisin. Ruotsin valtiopäivät jakaantuivat hattuihin ja myssyihin. Hatut halusivat revanssisotaa Venäjää vastaan ja myssyt olivat rauhan kannalla. Myssyjen voima oli talonpojissa ja hattujen aatelistossa.
Hatut voittivat ja niin syntyi 1741–1743 käyty hattujen sota, josta historioitsija Teemu Keskisarja on kirjoittanut traagisen teoksen. Sodassa paljastui ruotsalaisten upseerien täydellinen kyvyttömyys, sodanjohdon korruptio, tavallisen sotilaan kärsimykset ja se, että kaiken maksoi tavallinen kansa omaisuudellaan, verellään ja selkänahallaan.
Itse sodan kulku oli jatkuvaa ruotsalaisten ja suomalaisten joukkojen perääntymistä, suorastaan pakenemista. Ylipäällikkönä toiminut Charles Lewenhaupt onkin jälkimaineeltaan Ruotsin historian huonoin sotapäällikkö, jonka jatkuvalla venäläisiä pakenemiselle ei ole löytynyt kunnon selitystä.
Siviilit uhreina
Tuon aikakauden sodat toivat kurjuutta ja kärsimystä kaikkialle. Sotilaista suurin osa menehtyi tauteihin ja jos sattui haavoittumaan, niin välskärien apu vain joudutti menehtymistä. Sotilaat majoittuivat siviilien asumuksiin, mikä toi taudit siviilien keskuuteen.
Armeijan pakeneminen huipentui sen joutuessa saarroksiin ja sitten antautumiseen Helsingissä. Antautumisehtojen mukaan halukkaat upseerit saivat palata Ruotsiin ja suomalaissotilaat saivat palata kotiseuduilleen. Näin sitten monien vaikeuksien kautta tapahtuikin.
Venäläisten miehitys oli tällä kertaa suomalaisille kevyempi kuin isonvihan aikana. Siksi kautta kutsutaankin pikkuvihaksi. Miehitysaika oli lyhyempi ja venäläisten kenraalit, joista suurin osa oli ulkomaisia, skotlantilaisia ja saksalaisia, pitivät miehiään aika hyvin aisoissa. Tosin kasakat riehuivat vanhaan tapaan ja ottivat vaaleahiuksisia tyttöjä ja poikia orjiksi myydäkseen heidät sitten keskiaasialaisille kaaneille.
Sodan seuraukset
Venäjä suostui kuitenkin melko helppoon rauhaan, joka solmittiin Turussa 1743. Sen mukaan Ruotsi menetti Savonlinnan, Lappeenrannan ja Kymijoen itäpuoliset alueet. Muun Suomen kohtalo ratkaistiin 65 vuotta myöhemmin Suomen sodassa 1808–1809. Sitä ennen 1792 käytiin Kustaa III:n sota, joka ei muuttanut rajoja.
Tukholmassa sodan tulos oli järkytys. Sodan syyllisiksi nimettiin Suomen armeijan ylipäällikkö Charles Lewenhaupt ja hänen sijaisensa Henrik Buddenbrock, jotka menettivät päänsä teloituspölkyllä. Muut syylliset, joita oli tukulti, juonittelivat itsensä kuiville.
Teemu Keskisarjan mukaan mielettömällä sodalla oli kuitenkin seurauksensa. Suomen talous ja väkiluku alkoi kasvaa 1740-luvulla. Suomalaisuus nosti päätään. ”He eivät halunneet sotia Ruotsin osana. Hattujen sota teki tätä pesäeroa. Kotimaa Suomi oli kiinteämpi kuin isänmaa Ruotsi.”
Teemu Keskisarja. Hattujen sota. Siltala 2022. s. 280
lehti 