Viime aikoina on oltu syystä huolissaan miehistä. Donald Trumpin presidentinvaalikampanja onnistui innostamaan nuoret miehet mukaansa paremmin kuin kakkoseksi jäänyt Kamala Harris. Tuoreen kyselyn mukaan jopa neljännes nuorista suomalaisista miehistä hyväksyy joissain tilanteissa naisiin kohdistuvan väkivallan. Ympäri länsimaita miehet viettävät aavistuksen kohti konservatismia siinä missä naiset liikkuvat päinvastaiseen suuntaan.
Tämä muutos etsii yhä hyviä selityksiä. Jos pitäisi arvata, osin kyse saattaa olla miesten odotusten ja muuttuvan todellisuuden suhteesta. Suomessa miehet pelkäävät tulevaisuutta aiempaa enemmän. Voisiko se liittyä siihen, että jotkut miehet eivät hallitse sellaisia taitoja, joita nyky-yhteiskunta ja -työelämä edellyttävät? Tunne- ja kommunikaatiotaidot siirtyvät sukupuolistuneen kasvatuksen myötä enemmän naisille.
Miesten ongelmiin tarjoavat helppoja vastauksia oikeistokonservatiivit ja miesasiamiehet. Heidän vastauksensa on, että miesten ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Syypäät löytyvät naisista ja vähemmistöistä. Laitetaan vähemmistöt kuriin ja tehdään miehestä taas perheen ja yhteiskunnan pää, niin loppuvat samalla ongelmatkin. Tällainen puhe löytää kaikupohjan varmaankin osin siksi, että kauheasti muunlaisia ratkaisuja miehille ei näytä olevan tarjolla.
Jos katsotaan vasemmiston suuntaan, miehiä ei oikein osata siellä puhutella. Tyypillinen miespuhe tulee nykyään feministimiehiltä, jotka jakavat moraaliselta jalustalta vähän sättivän ja alentuvan kuuloisia ohjeita toisille miehille. “Mies, tiedäthän että sinun ei tarvitse lyödä.” “Mies, sinun pitää tehdä lisää töitä tunteidesi kanssa”. Lienee selvää, että kukaan ei halua kuulla tällä tavalla paketoitua viestiä, vaikka se olisi ihan järkeväkin.
Feministinen miespuhe julkisuudessa epäonnistuu osittain, koska sitä ei varsinaisesti ole tarkoitettu toisille miehille. Se nimittäin esiintyy yleensä alustoilla, joita konservatiivimiehet eivät käytä, kuten instagram. Se näyttää myös sulkevan silmänsä koulutuksellisilta ja ammattiasemiin liittyviltä eroilta miesten välillä. Totta kai on helpompaa saarnata tunne- ja kommunikaatiotaitoja, jos itse sattuu hallitsemaan ne ja hyötyy niistä työelämässä.
Jotta feministisessä miespuheessa olisi jotain järkeä, sen pitäisi lähteä selkeämmin vertaisnäkökulmasta. Ihmisten välinen rehellinen ja kasvokkainen kommunikaatio, yhdessä muuttuminen ja muutosten konkreettisten hyötyjen esillä pitäminen ovat oleellisia silloin, kun halutaan luoda jotakin kestävää. Yksien miesten saarnaaminen toisille digitaalisten välineiden yli tuskin muuttaa mitään siksikään, että jokaista vasemmistofeminististä saarnaajaa kohti aina löytyy aina sata konservatiivia, joilla on paljon houkuttelevampi viesti: mikään ei ole sinun vikasi, vaan kaikki on naisten ja vähemmistöjen syytä.
Koska haluamme, että yhteiskunta olisi feministisempi, pitää miehiin liittyviä muutoksia todella saada aikaan. Muutokset lähtevät siitä, että yritämme ymmärtää yhteiskunnallisia kehityskulkuja, jotka ajavat miehiä konservatiiviseen suuntaan. Mikä yhteiskunnan suunnassa tuntuu uhkaavalta? Entä millaisilla tavoilla miehet voisivat löytää omia, positiivisia tapoja elää muuttuvassa yhteiskunnassa?
Poliittisen vasemmiston pitäisi kyetä materiaaliseen analyysiin siitä, mikä ihmisiä korpeaa yhteiskunnassa. Yhdysvalloissa demokraatit ovat toistuvasti epäonnistuneet juuri tässä tehtävässä. Oikeistokonservatismi on hyvä löytämään tämän suuttumuksen ja tarjoamaan sille kohteeksi heikossa asemassa olevat. Suomessa olisikin tärkeää, että vasemmistoliitto ei täysin kadottaisi otettaan miehistä, työväenluokasta ja kaupunkien ulkopuolella asuvista. Meidän pitäisi oikeasti kuunnella ihmisten huolia.
On selvää, että nykymenolla mikään ei tule muuttumaan, ja sukupuolten eriytymiskehitys jatkuu. Siksi olisi korkea aika lopettaa digitaalinen saarnaaminen, ja alkaa miettiä, mikä miehiä oikeasti vaivaa.
lehti 