Paavo Lipposen ensimmäinen hallitus arvioi helmikuussa 1998 eduskunnalle antamassaan selonteossa seuraavaa:
”Osallistuminen euroalueeseen tuo Suomen kansantalouteen sekä taloudelliseen tehokkuuteen että vakauteen liittyviä hyötyjä. Nämä seikat myötävaikuttavat talouskasvun nopeutumiseen ja uusien pysyvien työpaikkojen syntymiseen.”
Viimeksi kuluneen runsaan vuoden aikana osallistuminen euroalueeseen on vaikuttanut kaikkea muulta kuin vakaalta.
Euroalueen piti tuoda vakautta ja kasvua Eurooppaan.
Parin viime päivän aikana on saatu lisäksi tutkimustuloksia, jotka viittaavat siihen, etteivät muutkaan euron kuvitellut hyödyt toteutuneet.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattori Jukka Pirttilä julkaisi perjantaina laitoksensa blogissa laskelman, jonka mukaan bruttokansantuotteen kasvu on ollut euroalueella seitsemän prosenttiyksikköä hitaampaa kuin sen ulkopuolisissa EU-maissa.
Professori Pertti Haaparanta taas kirjoittaa Akateemisessa talousblogissa Emun pienentäneen pääosin palkkatuloilla elävien ihmisten ja kotitalouksien tuloja. Luonnollisesti he muodostavat enemmistön rahaliiton kansalaisista.
Euroalueen piti tuoda vakautta ja kasvua Eurooppaan. Sen sijaan se mahdollisti lähes luottokelvottomien valtioiden ylivelkaantumisen. Kasvu näyttää jääneen muita EU-maita heikommaksi.
Euron valmisteluun virkamiestasolla osallistunut Sixten Korkman paljasti viikko sitten Ylen MOT-ohjelmassa, että hän ja muut istuivat kuvaannollisesti huoneessa, josta ei ole ikkunoita ulospäin. Syntyi oma sisäpiirin kulttuuri, jossa toiset asiat saivat ylikorostuneen merkityksen samalla kun tavallinen talonpoikaisjärki tutkimuksellisesta uteliaisuudesta puhumattakaan unohtui.
Emua kohtaan esiintyi 1990-luvulla Suomessakin suurta kriittisyyttä, mutta sitä ei kuunneltu. Valtiomiehet halusivat olla historian tekijöitä ja sukelsivat sittenkin sokkona suureen veteen, joka osoittautui lentohiekaksi.
uutiskirje 
