Pintaa syvemmältä
Kirjoitin kaksi viikkoa sitten tällä palstalla vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumien virallisen version lukuisista epäselvyyksistä. Kolumni synnytti kohtalaisen vilkasta keskustelua Kansan Uutisten verkkosivuilla.
Jotkut kirjoittajista muistelivat omia tuntemuksiaan tuona päivänä, osa arvosteli Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Joku piti jutun väitteitä virheellisinä ja koko jutun julkaisemista nolona Kansan Uutisille. Toiset taas oikaisivat juttua kritisoineen verkkokeskustelijan näkemyksiä ja esittävät uutta tietoa muun muassa New Yorkin World Trade Centerin rakennusten tuhoutumisesta.
Kiitoksia nimimerkki Nordicille hyvästä juttuvinkistä!
Suuressa maailmassa syyskuun 11. päivän tapahtumia on käsitelty viime aikoina lähinnä tutkijoiden ja eri alojen ammattilaisten julkaisuissa. Johtava arkkitehtuurialan uutissivusto World Architecture News julkaisi WTC-tornien romahduksen vuosipäivän alla kalifornialaisarkkitehti Richard Gagen puheenvuoron syyskuun 11. päivän yhä selittämättömistä arvoituksista.
Arkkitehtien ja insinöörien 911-totuusliikkeen toiminnanjohtaja ihmetteli WTC:n kaksoistornien romahdustapaa ja romahduksen nopeutta. Tornit romahtivat lähes vapaan pudotuksen nopeudella ilman että alempana olevat kerrokset lainkaan hidastivat luhistumista. Vaurioituneiden yläkerrosten olisi kuvitellut kallistuvan sivulle alakerrosten muodostaman vastuksena seurauksena.
Yhdysvaltojen teknillinen tutkimuskeskus (NIST) on todennut raporteissaan, että lentopetroli World Trade Centerin kaksoistornien yläkerroksissa paloi loppuun alle kymmenessä minuutissa. Sen jälkeen oli kyse toimistopaloista, jotka eivät yksinään olisi kyenneet sulattamaan pilvenpiirtäjän teräsrakenteita. Molemmissa torneissa oli 106 massiivista teräspilaria, jotka hajosivat palasiksi yli 400 metrin matkalta.
Oma lukunsa oli World Trade Centerin rakennus 7 reilun sadan metrin päässä kaksoistorneista. WTC-7 romahti 11. syyskuuta myöhään iltapäivällä, vaikkei siihen osunut mitään lentokonetta.
Arkkitehtilehden kirjoituksessa hämmästeltiin myös WTC-tornien raunioissa ollutta sulaa terästä ja Manhattanilta tuhopäivänä talteen otetuista pölynäytteistä löytyneitä pisaran muotoon tiivistyneitä rautahiukkasia ja mikroskooppisen pieniä nanotermiittihiukkasia.
Fysiikan professori Steven Jones esitti vuonna 2006 ensimmäisen kerran teoriansa nanotermiitin osuudesta WTC-tornien tuhossa. Mormonikirkon hallinnoiman Brigham Youngin yliopiston nyt jo entisen professorin mukaan pilvenpiirtäjien tuhot olivat selitettävissä vain räjähteiden käytöllä – niin karmealta kuin se kuulostaakin.
Nanotermiitti, tai supertermiitti, on Yhdysvaltojen asevoimien laboratorioissa kehitetty huippumoderni sotilasräjähde. Alumiinijauheen ja rautaoksidin seoksesta saadaan aikaan humahtava termiittireaktio, kun alumiini yhdistyy rautaoksidimolekyylien sisältämään happeen ja prosessissa vapautuva palovoima saa rautaoksidin pelkistymään sulaksi raudaksi.
Los Alamosin sotilaslaboratorion räjähdetutkimusprojektin johtaja Steven Son kertoi vuonna 2005, kuinka nanoteknologiaa hyväksikäyttäen oli kehitetty mikroskooppisen pienistä seososista koostuvia supertermiittejä, joiden reaktiovoima oli tuhatkertainen tavalliseen termiittiin verrattuna.
Tavanomaista, teollisesti valmistettua termiittiä on käytetty hitsauksessa yli sadan vuoden ajan.
Professori Steven Jonesin mukaan World Trade Centerin pilvenpiirtäjien räjähdepurku selittäisi rakennusten romahdusnopeuden ja teräspilareiden hajoamisen siisteiksi, lähes samanmittaisiksi palkeiksi. Räjähteiden käytöllä voitaisiin selittää myös ikkunoista ulos purkautuneet savupatsaat tornien yläkerrosten alapuolella hiukan ennen romahdusten alkamista.
Räjähteet selittäisivät myös sen, miksi WTC:n etelätornin ylimmät kerrokset hajosivat ilmassa pelkäksi pulveriksi jo ennen niiden putoamisen alkamista.
Jos räjähteenä tai räjähdysten käynnistäjänä käytettiin nanotermiittiä, tämä selittäisi myös sen, miten oli mahdollista, että tuhopaikoilta löytyi sulan metallin lammikoita vielä viikkoja talojen romahtamisen jälkeen. Termiittireaktiota on lähes mahdotonta sammuttaa, sillä termiittiseoksen palamiseen tarvittava happi tulee seoksesta itsestään.
Nanotermiittiteoria sai vahvistusta The Open Chemical Physics Journal -lehdessä huhtikuussa julkaistusta tutkimuksesta.
Kööpenhaminan yliopiston kemiantutkijan, tanskalaisen Niels Harritin johtama tutkimusryhmä sai haltuunsa eri puolilta Manhattania pian World Trade Centerin rakennusten tuhoutumisen jälkeen talteen otettuja pölynäytteitä. Jokaisesta pölynäytteestä löytyi samanlaisia, millimetrin kymmenesosaa pienempiä puna-harmaita hiukkasia, jotka reagoivat magneettiin.
Hiukkasilla tehtiin erilaisia testejä, joissa niiden todettiin sisältävän puhdasta alumiinia, rautaoksidia, silikonia ja hiiltä. Hiukkasia kuumennettaessa niissä käynnistyi erittäin suuren kuumuuden tuottanut kemiallinen reaktio, jonka seurauksena rautaoksidi suli tiivistyen sen jälkeen pallomaisiksi pieniksi rautahiukkasiksi.
Koska hiukkasten tuottama kuumuus oli monikertainen verrattuna tavanomaiseen termiittiin, tutkijat päättelivät, että oli kyse nanotermiitistä.
Nanotermiitistä on olemassa hyvin vähän julkista tietoa. Räjähdetekniikan kansainvälisissä seminaareissa on kuitenkin esitelty esimerkiksi juoksevan geelin muodossa valmistettuja nanoräjähteitä, joita voidaan tarvittaessa suihkuttaa tai maalata räjäytettäviin pintoihin tai liimata niihin kiinni ohuena kalvona.
Los Alamosin laboratorio valmistaa viranomaisille räätälöitynä myös erilaisia supertermiittisytyttimiä purkuoperaatioihin.
Niels Harritia haastateltiin Tanskan tv:ssä keväällä heti tutkimuksen julkaisemisen jälkeen, mutta sen jälkeen tutkimus ei ole saanut juuri mitään muuta mediahuomiota.
uutiskirje 
