Porilaisen Rakastajat-teatterin Paperittomat-esityksen jälkeen tuntuu irvokkaalta palata vaalien jälkeiseen todellisuuteen Suomessa, jossa asenteet maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita kohtaan ovat yhä kovempia ja jossa nyt arvattavasti valmistaudutaan seuraavan neljän vuoden aikana auttamaan vain kantasuomalaisia.
Suomi ei kuitenkaan ole irrallinen saareke maailmassa eikä se voi paeta vastuutaan maailman paperittomista ihmisistä. Tuskin sitä halutaankaan. Ongelmana vain on se, että tiedämme hyvin vähän niiden ihmisten elämästä, jotka kenties aivan naapurissamme yrittävät selvitä arjestaan oleskeluluvattomana ja sitä kautta oikeudettomana lähes kaikkeen, mikä eurooppalaiselle ihmiselle on itsestään selvää.
Paperittomat kertoo lainsuojattomista ihmisistä muutaman todellisuuteen perustuvan ihmistarinan kautta. Nuo tarinat pohjautuvat viime vuonna julkaistuun Paperittomat-kirjaan, johon Kaisa Viitanen on haastatellut parisenkymmentä paperitonta siirtolaista. Nämä muun muassa Nigeriasta, Angolasta, Boliviasta, Afganistanista, Irakista, Libanonista paenneet ihmiset pyrkivät kuka milläkin keinoin kohti pohjoismaita, Britannia, Hollantia.
Suomi ei ole irrallinen saareke maailmassa.
Zara, Luis ja Olga
Rakastajat-teatteriin käsikirjoittaja-ohjaaja Elina izarra Ollikainen seurasi ystäviensä kirjaprojektia alusta lähtien. Hän loi tarinoista kolme fiktiivistä henkilöä.
Suomeen perheensä kanssa päätyvä irakilaisen Zara tarina valottaa sitä, miten monenlaisiin ongelmiin kotimaastaan pakenevat ja turvaa ja tulevaisuutta itselleen etsivät ihmiset joutuvat.
Zaran mies ei saa turvapaikkaa ja joutuu lähtemään maasta. Zara ja lapsi jäävät, mutta suvun koura ulottuu kauas. Zaraa painostetaan palaamaan kotimaahansa, koska kunniallinen nainen ei voi elää ilman miestä. Zara on siis sekä omiensa että ympäröivän yhteiskunnan uhkaama.
Olga on valkovenäläinen koulutettu ja kielitaitoinen nainen, joka työmarkkina-arvostaan huolimatta ajautuu yhtä oikeudettomaan tilaan kuin Zarakin. Luis, myös maahanmuuttaja, jättää raskaana olevan Olgan oman onnensa nojaa, paperittomana. Ja paperittomalle avun hakeminen – saatikka saaminen – synnyttämisessä voi olla mahdoton asia.
Puulaatikot rekvisiittana
Paperittomat tapahtuu Rakastajat-teatterin pienellä Hilkka-näyttämöllä, intiimisti kahden katsomon välissä. Esityksen rekvisiittana toimivat osuvasti pelkät matkalaukun kokoiset puulaatikot.
Se, että näyttelijöillä on katsojia kaiken aikaa sekä edessä että takana, sopii tähän tarinaa mainiosti. Se tuo siihen samaa rauhattomuuden ja jatkuvan etsinnän ja varuillaanolon tunnelmaa, joka on oleskeluluvattoman ihmisen arkea.
Zaran, Luisin ja Olgan tarinoita kerrotaan lomittain, mikä rytmittää esitystä. Ja Angelika Meuselin, Miian Lindströmin ja Kari Hevossaaren tulkinnat tuovat hahmoihin koskettavuutta. Kokonaisuus on ryhdikäs, vaikka se koostuukin erillisistä tarinoista.
Lopuksi tarinoille annetaan raamit kertomalla faktoja nykypäivän paperittomista, joita muuten arvioidaan olevan Euroopassa noin kahdeksan miljoonaa.
Paperittomaksi voi tulla monella tavalla. Osa on paennut kotimaastaan henkensä kaupalla ja osa on joutunut paperittomaksi yllättäen, kesken opintojen tai työuran. Heitä yhdistää kiinnijäämisen pelko. Heiltä puuttuu lain suoja ja sosiaaliset palvelut.
Näytelmä keskittyy paperittomana elämisiin. Paperittomat-kirjassa kuvataan tämän lisäksi myös niitä toinen toistaan vaarallisempia tapoja, joilla ihmiset pakenevat kotimaistaan. Kannattaa tutustua siihenkin.
Paperittomat. Käsikirjoitus ja ohjaus Kaisa Viitasen ja Katja Tähkän samannimisen teoksen pohjalta Elina Izarra Ollikainen, rooleissa Miia Lindström, Kari Hevossaari ja Angelika Meusel. Kantaesitys Rakastajat-teatterissa 14. 4.
lehti 