Dokumenttiteatteri on vielä hento verso draamamme tarhassa, vailla syvään levinnyttä rihmastoa. Ohjaaja Susanna Kuparinen on lajin keskeisin juurruttaja, ja hänen Valtuusto- ja Eduskunta-teoksistaan nousi taannoin aikamoista kohua.
Nyt on katse Gazassa.
Toimittaja Maria Petterssonin kanssa Susanna Kuparinen pohjusti ja kirjoitti Poiskatsojat, ensi-iltaan KOM-teatterissa tulleen dokumentaarisen esityksen, jonka Kuparinen ohjasi. Materiaali koostuu aidoista asiakirjoista ja haastatteluista, puheista ja repliikeistä, joihin tilanteet ja kohtaukset luovasti pohjaavat.
Gazan kaistasta (Nurmijärven kokoa) on vuosien myötä rajautunut kahden miljoonan palestiinalaisen avovankila. Lokakuun 2023 tapausten jälkeen Gaza muuttui keskitysleiriksi ja tappotantereeksi. Hamas-terroristit ampuivat ja sieppasivat yli tuhat israelilaista, ja Israel on kostanut sitä kolme vuotta pommituksina ja siviilien kansanmurhana Gazassa.
Kuolonuhreja on kymmenin tuhansin, Gaza asumiskelvoton.
Raunioita, ruumiskasoja, silpoutuneita lapsia
Poiskatsojat on täsmällinen nimitys – piittaamattomuudelle, johon maailman, Euroopan ja Suomen vallanpitäjät ovat vajonneet syvälle. Israelin sotakone rouhii pidäkkeettä, tukenaan USA ja upporikas Israel-lobby maailmanlaajuisesti, samalla kun ase- ja teknologiaintressein kahlittu liberaali Länsi ei voi tai uskalla tehdä mitään. Ja katsoo sen tähden sivuun.
Esitys kartoittaa taustoja, silti enemmän se kuvaa katastrofia Gazassa ja piinallista vaitioloa Suomessa. Näytelmäjuliste osuu nappiin: pääministeri Petteri Orpo – silmälasit niskassa.
Autenttisista videoista vyöryy gazalaisten elämää ja kuolemaa: raunioita, ruumiskasoja, silpoutuneita lapsia traumasta täristen, kodeistaan häädettyjä, nälänhätää, pakenevia ihmisjoukkoja… Epäselväksi ei jää mitä on meneillään.
Muutama asiantuntija valottaa terävästi, miksi USA sallii teurastuksen jatkuvan ja että Netanjahun toimet voisi stopata vain Valkoisesta talosta. Lähi-Idän laajempiin konstellaatioihin ei nyt upota, ja esityksen kannalta parempi niin.
Suomi-osuuskin hyödyntää asiapapereita, kuten puolustusministeriön viimeisintä yhteistyöinnon vakuutusta Israelin aseklusterille. Daavidin linko -järjestelmästäkin syntyy herkullista sanailua. Kenraalit tuppaavat ylipäätään menemään ministerien selän taakse, ministerit kenraalien.
Fokuksessa on siis Suomi, poliittisen kerman ja sotateollisuuden räpistely. Näytellyissä jaksoissa päästään Petteri Orpon (Geoffrey Erista), Antti Häkkäsen (Tommi Eronen), Elina Valtosen (Hanna Raiskinmäki), Tytti Tuppuraisen (Tuuli Paju) ja muiden kyytiin setvimään näitä ihmisyyden aspekteja.
Hauskaa, häpeällistä, hyytävää.
Eipäs nyt uutisoida, kuvata tai dokumentoida
Suuri linja asettuu näin: vassarit ja vihreät haastavat, vastassa kokoomuksen ja persujen kolkko business as usual -meno, demarit ja kepu mumisevat välissä. Olin milteipä unohtanut, että keväällä 2024 Halla-ahon vetämä puhemiesneuvosto torjui Gaza-keskustelun suuresta salista. Nyt taas muistan, ja mietin, miksi.
Hupia piisaa, mutta esitys ei heittäydy silkaksi farssiksi, perusasia on sellaiseen liian kauhea. Kuparisen aiempien töiden rinnalla karikatyyrejä onkin niukemmin.
Häkkänen maastopuvussa on karskein isänmaanmies, asiaankuuluvine epäaitouksineen. Kiintoisasti tulkitaan, että hallituksessa hän pyyhkii täysin pöytää ulkoministeri Valtosella, joka taustalla joskus piipittää ihmisoikeuksista. Onko asetelma vain draamakärjistystä?
Orpo on fraseologinen vätys. Outoa sen sijaan, ettei presidentti Stubb saa pienintäkään lavaroolia.
Ei-poliitikoista puolustusstrategi Jyri Kosolan (Tommi Eronen) haastattelu tuo pirullista tietoa muuttuvista sotataidoista. Eikä kuva valtamedian Gaza-kriteereistä ole mieltäylentävä sekään; eipäs nyt uutisoida, kuvata tai dokumentoida liian tarkkaan niitä lapsikuolemia. Ettei suurelle yleisölle tule vaivaantunut olo.
Näyttelijät selviytyvät kymmenistä rooleistaan. Nelikko osoittaa riittävän ripeää refleksi- ja muuntautumiskykyä.
Vaihtuvaisissa rytmeissään esitys pysyy mallikkaasti. Joitakin videohaastatteluja olisi himpun verran varaa lyhentää – ajatellen näytelmän kestoa yli kolmen tunnin.
Tämänkaltaisiin syväsukelluksiin ei aivan jokainen teatterintekijä ehdi, viitsi tai kykene. Kuparisen ja Petterssonin valtava taustapengonta antaa vankan tosiasiaperustan, jonka turvin teoksessa voi väittää ja kyseenalaistaa niin paljon. Samalla tosissaan kysyä, että tällaisen poliittisen eliitinkö me ansaitsemme. Ja että tällaisiako hyssyköitä me olemme.
Jyrkästi suositeltava esitys. Poiskatsojat ei agitoi vaan argumentoi.
Susanna Kuparinen–Maria Pettersson: Poiskatsojat. KOM-teatteri. Ohjaus Susanna Kuparinen. Lavastus ja dramaturgia Akse Pettersson. Puvustus Saara Ryymin. Videot Rasmus Vuori, Tomi Suovankoski ja Taavi Hasunen. Valot Tomi Suovankoski. Äänet Jani Rapo. Musiikki Kerkko Koskinen. Näyttelijät Tuuli Paju, Geoffrey Erista, Hanna Raiskinmäki ja Tommi Eronen. Ensi-ilta 9.9., esityksiä 5.12. saakka.
lehti 