Journalismi on tiedon dramatisointia. Dramatisointi taas on juonen ja hahmojen keksimistä.
Toimittajat tekevät tiedosta näytelmää. Tietoa syntyy ja liikkuu ilman toimittajiakin, mutta se on usein kuivaa, hajanaista tai vaikeasti saatavaa. Toimittajat muodostavat tapahtumista kertomuksia. Sitten he tekevät kiinnostavista henkilöistä kertomusten sankareita ja konnia.
Jos joku tekee tämän määritelmän mukaista journalismia, niin ohjaaja Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi. Syyskuun lopussa ensi-iltaan tulleen Eduskunta-trilogian kolmannen osan taustalla on politiikan ja talouden vaikuttajien haastatteluja, uutisvirtaa, virkamieslähteitä ja eduskunnassa käytyjä keskusteluja.
Politiikkakollektiivi voisi julkaista näytelmän aineistot netissä.
Tutkivien journalistien palkitsema Kuparisen ryhmä on taas kerran tehnyt toimittajien työt toimittajien puolesta. Katsojan kannalta dokumenttiteatteri tosin toimii journalismia tehokkaammin.
Harva jaksa lukea lehtijuttua, joka vaatii kolme tuntia keskittymistä. Näytelmä pystyy esittelemään journalismia monimutkaisemman ja kiinnostavamman kuvan politiikasta. Tiedon lisäksi mukana ovat tunteet, jotka puuttuvat objektiivisuutta teeskentelevästä journalismista.
Sankareita ja syyllisiä
Suomen suurimmista lehdistä saa lukea kertomuksia, joissa syyllinen maan ongelmiin on laiskotteleva työtön, nautinnonhaluinen latteäiti tai liian vaatelias maahanmuuttaja.
Toimittajat toistavat hallituksen, poliisin ja maahanmuuttoviranomaisten näkemyksiä sellaisenaan, mitä nyt välillä lisäävät niihin “elämänmakuisia esimerkkejä”, joita ovat saaneet puolisoltaan, kaveriltaan tai Facebookista.
Sankarin viittaa sovitellaan poliitikoille, jotka tekevät “kipeitä päätöksiä” eli leikkaavat työttömiltä, äideiltä ja siirtolaisilta.
Sekä toimittajat että puolueet ottavat keskustelun lähtökohdaksi
näennäisen neutraalin kehyksen, joka tulee milloin Elinkeinoelämän keskusliitosta, milloin valtionvarainministeriöstä. Asetelmat rakennetaan valmiiksi ennen kuin koko julkinen keskustelu alkaa.
Suomen Kim Jong-il
Eduskunta III:ssa käsitellään pääministeri Juha Sipilän elämäkerran saamaa vastaanottoa.
Journalistien itsesääntelyelimen JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen kirjoitti Sipilästä myötäsukaisen ja Sipilän hyväksymän kirjan, joka julkaistiin sopivasti vaalien alla. Kirjassa Uimonen vertaa Sipilää Julius Caesariin.
Helsingin Sanomat kertoi, että “Sipilän elämäntarina on kuin suomalainen versio amerikkalaisesta unelmasta”.
“Uimosen kirja ilmestyy sopivalla hetkellä, sillä unelma odottaa vielä täyttymystä. Sipilän ja keskustan vaalivoitto häämöttää parin viikon päässä”, politiikan toimittaja Unto Hämäläinen kirjoitti.
“Jos Sipilä tähän pystyy, hän kirjoittaisi komeat luvut sekä yrityshistoriaan että poliittiseen historiaan.”
Ilta-Sanomat ja Iltalehti keskittyivät Sipilän ja hänen vaimonsa Minna-Maarian rakkaustarinaan. Talouselämä kysyi arviossaan, “onko Sipilä enkeli Puolangalta”. Lehti kertoo, että Sipilä osoitti johtajan ominaisuuksia jo lapsena ja rakensi omin käsin kiukaan sekä mikroauton.
Muut toimittajat nostivat Sipilästä esille sen, että tämä lentää pienkoneella yli Atlantin (Annukka Kantola, Suomenmaa) ja “on sosiaalisempi kuin sosialistit, kristillisempi kuin kristilliset, ekologisempi kuin vihreät ja yrittäjähenkisempi kuin kokoomus” (Tuomo Seppänen, Puolanka-lehti).
Vaalikirjan kriittinen analyysi jäi yrittäjä Sari Helinin harteille. “Koko journalismi-instituution puolueettomuus tulee naurunalaiseksi”, Helin arvioi Ylen blogissaan.
Vasta aivan viime viikkoina, kun on vaalien ja hallituksen kannalta liian myöhäistä, toimittajat ovat alkaneet kyseenalaistaa Sipilän räikeimpiä talousväitteitä kuten velkaantumisen nopeuden ja pelottelun joutumisella EU-komission ohjaukseen. Oikeasti Suomi velkaantuu EU-maiden keskivauhtia ja puhe komissiosta on pelkkää valehtelua.
Koirat ulvovat kellarissa
Ryhmäteatterin Eduskunta-kertomuksissa omaisuuksiaan piilottelevat hyvä veli -verkostot siirtävät rahaa köyhiltä rikkaille toimittajien säestäessä. Kuparinen on sanonut haluavansa nostaa erityisesti median tikun nokkaan.
”Jokainen juttuvalinta on yhteiskunnallinen teko, ja jokainen toimittaja on mielipidevaikuttaja. Näin saakin olla, mutta journalistien pitää ymmärtää valtansa”, Kuparinen sanoi Journalistin haastattelussa 2013.
Kuparinen ja näytelmiin näyttelijänä sekä taustatutkijana osallistunut Jari Hanska käyttivät omaa valtaansa aikaisemmin Voima-lehden toimituksessa. Näytelmien ohessa syntyi juttuja hallintarekisteriuudistuksesta ja eläkerahastoista.
Eduskunta III:sta katsoessa alkaa kaivata Voimaa. Lehti on laihtunut haamuksi sen jälkeen, kun vanha toimitus lähti päätoimittaja Kimmo Jylhämön potkujen jälkeen.
Enää Kuparisen ryhmän journalismi ei tule ulos näyttämöltä. Se on lukittu Ryhmäteatterin kellariin 32 euron pääsymaksun taakse.
Politiikkakollektiivi voisi julkaista näytelmän aineistot netissä. Ryhmäteatterin vahtikoirat pitäisi päästää ulvomaan ulos yhteiskuntaan.
lehti 