Tällä näytelmällä Outoa paloa eräässä kaupungissa on tavanomaista suurempi riski mennä aivan penkin alle. Kun pääosaa esittää hämärästi ”eräs kaupunki”, päijäthämäläinen Lahti, ja sivuosissa on yhtä epäpersoonallisesti muiden muassa Salpausselän betonihyppyrit, Kisapuisto ja Toriparkki, niin miten vangitset katsojan huomion ja voitat suosion?
Ihmeen vaivatta kaikki kuitenkin rullaa Outoa paloa eräässä kaupungissa -esityksessä, lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon uutuusnäytelmässä. Objektit kääntyvät luontevasti subjekteiksi.
Linda Wallgren tekee samalla ensiohjauksensa talon uutena taiteellisena johtajana, ja onnistuu oitis! Työ on pitelemätöntä tajunnan- ja tarinanvirtaa, kiistaton teatterivoitto.
Työ on pitelemätöntä tajunnan- ja tarinanvirtaa, kiistaton teatterivoitto.
Esityksestä on helppo luetella joukko määreitä: Hassu. Muuntuvainen. Pirullinen. Traaginen. Sirpalemainen. Osuvasti karakterisoiva. Huvittava.
Vaikeampi on sanoa, mitä lavalla kuvataan, eritellään ja tunnetaan. Enimmäkseen joudutaan tilanteisiin, joissa paikat ja monumentit keskustelevat, riitelevät, katuvat tai rakastavat – on siellä ihmisiäkin, jotka tekevät samalla tavoin. Humaani henki kuitenkin koskettaa kautta linjan, ja esitys on hyvin omaksuttavissa.
Näytelmässä sekoittuu kaupunkisosiologiaa, ryhmädynamiikkaa, biologista reviirivaistoa, ja vaikka mitä – hedelmällisesti. Yleisö otetaan ovelalla tavalla osalliseksi.
Viidellä näyttelijällä pitää kiirettä. Roolit vaihtuvat salamannopeasti, ja välillä he soittavat bändinä, laulavat, räppäävät, tanssivat, rullaluistelevat… Näyttämökone nakuttaa, ilman tyhjiä lyöntejä, hyvin treenattuna ja ajoitettuna, luistavasti.
Vakiintuneempia jukolaisia Minja Koskea, Maria Nissiä ja Jussi-Pekka Parviaista täydentävät nyt yhtä monikasvoiset Markus Karekallas ja Ilona Pukkila. Pukkilan räppinumero, Kosken perheenäiti ja Karekallaksen terapeutti-perheenisä ovat esimerkkejä tymäkästä roolinrakentamisesta. Ryhmän musiikkitaidoistakin on yleisölle iloa.
Osansa karnevaalissa saavat niin Jari Litmasen surkea patsas, Z-juna kuin legendaarinen Torvi-raflakin. Lahti-tuntemus toki edistää teoksen perillemenoa ja ”ymmärtämistä”, muttei se välttämätöntä ole.
Hyvän tuulen ja optimismin sävyttämä kuvaelma on aina haastavampi rakentaa kuin jokin kalsea (ja niin tuttu) betonisynkistely. Linda Wallgren saa kuitenkin puhalletuksi lavaryhmäänsä virkeää tuulta ja yllätyksellisiä tunnelmia – eivätkä syvemmät ajatuksetkaan ole vieraita tai kiellettyjä.
Ja lopussa kaikuu kaunis manifesti: Vapaus se varmasti voittaa…
Hauska puolitoistatuntinen. Kiitos Lahti, kiitos Vanha Juko, että olette olemassa.
Outoa paloa eräässä kaupungissa. Teatteri Vanha Juko. Ohjaus Linda Wallgren. Käsikirjoitus ja visualisointi: työryhmä. Valot Simo Saukkola. Äänet Janne Louhelainen. Rooleissa: Markus Karekallas, Minja Koski, Maria Nissi, Jussi-Pekka Parviainen ja Ilona Pukkila. Esitykset Teatteri Vanhassa Jukossa 23.11. asti (Rautatienkatu 13, Lahti).
lehti 