Meillä on nyt kahdeksan vuoden kokemus mielentaikureiden aiheuttamasta poliittisen jytkyn hypnoosista. Olisiko jo aika heräillä politiikan talviunesta todellisten talvisten tarinoiden pariin?
Tosin Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämön uutuusnäytelmä Spiraalissa kysytään, että entäpä jos se, mitä pidämme yliluonnollisena, olisikin mahdollista?
Olisiko hienoa, jos todellisuus lakkaisi noudattamasta luonnonlakeja ja äärellinen todellisuus osoittautuisi harhaksi, kuten spiritualistit väittävät. Siirtyisimmekö silloin todella vapaan hypnoottiseen markkinatalouteen?
Toisaalta, miksi maailma ilman yliluonnollisia ilmiöitä on vähemmän ihmeellinen kuin sellainen maailma, joka pitää sisällään mahdottoman? Eikö luonnontieteeseen perehtyminen tarjoa kylliksi ihmeteltävää loputtomine ainutlaatuisine tapahtumineen ja ilmiöineen? Mihin ihmettä ja uskomatonta tarvitaan?
Marika Vapaavuoren käsikirjoittama ja ohjaama taikuuden ja hypnoosin maailmoissa liikkuva Spiraali tuo maagisen realismin keinoin esiin ihmisten kaipuun peilata omaa menneisyyttään.
Uskomuksemme eivät odota aivoissamme passiivisesti, että sisään tuleva tieto vahvistaa ne oikeaksi tai vääräksi. Sen sijaan uskomuksemme näyttelevät merkittävää roolia siinä, miten näemme maailman.
Ankarat ajat eivät kannusta jalouteen
Ihmiset rakastavat puhua palturia itsestään. He haluavat nähdä asioita, joita silmillä ei voi nähdä. Nuori mies Nico (Jarno Hyökyvaara) ja Anna (Roosa Lehtinen) janoavat tietää hypnoosin avulla, mitä heille tapahtui edellisessä elämässä.
Näytelmä on Tampereen Teatterin ja Tampereen Musiikkiakatemian yhteistuotanto. Musiikkiteatteri- ja tanssiopiskelijat tarjoavat musiikin ja tanssin taikaa, meno on välillä hulvatonta mutta osaavaa.
Avauskappaleena on I put a spell on you, tuo CCR:n vuonna 1968 levyttämä iso hitti. Tanssijat tulevat sirkusareenalle tummissa kabaree-puvuissaan. Ajan jana muuttuu spiraaliksi. Spiraali on ruuvi, akselin ympäri useita kierroksia muodostava viiva, joka ei leikkaa itseään. Linnunratamme on spiraaligalaksi. Kiertääkö elämä ja maailma spiraalimaista kehää?
Illan isäntä, Master of Ceremony, 1930-luvun kiertävän amerikkalaisen sirkuksen johtaja (Ville Majamaa) muistuttaa yleisöä, että ajat ovat ankarat eikä kenelläkään ole varaa jalouteen. Hän pyytää yleisöä keskittämään katseensa suureen pyörivään spiraaliin ja rentoutumaan. Anna asioiden tapahtua ja ole läsnä. Mitä ikävämpi totuus, sitä kiinnostavampi valhe.
Lakkaamatta viettelevä mediayhteiskunta
Jotta taikuri onnistuisi huijaamaan yleisöään, hänen on tiedettävä, miten ihminen saadaan olemaan huomaamatta, mitä hänen nenänsä edessä tehdään. Katsojaa on estettävä ajattelemasta tiettyjä ratkaisuja temppuihin. Hänet on saatava unohtamaan, mitä hänen silmiensä alla on tapahtunut.
Filosofi Jean Baudrillardin (1929–2007) simulakrumi -käsitteen maailmassa todellisuus tunnetaan vain tv-ruudun taikasauvan kautta, kopiona todellisuudesta.
Elämä on typistynyt pelkäksi eloonjäämiseksi, hitaaksi ja lykätyksi kuolemaksi kapitalistisen palkkatyön ikeessä. Objekti ja subjekti sulautuvat tavaroita ahmivaksi kuluttajaksi. Tavaran kuluttaminen ei enää merkitse ensisijaisesti jonkin tarpeen tyydyttämistä vaan osallistumista tuotemerkkijärjestelmien ja idolien palvomiseen ja kuluttamiseen, kulutusunelmissa elämiseen.
Teatterin illuusio perustuu sopimukseen, jossa toinen esittää leikillisesti jotain, jonka toinen suostuu katsomaan. Henkilökohtainen vetovoima karisma ja huomionkipeä itseihailu narsismi ovat sisaruksia. Huijaukseen tarvitaan se, joka uskoo ja se, joka uskottelee.
Näkijä ja viisas nainen (Leea Lepistö) opastaa, että aika tapahtuu kolmessa muodossa, menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa:
”Einsteinin mielestä johdonmukaisuus on mielikuvituksettoman ihmisen viimeinen pakopaikka. Vaistot ovat portti menneisyyteen, jolloin voi katsoa suoraan sitä mitä välttelee. Joitain asioita ei voi tietää, ne täytyy tuntea.”
Käsikirjoittaja ja ohjaaja Marika Vapaavuori vihjaa Marjatta Kuivaston mystisen ja salaperäisen lavastuksen kautta, että ympärillämme lakkaamatta viestivä ja viettelevä mediayhteiskunta on kuin sirkus, jossa illan isäntä johdattaa yleisön irti arjen huolista ja murheista, jolloin velatkin muuttuvat saataviksi.
Taikuus on aseistettua psykologiaa
Marika Vapaavuori kertoo viritelleen Spiraalin ideaa yhdistelemällä maagisia elementtejä ja tanssia:
”Minua kiinnosti rituaalien lisäksi vallitseva aikamme, joka yhdistää spirituaaleista tuttuja elementtejä ja viihdettä. Nappaa assosiaation idästä ja toisen lännestä. Oivalsin, että Spiraalin sisäinen problematiikka juontaa juurensa kauas historiaan. Ihmisen sisin on jo luolamaalauksissa kuvattu spiraaliksi. Monet uskonnot ja niiden rinnalla syntyneet aatesuunnat ammentavat näistä samoista elementeistä. Kuolemanrajakokemuksen kokeneet puhuvat valospiraalista. Jo ensimmäisellä kirjoituskierroksella selvisi, että tekeillä on abstrakti gotiikan ja järjenvastaisen hölynpölyn, nonsensen yhdistelmä.”
Esityksen taikakonsulttina toimineen mentalisti ja taikuri Jose Ahosen mukaan aivomme eivät näe tai kuule mitään. Silmät ja korvat viestivät asioita aivoille, ja aivomme yrittävät parhaansa mukaan päätellä, mistä on kyse:
”Kuvalliset illuusiot ja taikatemput ovat osoitusta siitä, että aivomme ovat helposti huijattavissa. Hallusinaatio on lääketieteen mukaan hallitsematon aistihavainto. Tietoisuus on siis hallittu hallusinaatio. Kun hyväksymme hallusinaatiomme, niistä muodostuu todellisuus. Valtiot, uskonnot, raha ovat kaikki ihmisen mielikuvituksen tuotetta. Ihmiseen on sisäänrakennettu tarve uskoa. Ja kun kaikki hyväksyvät saman hallusinaation, siitä tulee todellisuutta.”
Spiraalia ei kannata tarkastella pelkkänä näytelmänä pettävästä silmänlumeesta. Jose Ahonen muistuttaa, että aito taikuus on aseistettua psykologiaa:
”Valitset sitten uskon tai epäilyn, on yksi asia varmaa. Niin kauan kun ihminen on ihminen, taikuus ei katoa.”
Saatamme olla samanlaisessa tilanteessa, kuten Josif Brodskyn (1940–1996) runossa MCMXCV, jossa klovnit hajottavat sirkusta ja trapetsista roikkuu velttona illuusionsa menettäneen taikurin smokki. Taikurin menettäessä illuusionsa, katoaa hänen kykynsä vangita mielikuvituksemme, ja sirkusareena jää ilveilijöiden armoille.
Spiraali on mielikuvitukselle tilaa antavaa kokeellista teatteria. Samalla se näyttää, mikä mahtava voimavara nuorissa Tampereen Musiikkiakatemian opiskelijoissa on tulevaisuuden teatterille. Siitä raikuvat aplodit!
Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö: Spiraali.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Marika Vapaavuori, lavastussuunnittelu; Marjatta Kuivasto, puvut ja kampaukset; Jonna Lindström, valosuunnittelu; Mika Hiltunen, videosuunnittelu; Heikki Järvinen, koreografia; Miika Riekkinen, äänisuunnittelu; Jan-Mikael Träskelin, musiikin suunnittelu ja toteutus; Aleksi Laukkonen, taikakonsultti; Jose Ahonen, ohjaajan assistentti; Anna Rantanen.
Orkesteri: Samuel Arola, Allan Castellanos, Aleksi Laukkonen.
Henkilöt: Ville Majamaa, Jarno Hyökyvaara, Roosa Lehtinen, Leea Lepistö, Harry laine, Ella Numminen, Moona Lehtola, Samuli Pajunen, Maria Rantalankila, Heikki Järvinen, Meeri Uusi-Äijö, Anni Honkanen, Inka Pohjonen, Iina Nurminen, Ninni Niemikunnas.
Kantaesitys oli 21.2.2019.
uutiskirje 