Red Nose Companyn lämminhenkinen komedia ystävyydestä ja idealismista Tampereen Työväen Teatterin johtaja Otso Kauton ohjauksessa muuttuu Don Quijote de la manselaiseksi. Esitys tarjoaa katsojalle aimo annoksen historiatietoa ja sivistystä ja sen päälle monet hyvät naurut.
Se valottaa eri puolilta esimerkiksi sitä, miten Don Quijoten tuulimyllyjä vastaan käymä taistelu oli aikansa poliittista kritiikkiä katolista kirkkoa vastaan.
Tuulimyllyihin jouduttiin Espanjassa siirtymään, kun rehevät metsät hakattiin 1500-luvulla Espanjan kuninkaallisen sotalaivaston rakentamiseen, kun uskonsotaa Englantia vastaan käytiin. Joet kuivuivat ja vesivoimasta jouduttiin siirtymään tuulivoimaan, jonka katolinen kirkko rahoitti. Tämän sankariparivaljakko Don Quijote (Timo Ruuskanen) ja hänen aseenkantajansa Sancho Panza (Tuukka Vasama) meille kertovat.
Jopa Esperi saattaa näyttäytyä vankilalta ja yksikätinen rosvo täysin moraalittomalta ryöstöapparaatilta, vaikka sillä onkin Veikkauksen lupa. Sekaan mahtuu myös teatterikritiikkiä, ajankohtaista sosiaalipolitiikan kritiikkiä, sekä historiatietoa.
Don Quijote -romaanin kirjoittaja Miguel de Cervantes Saavedra kuoli huhtikuussa 1616, samalla viikolla, kun englantilainen William Shakespeare.
Alun perin Cervantes aikoi kirjoittaa parodian Amadi -ritariromaanista. Kirjoittaessaan hän kiintyi luomiinsa hahmoihin niin, että sepitti tietämättään uuden ajan ensimmäisen taiteellisen romaanin, jonka ensimmäinen osa ilmestyi 1605 ja toinen 1615, ja jäi ainoana renessanssin romaaneista eloon.
Don Quijote on johtopäätös elämästä
Neliosaisen Amadis de Gaula -ritariromaanin ensimmäinen painos ilmestyi 1508. Se on yltiöpäisen haaveellisuuden ja ihanteellisen ritarihengen omituinen ilmaus. Päähenkilö on rohkea ja jalo ritari, heikkojen ja sorrettujen suojelija, puhdas ja uskollinen rakastaja. Jo nuorena hän tutustuu prinsessa Orianaan, josta tulee hänen sydämensä valtiatar, jonka vuoksi hän suorittaa kaikki sankaritekonsa. Lopulta romaanisarja kasvoi 30-niteiseksi Amadis-sarjaksi.
Cervantes vaihtoi suunnan ritariromaanien sievistelevästä opettavaisuudesta asettaen huumorin romaanin perusvoimaksi. Aikansa ylhäisön ihanteiden sijaan Cervantes käänsi romaanissaan nauruksi sen, mitä edelliset sukupolvet olivat ihailleet.
Mitä meidän tulisi oivaltaa Cervantesilta? Dostojevskin mukaan Don Quijote on kitkerintä ironiaa, mitä ihminen voi ilmaista. Jos maailma loppuisi tähän ja ihmisiltä siellä jossain kysyttäisiin: miten on, oletteko ymmärtäneet maanpäällisen elämänne ja mihin tulokseen olette siitä tulleet, voisi ihminen vaieten ojentaa Don Quijoten ja sanoa: Tässä on johtopäätökseni elämästä, voitteko tuomita minut siitä?
Rosa Luxemburgin mukaan luotettavamman historiallisen kulkuvälineen puutteessa kaikki maailmanparantajat ovat ratsastaneet raihnaan Rocinanten satulassa. Ja kaikki Don Quijotet ovat palanneet kotiin ainoana saavutuksenaan mustaksi lyöty silmä.
Onko todellisuus vai uni todellisempaa?
Mille Don Quijotessa nauretaan, mikä siinä ihmisiä vuosisadasta toiseen naurattaa? Ritariromaanit olivat oman aikansa sisäisten sankarien käytös- ja menestystarinaoppaita. Cervantesin kuvauksen kohteena on aikansa viihdeaddikti, liiallisesta ritariromaanien lukemisesta höpsähtänyt viisikymppinen poikamies. Hidalgo Quijada antautuu joutoaikoinaan lukemaan ritariromaaneja sellaisella halulla ja nautinnolla, että unohtaa metsästyksen ja jopa taloudenhoidonkin. Liiallinen ritariromaanien lukeminen ja unen vähyys kuivattavat hänen aivonsa ja vihdoin häneltä menee järki sekaisin. Hän uskoo lukemiensa haaveelliset sommittelut niin totiseksi todeksi, ettei hänen mielestään maailmassa ole mitään sen varmempaa historiaa. Ritariromaanien avulla hän kuvittelee vapautuvansa nykytodellisuuden kokemisesta.
Don Quijoten haaveilu menneen maailman sankariteoista on vastakohta Cervantesin karnevalistiselle, kokeilevalle fantasialle, jonka avulla Cervantes tarkastelee maailmaa. Hän laittaa hullun suuhun ne sanat, jotka hän tarkoittaa oman aikakautensa kritiikiksi. Ja tätä punanenät Ruuskanen ja Vasama oivallisesti hyödyntävät.
Varallisuus vai viisaus etusijalle?
Don Quijote tuntee vanhaa ja uudempaa historiaa, osaa jonkun verran italiaa, arabiaa ja latinaa. Hän siteeraa raamattua ja kirkkoisiä ja on lukenut Ciceroa, Vergiliusta, Horatiusta ja Ovidiusta.
Hän uneksii menneestä ”kulta-ajasta” ja näkee kaiken nykyisen sen hohteessa. Mikään uusi ei herätä hänessä tutkimishalua eikä ihastusta. Siksi hän ei käsitä leikkiä, vaan ottaa kaiken vakavasti. Koska hän ei itse osaa elää, hän ei antaisi muidenkaan elää muuten kuin itse määrittelemiensä kaavojen mukaisesti. Hän ei opi kokemuksistaan mitään, koska hänen haavemaisen idealistinen umpisokeutensa estää näkemästä todellista elämää ja maailmaa.
Sanchon mukaan nykyään ihmiseltä kysytään ennemmin varallisuutta kuin viisautta, koska kultaloimella peitetty aasi on paremman näköinen kuin hyvin satuloitu hevonen. Ritariromaaneja kirjoitetaan joutilasten ajatustemme huvittamiseksi.
Tosin Punanenien esitys ei jätä katsojan aivoja joutilaaksi, ja hyvä niin. Esitys on tehty yhteistyössä teatteri Quo Vadiksen, Tampereen Työväen Teatterin, Kuopion kaupunginteatterin, Lahden kaupunginteatterin ja Turun kaupunginteatterin kanssa.
Red Nose Company: De Miguel de Cervantes: Don Quijote (käännöksenä käytetty Jyrki Lappi-Seppälän suomennosta, WSOY 2013).
Ohjaus ja dramaturgia; Otso Kautto, Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama.
Rooleissa: Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama.
Ensi-ilta Eino Salmelaisen näyttämöllä oli 23.10.2019.
lehti 