Kirje Kabulista: Fatima pakeni, mutta ei luopunut taistelusta

Haluan kertoa teille Fatima Madadista, johon olen viime aikoina tutustunut entistä syvällisemmin.

Kaikki alkoi, kun talvella en ollut pitkään aikaan kuullut Fatimasta mitään. Seuraan häntä kyllä Facebookissa, mutta olin huolissani.

Viime vuonna Fatima juhli avioeroaan ja julisti Facebookissa, että hänellä on oikeus erota onnettomasta avioliitosta ja olla onnellinen. Silloin häntä haastateltiin monissa tiedotusvälineissä, ja minäkin otin häneen yhteyttä ja kirjoitin hänestä.

Kysyin viestissäni Fatimalta, voisimmeko tavata, mutta kävi ilmi, ettei hän ollut Afganistanissa. Hän kertoi, että oli pian edellisen haastatteluni jälkeen lähtenyt Iraniin. Hän mainitsi kuitenkin, että joutuisi palaamaan opinnäytetyönsä vuoksi ja voisi siinä yhteydessä tavata minut.

Odotin viestiä, ja helmikuussa hän otti yhteyttä. Sovimme tapaamisen työpaikalleni, sillä Fatima halusi tavata minut mieluummin siellä kuin jossain kahvilassa tai ravintolassa, missä meidät olisi voitu tunnistaa.

Olin iloinen, kun tapasimme ja näin, että Fatima oli terve ja hyvissä voimissa. Kysyin, miksi hän oli ollut Iranissa. Hän kertoi, että sen jälkeen kun hän oli puhunut erostaan julkisesti, elämä Afganistanissa oli käynyt liian vaikeaksi.

Kun hän oli järjestänyt juhlat avioeronsa kunniaksi, monet opiskelijat yliopistolla olivat alkaneet suhtautua häneen vihamielisesti ja puhua pahaa. Fatima oli myös menettänyt asemansa yliopiston opiskelijajärjestön puheenjohtajana.

– Elämä Afganistanissa näytti mahdottomalta. Ihmisten suhtautuminen minua kohtaan oli muuttunut. Kun yritin löytää työtä, ihmiset katsoivat minuun oudosti ja suhtautuivat minuun torjuvasti – kuin huonoon naiseen. En löytänyt työtä, Fatima kertoi.

Jopa Fatiman vuokraisäntänsä oli ilmaissut, ettei Fatima enää ollut toivottu henkilö naapurustossa. Turvallisuustilanne oli myös huonontunut kaiken aikaa.

– Joka päivä sain myös vihamielisiä viestejä Facebookissa. Otin niistä kuvan ja jaoin kuvat Facebook-sivuillani – kirjoitin, että jos te lähetätte minulle tällaisia viestejä, minä jaan ne Facebookissa, niin että kaikki näkevät ne.

Julkistaminen auttoi ja vihapostin määrä väheni, vaikka ei loppunutkaan kokonaan.

– En halua esittää jotain muuta kuin mitä olen. Afganistanissa on monia tabuja, – kuten vaikkapa kuukautiset – joista ei ole sallittua puhua, ja se ärsyttää minua. Olen yhä tyytyväinen siihen, että eroni jälkeen kerroin Facebookissa avoimesti mielipiteeni. Mutta se, että kirjoitin kaikesta mistä halusin, myös vahingoitti minua, Fatima sanoi.

– En pystynyt enää elämään normaalia elämää. Sain viestejä ja puhelinsoittoja, joissa minua paneteltiin ja uhkailtiin. Kaiken lisäksi näin, että taloni ulkopuolella liikkui epäilyttävän näköisiä ihmisiä. Kun en uskaltanut enää mennä ulos ovesta, ajattelin, että haluaisin mennä turvataloon.

– Yritin jopa hakea apua ihmisiltä, jotka työskentelevät hallitukselle, mutta minun ongelmani näyttävät olevan liian vähäpätöisiä, jotta he olisivat reagoineet. Kun kysyin turvatalosta, eräs heistä väitti, ettei Afganistanissa ole turvataloja.

Kun hän ei voinut enää käydä edes ostoksilla ja ystävien täytyi tehdä ostokset hänen puolestaan, Fatima päätti lähteä Iraniin.

Myös Iranissa elämä on ollut vaikeaa.

– En tahdo alistua, minä taistelen. Haluan oikeuteni, siksi en halunnut jäädä Iraniin. Maahanmuuttajilla ei ole Iranissa mahdollisuuksia kehittää itseään, opiskella, edetä elämässä. En ole sellainen ihminen, joka istuu huoneen nurkassa ja kuluttaa päivänsä mitään tekemättä.

– Tein uuden suunnitelman ja päätin mennä Pakistaniin opiskelemaan englantia, jotta voisin saada stipendin ulkomaille jatko-opintoja varten. Mutta Pakistanissa törmäsin henkilöön, joka tunsi minut Kabulista. Melkein joka päivä hän lähetti minulle viestejä tai soitti, haukkui huonoksi naiseksi ja uhkasi tappaa minut. Niin palasin taas Kabuliin.

– Saamani uhkaukset kertovat ennakkoluuloista, etnisistä raja-aidoista ja naisvihasta.

Fatima oli kirjoituksessaan kysynyt, miksi on ongelma, jos hazaratyttö avioituu pataanipojan kanssa tai päinvastoin.

Jokin aika sitten hän kirjoitti Facebookissa Afganistanin etnisistä ongelmista. Fatima oli kirjoituksessaan kysynyt, miksi on ongelma, jos hazaratyttö avioituu pataanipojan kanssa tai päinvastoin. Hän oli kirjoittanut, ettei meidän pitäisi kiihkoilla oman etnisen ryhmämme asioista, meidän pitäisi olla yhtenäisiä.

Tämän näkemyksen esittäminen oli osoittautunut kuitenkin vielä vahingollisemmaksi kuin erojuhlan pitäminen. Koska Fatima oli laittanut Facebookiin pataanipojan kuvan, pojan Facebook-sivu oli hakkeroitu niin, ettei tämä enää voinut käyttää sitä. Tahtomattaan Fatima oli aiheuttanut pojalle ikävyyksiä.

Nyt Fatima on palannut Afganistaniin ja haluaa jatkaa taistelua naisten oikeuksien puolesta.

– Toivoisin, että naiset uskaltaisivat taistella oikeuksiensa puolesta ja naisviha siirtyisi historiaan. Yksi suurimpia ongelmia on se, että jos mies kirjoittaa tai sanoo jotakin, se ei ole paha, mutta jos nainen sanoo saman asian, se on synti, Fatima kannusti.

– Olen tuskin elossa. En voi jatkaa näin, en halua, että ääneni tukahdutetaan. Suren, koska en saa oikeutta, mikään laki ei suojele minua. Rakastan maatani ja haluaisin elää normaalia elämää ja tehdä työtä maani hyväksi. Toivoisin, että voisin jatkaa opintojani ja löytäisin töitä. Toivon, että tulee päivä, jolloin kukaan ei enää tukahduta niiden naisten ääntä, jotka vaativat itselleen oikeutta.

Kuuntelin Fatimaa ja tulin surulliseksi, sillä ajattelen, että hän on vasta tiensä alussa. Sanoin, että hänen pitäisi olla vahva. Jos hän tahtoo olla osa yhteiskuntaa ja mennä töihin, työelämässä hän kohtaisi vielä enemmän ongelmia. Mutta jos hän tarvitsee apua, olen valmis auttamaan häntä kaikin mahdollisin tavoin.

Kun erosimme, ajattelin, että olemme Fatiman kanssa kokeneet, millaista on joutua muiden ihmisten arvostelun ja tuomitsemisen kohteeksi.

Fatimalla oli sama kokemus kuin itselläni. Eivät vain isä tai veljet ajattele omistavansa sinua, vaan myös muut miehet kuvittelevat, että heillä on oikeus tietää, mitä olet tehnyt tai mitä aiot tehdä.

Jaoimme myös erokokemuksen. Kun Afganistanissa nainen eroaa, hän saattaa kuvitella ratkaisseensa edes yhden ongelman elämässään. Tosiasiassa eron jälkeen yhteiskunnallinen ilmapiiri aiheuttaa kuitenkin entistä enemmän ja yhä pahempia ongelmia.

On helppo tuomita muita ihmisiä, mutta tuomitsemisen sijasta olisi parempi yrittää ymmärtää. Jokaisella meistä on oma elämä elettävänä eikä meidän pitäisi arvostella muita. Toivoisin, että voisimme kunnioittaa toistemme valintoja.

Käännös: Kirsi Mattila