Juristi-kirjailija Anu Ojala Rovaniemeltä osaa shokkihoidon. Esikoisessaan Jääsilkkitiessä vuonna 2021 hän kuvasi Suomen ja Ruotsin rajalla käytävää huumeiden vastaista taistelua kuin kirjaimellisesti sotana. Poliisit olivat jatkuvassa hengenvaarassa konetuliaseiden papatuksen ja hurjien takaa-ajojen keskellä.
Sarjan kolmannessa osassa Taivasverkossa kaikki on vielä hurjempaa. Rajat ylittävä rikollisuus -ryhmän vetäjä rikosylikonstaapeli Ronja Jentzsch valmistautuu työparinsa vanhemman rikoskonstaapeli Janne Pallarin kanssa tylsään palaveriin Haaparannan kaupunginhotellissa, kun kaupungintalon eteen pysähtyy jarrut kirskuen pakettiauto. Siinä samassa suomalaispoliisit ovat keskellä terrori-iskua ja verilöylyä, joka kohdistuu Haaparannan kaupunginvaltuuston jäseniin.
Taivasverkko päättyy suureen räjähdykseen rajalla. On kuin sota olisi tullut Suomeen ja Ruotsiin.
Alun ja lopun välissä olevat yli 200 sivua ovat täynnä lähes keskeytymätöntä intensiivistä toimintaa, jonka kuvaamisessa Anu Ojala on todella taitava.
Sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa on annettu ymmärtää, että nuoria kuin kärpäsiä tappaneen fentanyylin leviämisen takana ovat isommat kuviot kuin tavanomaiset huumekauppiaat. Nyt alkaa hahmottua entistä selvemmin, että Ojala kuvaa vieraan vallan strategiaa kahden pohjoismaisen yhteiskunnan horjuttamiseksi huumeilla, terrorilla ja epäluottamuksen kylvämisellä viranomaisiin ja poliitikkoihin.
Terrorismia ei Suomessa ole, mutta osa muista vieraan vallan hybridi-iskujen menetelmistä on tuttuja aivan viime päivienkin uutisista. Ne koskevat oikeassa elämässä Venäjää, mutta Ojala tuntuu luovan katseensa Kiinaan, johon ensimmäisen osan nimi Jääsilkkitiekin viittaa. Keskeinen toimija hänen dekkarisarjansa uudenlaisessa rikollisuudessa näyttää olevan kiinalaistaustainen International Trust -sairaala, joka toimii Haaparannassa, mutta jonka magneettikuvausrekat kulkevat kenenkään edes kriisitilanteessa tarkastamatta vapaasti Suomeen ja takaisin.
Taivasverkko on jäätävän kova suoritus Ojalalta, jonka Jääsilkkitie oli yksi vuoden 2021 parhaista kotimaisista dekkareista, vaikka jäikin vähälle huomiolle. Ikävä vaan, että siitä ei voi ymmärtää juuri mitään, jos ei ole lukenut Jääsilkkitien lisäksi viime vuonna ilmestynyttä ensimmäistä jatko-osaa Kuolinsoitto.
Ja paljon menee ohi sellaiseltakin, joka on lukenut suuresti innostuen molemmat. Sen juuri muistaa, että koko tarina käynnistyi kolme vuotta sitten tullimies Kristianin sattumalta löytämästä huumerepusta. Moni muu viittaus aiempiin kirjoihin jää muistikuvien ulkopuolelle. Kolmen kirjan nyt valmistunut loistavan tekijän hyytävä tarina menee osittain hukkaan, kun se on ripoteltu jatko-osien jatko-osiksi. Kannattaakin aloittaa Jääsilkkitiestä ja lukea koko sarja yhtä soittoa.
Tulevaisuuteen katsovassa ajankohtaisuudessaan Taivasverkko viiltää. Kun nyt puhutaan aiheellisesti nuorten katujengeistä, Ojala katsoo mitä voi olla pian edessä, jos heidät rekrytoidaan todella kovaan väkivaltaan ja annetaan aseet ja muut varusteet käteen. Kirjan alun Haaparannan terrori-iskun tekijäksi ilmoittautuu nuorten ja lasten militanttiryhmä, joka videomanifestissaan ilmoittaa lopettavansa maansa pettäneiden poliittisten päättäjien vallan.
Entä jos kaduilla oleva rikollisuuteen suuntautuva energia todella saadaan suunnattua järjestäytyneesti yhteiskunnan horjuttamiseen, Ojala tuntuu kysyvän.
Taivasverkon lopussa Rovaniemi alkaa muistuttaa sodassa olevaa kaupunkia.
Anu Ojalan mukaan suoraan tähän sarjaan liittyviä jatko-osia ei tule. Ronja Jentzsch jatkaa hänen seuraavassa kirjassaankin, mutta uusin kuvioin. Nyt voi siis lukea viime vuosien parhaimpiin kuuluvan kotimaisen dekkarikokonaisuuden lopullisessa muodossaan.
Anu Ojala: Taivasverkko. 247 sivua, Gummerus.
lehti 