Harva meistä nauttii muuttamisesta – vielä harvempi lasten kanssa muuttamisesta. Varsinkin ruuhkavuosiarjen keskellä muutto on aikamoinen ponnistus.
Lapselle se on suurempi mullistus kuin aikuiselle, sillä lapsen maailma on vielä korttelin kokoinen. Taakse jäävät tuttu hoitopaikka tai koulu, tutut kulmat ja pihan kaverit. Lapsi joutuu muodostamaan arjen kaverisuhteensa kokonaan uudestaan. Löytämään paikkansa uudessa ryhmässä ja jännittämään, saako kavereita tai tuleeko kiusatuksi. Sopeutumaan uusiin aikuisiin, rakentamaan luottamusta. Se ei ole mikään pikkujuttu.
Viime vuonna Kela kehotti hallituksen politiikkaa noudattaen 33 000 toimeentulotukea saavaa kotitaloutta muuttamaan halvempaan asuntoon. Monelle heistä uuden asunnon löytäminen on lähes mahdotonta: työttömyys tai vaikkapa luottotiedottomuus eivät ole vuokramarkkinoilla varsinaisesti valtteja.
Usein muutto jo itsessään maksaa: käytännössä asuntoa vaihtaessa joutuu lähes aina maksamaan vuokran yhtä aikaa molemmista asunnoista vähintään kuukauden ajalta. Takuuvuokrarahojakaan ei toimeentulotukiasiakkaalla sukanvarressa ole, ja entiset saa ulos vasta muuton jälkeen. Muuttoavun ostamisesta sosiaaliturvan varassa elävä voi vain haaveilla.
Tutkijat ovat arvostelleet hallituksen toimia suorastaan näytönvastaisiksi. Lyhyen ajan säästöt tulevat järkyttävän kalliiksi – lapsiperheköyhyyden inhimillisestä hinnasta puhumattakaan.
Halvoissa vuokra-asunnoissa yleisiin sisäilmaongelmiin en tässä edes mene, ne ovat invalidisoivuudessaan vielä aivan oma lukunsa.
Taakse jäävät tuttu hoitopaikka tai koulu, tutut kulmat ja pihan kaverit.
Siitä, kuinka moni Kelan kehotuksesta lopulta muutti, ja kuinka paljon joukossa oli lapsiperheitä, ei ole vielä tietoa. Mutta moni on viime vuosina joutunut muuttamaan halvempaan asuntoon ilman kehotuksiakin – ja moni jäänyt kokonaan ilman omaa kotia. Suomessa on nyt toistasataa koditonta lapsiperhettä.
Asunnottomuuden parissa työskentelevät tietävät kertoa, että yksi uusi ryhmä, joka on vaarassa joutua asunnottomaksi, ovat yksinhuoltajat. Juuri heitä ovat hallituksen arvopohjaiset leikkaukset koviten kurittaneet. Pakkomuuttojen aiheuttamasta kasvaneesta avuntarpeesta on kertonut puolestaan Lasten ja nuorten keskus.
Tilanne on sillä tapaa uusi, että asiantuntijoiden mukaan asunnottomuusvaarassa on nyt myös ihmisiä, joiden elämänhallinnassa ei ole puutteita. Työssäkäyvienkään rahat eivät yksinkertaisesti vain riitä. Elinkustannukset ovat nousseet ja palkat hävinneet inflaatiolle.
”Mene töihin” on melkoisen tyhjä kehotus maassa, johon istuva hallitus on saanut tekemällä tehdyn laman lisäksi aikaan suurtyöttömyyden. Toisekseen, työttömyysturvan suojaosan poisto on aiheuttanut sen, ettei osa-aikaiseen ja pienipalkkaiseen työhön kannata ainakaan hakeutumalla hakeutua.
Näytönvastaiset toimet kuitataan hokemalla ”dynaamisia vaikutuksia”.
Viimeistään tuoreiden veronkevennysten valossa luulisi olevan kaikille selvää, että leikkauksia on tehty nimenomaan ideologia edellä – ei järki, tutkittu tieto tai todennettavat vaikutukset.
Petteri Orvon hallitus on sen kuin kasvattanut alijäämää ja kasvattaa yhä lisää. Suomen valtiota velkaannutetaan ja kaikkein köyhimmiltä viedään viimeisetkin vain siksi, että kaikkein yltäkylläisintä elämää elävät saisivat vielä vähän lisää. (Työn verotuksen keventäminen lähinnä asteikon yläpäästä ei keskituloista tämän hallituksen toimista vielä plussalle tuo.) Arvovalinta sekin.
Näytönvastaiset toimet kuitataan hokemalla ”dynaamisia vaikutuksia”, mikä tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin ”trickle down”, suomeksi ”murusia pöydältä”. Sillä viitataan väitteeseen, että kun rikkaat rikastuvat edelleen, hyvinvointi (pääoma) valuu alas myös köyhemmille kansanosille. Muun muassa Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on 150 maata käsittäneessä tutkimuksessaan osoittanut tämän pötypuheeksi.
Murusista pöydällä lausui muuten edesmennyt Paavi Franciscuskin (vapaasti suomennettuna):
”Tämä mielipide, jota tosiasiat eivät ole koskaan puoltaneet, kertoo yksinkertaisesta ja naiivista luottamuksesta taloudellisen vallan haltijoiden hyvyyteen ja vallitsevan talousjärjestelmän pyhäksi julistettuun toimintaan.”
Mitään yleistä ja yhteistä etua eivät taloudellisen vallan haltijat itse viitsi enää edes esittää ajavansa.
lehti 