– Aika paljonhan köyhyydestä on sellaista mutuilua. Ajatellaan, että on jotain köyhyyden kulttuuria, että vanhemmat välittävät lapsilleen sellaisen arvomaailman, ettei tarvitse käydä töissä. Ja tälle perustuu ehkä vallitseva politiikka näinä päivinä. Mutta sille ei ole tutkimusnäyttöä, sanoo Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön (Itla) tutkimusprofessori ja kehitysjohtaja Tiina Ristikari.
Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden tohtori ja lapsiperhetutkimuksen dosentti.
– Se ei ole se mekanismi, millä köyhyys siirtyy sukupolvelta toiselle. Se ei tarkoita, etteikö tällaista voisi yksittäisissä perheissä ilmetä, mutta isossa kuvassa se ei selitä köyhyyden periytymistä.
”Stressi välittää köyhyyttä.”
Ristikari viittaa Itlan juuri julkaisemaan raporttiin, joka pohjaa London School of Economicsin tutkijoiden Irene Bucellin ja Abigail McKnightin tutkimukseen ylisukupolvisen köyhyyden mekanismeista.
– Uutta ja kiinnostavaa raportissa oli se, että stressi välittää köyhyyttä. Köyhyys aiheuttaa vanhemmalle stressiä, pahimmillaan toksista stressiä, joka näkyy jopa muutoksina aivoissa. Se vaikuttaa myös vuorovaikutukseen lapsen kanssa sekä siihen, kykeneekö suuntautumaan tulevaisuuteen, Ristikari kertoo.
Tämä oli yksi keskeisimpiä tekijöitä, jolle löytyi näyttöä.
– Kuka tahansa vanhempi reagoi stressaantuneena eri tavalla vaikka lapsen kitinään. Hyvä vuorovaikutussuhde on hirvittävän tärkeä lapsen hyvän kasvun kannalta.
Taloudellinen tuki auttaa osallisuuteen
Myös sillä, ettei perhe pysty taloudellisesti tukemaan lasta, on suuri merkitys köyhyyden periytymiselle.
– Niin sanotusta family investment -mallista löytyi paljon näyttöä. Eli jos vanhemmat eivät pysty tukemaan harrastuksia tai sosiaalisia suhteita, mitä nuoruus tänä päivänä vaatii, sillä on suuri vaikutus. Ei ole näyttöä mistään köyhyyden kulttuurisesta periytymisestä, mutta on näyttöä siitä, että täytyy pystyä osallistumaan yhteiskuntaan ja investoimaan lapsen arkeen niin, ettei tämä jää ulkopuoliseksi.
Stressiä aiheuttaa myös tukilabyrintti.
Ristikarin mukaan esimerkiksi harrastustoimintaa on jo pyrittykin jonkin verran järjestämään lapsille vanhempien tulotasosta riippumatta, mutta stressiä tekijänä ei ole samalla tavalla huomioitu. Sitä aiheuttaa myös ennakoimaton tukilabyrintti.
– Sosiaaliturva ja palvelut pitäisi järjestään niin, että ihminen tietää aika tarkkaan seuraavien kuukausien tapahtumat. Ja jos mietitään meidän palveluita, niin pahimmillaan ne voivat tuottaa jo valmiiksi stressaantuneelle ihmiselle aika paljonkin lisää stressiä.
Tässä on Ristikarin mukaan parantamisen varaa lähtien asiakkaan kohtaamisesta. Myös tukien pitäisi olla ennakoitavampia.
Köyhyys periytyy ajan ja rahan vähyydessä
Suomessa on perinteisesti ollut tutkitustikin laaja kansalaisyhteiskunnan tuki sille, että lapsiperheitä tuetaan.
– Jos katsotaan sitä, mikä olisi Suomen lapsiperheiden köyhyysaste ilman etuuksia, se olisi moninkertainen. Meillä olisi EU-tasolla yksi korkeimmista lapsiperheköyhyysluvuista, koska eläminen täällä on niin kallista eivätkä palkat niin kauhean suuret. Etuudet poistavat köyhyyttä aika tehokkaasti.
Perheen tulot vaikuttavat myös lapsen asuinoloihin, koulutukseen ja terveyteen. Epäsuorasti ne vaikuttavat myös varhaiskasvatuksen laatuun, turvallisuuteen sekä matkustamiseen ja muihin kokemuksiin. Toimeentulostaan kamppailevilla vanhemmilla on myös vähemmän aikaa auttaa ja hoivata lapsiaan, mikä taas vaikuttaa kognitiiviseen kehitykseen.
Joka kymmenes lapsi elää köyhyydessä.
Näillä kaikilla tekijöillä on vaikutusta siihen, millainen on lapsen myöhempi köyhyysriski. Köyhyys periytyy siis pitkälti resurssien puutteen ja tämän aiheuttaman stressin vuoksi.
Positiivista tutkimuksessa oli kenties se, että vanhemman ja lapsen myönteinen vuorovaikutus voi toisaalta lieventää köyhyyden haitallisia vaikutuksia.
Eri tutkimuksia yhdistelemällä voidaan Ristikarin mukaan todeta, ettei köyhyyden periytyvyys ole ainakaan vähentynyt. Suomessa yhä ainakin joka kymmenes lapsi elää köyhyydessä ja huomattavasti useampi lapsi kokee elävänsä.
Politiikkan toimet sotivat tietoa vastaan
Köyhyyden periytyvyydestä on olemassa paljon tutkimustietoa. Näkyykö tämä päätöksenteossa?
– Tällä hetkellä tieto ei riitä. On myös tärkeää tehdä näkyväksi se, että kun politiikkatoimet sotivat vastoin tietoa, on vastuutonta tutkijoilta, jos he eivät osallistu keskusteluun. Raporttti tekee näkyväksi tämän hallituksen toimien näytönvastaisuuden. Toki niitä perustellaan säästöillä, mutta lyhyen ajan säästöt voivat olla isoja kustannuksia myöhemmin.
”Arvovalintojahan nekin ovat.”
Ristikari toteaa yleisen ilmapiirin koventuneen.
– Jos nyt katsoo tämän hallituksen toimia, niin kukaan ei kiistä sitä, että leikkaukset kohdistuvat tiettyihin ryhmiin. Yksinhuoltajavanhemmat esimerkiksi ovat monien eri leikkausten kohteena, arvovalintojahan nekin ovat. Samalla tavalla tehtiin 1990-luvulla, leikkaukset kohdistuivat aika lailla samoihin ryhmiin.
Silloin toteutetun talous- ja leikkauspolitiikan on myöhemmin arvioitu syventäneen lamaa ja poliitikkoja arvosteltu siitä rankastikin.
Asennetasolla Ristikari katsoo ymmärryksen lapsen oikeuksista kuitenkin lisääntyneen, vaikka poliittiset toimet laahaavatkin perässä.
– Isossa kuvassa ymmärrys lapsuudesta, sen merkityksestä ja lapsen oikeuksista on kasvanut. Edellisellä hallituskaudella käynnistyi kansallinen lapsistrategia ja Unicefin Lapsiystävällinen kunta -työssä on mukana enemmän kuntia kuin koskaan. Isossa kuvassa ymmärrys lapsuuden itseisarvosta on kasvanut.
lehti 