Suomen sotienjälkeinen nousu epätasa-arvoisesta maatalousyhteiskunnasta nykyaikaiseksi hyvinvointivaltioksi oli sopimusyhteiskunnan riemuvoitto. Sotia edeltäneestä lapuanliikkeen viitoittamasta työnantajan sanelun ajasta siirryttiin kolmikanta-Suomeen. Tällä työn ja pääoman luokkasovulla rakennettiin nykyisen hyvinvointimme perusta.
Kommunistinen blokki Itä-Euroopassa tukehtui omaan mahdottomuuteensa noin 25 vuotta sitten. Läntisen maailman silmissä tämä taistelu ”hyvän ja pahan” välillä päättyi markkinatalouden ja kapitalismin tyrmäysvoittoon. Kun vapaan kapitalismin voimakkain vastavoima, kommunismi, kaatui rytinällä, myös työn ja pääoman luokkasopu katsottiin tarpeettomaksi.
Tämän johtopäätöksen seuraukset näkyvät voimakkaasti myös Suomen työmarkkinakentässä. Tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli tupo muuttui työnantajaleirin ja oikeiston silmissä kirosanaksi.
Lupaukset positiivisesta työllisyyskehityksestä ovat olleet vitsi.
Maailmantalouden noususuhdanteen taituttua oikeisto joutui luopumaan tästä periaatteellisesta vastustuksestaan. Rakennettiin keskitetyt työmarkkinaratkaisut, raamisopimus 2011 ja työllisyys- ja kasvusopimus 2013.
Keskitettyjä ratkaisuja on palkansaajapuolelle kaupattu lähinnä kahdella luvatulla hyödyllä. Työnantajapuoli on vakuutellut maltillisilla palkkaratkaisuilla olevan positiivinen vaikutus työllisyyteen. Samaan aikaan kolmikannan kolmas kulmakivi, valtiovalta, on sitoutunut toteuttamaan esimerkiksi työttömyysturvaan liittyviä uudistuksia.
Sopimusyhteiskunnan murtuminen näkyy hyvin kun seuraamme näiden sopimusten toteutumista. Työnantajapuolen lupaukset positiivisesta työllisyyskehityksestä ovat olleet vitsi. Samaan aikaan elinkeinoelämä on ottanut uuden linjan sovittujen asioiden toteuttamiseen. Sopimuksista ei nykyään enää ehdi muste kuivua, kun työnantajalinnakkeessa etsitään sopimuksesta porsaanreikiä. Surullinen vääntö kolmen päivän koulutusoikeudesta oli tästä ikävä esimerkki.
Samaan aikaan valtiovalta alkaa lipsua omasta osuudestaan. Maaliskuun kehysriihessä hallitus linjasi leikkauksia eläkkeiden indekseihin, ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja työmatkakulujen verovähennysoikeuteen. Nämä kaikki hallituksen tekemät yksipuoliset ratkaisut rikkovat kolmikantayhteiskunnan peruspelisääntöjä.
Ammattiliitoissa onkin herännyt voimakas keskustelu siitä, onko tällainen sopimusyhteiskunta tullut tiensä päähän. Valtion taloutta ja yritysten tilauskantoja ei voi pelastaa sopimuksilla, joihin sitoutuu vain yksi sopimusosapuoli, palkansaajat.
Suomen ainoa mahdollisuus uuteen nousuun on valtiovallan, elinkeinoelämän ja palkansaajien yhteistyö työmarkkinoilla. Toivon että uusliberaali oikeisto ei tuhoa tätä mahdollisuutta ideologisista syistä. Tällä tavoin romutamme sekä hyvinvointiyhteiskunnan että valtiontalouden.
uutiskirje 
