Yhä useammat pohjoiskorealaiset loikkaavat rajan yli Kiinaan – etunenässä naiset.
Kim Tae Jinin mukaan noin 200 000:sta rajan yli Kiinaan viime vuosina tulleesta pohjoiskorealaisesta 70 prosenttia on naisia. Kim Tae Jin on itse loikannut Pohjois-Koreasta ja johtaa nyt järjestöä, joka puolustaa pohjoiskorealaisten ihmisoikeuksia.
Miehiä rajan ylitys kiinnostaa vähemmän. Vailla yhteyksiä Kiinaan heidät ilmiannetaan helposti rajavartijoille, ja nämä palauttavat heidät takaisin, selittää Kim.
– Sitä paitsi pohjoiskorealaisten miesten on mahdoton kilpailla kiinalaisten kanssa harvoista työpaikoista.
Pelko vaientaa
Sen sijaan nuoria naisia myydään morsiamiksi kiinalaisille maanviljelijöille pohjoisrajan kyliin. Vanhemmat naiset työllistyvät vähäpätöisiin töihin ravintoloihin.
Kimin järjestö arvioi, että noin 80 prosenttia maasta paenneista naisista myydään kiinalaisille miehille.
– Kun he ovat päässeet Kiinaan, pelko takaisin lähettämisestä pitää heidät hiljaisina ja tottelevaisina, vaikka heitä kohdeltaisiin miten huonosti.
Jotkut entisistä morsiamista ovat onnistuneet pakenemaan Etelä-Koreaan.
– Kiinalainen aviomieheni muistutti minua säännöllisesti siitä, miten paljon hän minusta maksoi. Tunsin olevani hänen omaisuuttaan, sanoo eräs pohjoiskorealainen nainen.
Noin 15-vuotiaan tytön hinta vaihtelee 3 000–10 000 juanin (320–1 068 euron) välillä hänen fyysisestä kunnostaan riippuen.
Nainen on perheen pää
Kohdattuaan Kiinan kovan todellisuuden jotkut naiset jopa harkitsevat paluuta kotimaahansa.
– Kun saavuin Kiinaan, kävin läpi häpeän, pelon ja nöyryytyksen tunteita. Ikävöin jopa kotiani Pohjois-Koreassa. Vaikka näin kotona nälkää, olin sentään kansalainen. Kiinassa minun oli oltava näkymätön ja tyhmä, kertoo Yoh Su-Wa. Hän pääsi Etelä-Koreaan neljän Kiinan-vuoden jälkeen.
Pohjoiskorealaisissa kodeissa äiti on perheen pää, toteaa eräs loikkari.
Nainen on usein perheen elättäjä, kun taas miehet ovat joutilaina. He pysyttelevät poissa vain harvoin toimivilta valtion tehtailta.
– Ehkä isäni oli tottunut kommunismin mukavaan systeemiin, jossa annokset jaettiin huolimatta siitä, kävikö hän töissä vai ei. Hän koki myös nöyryyttävänä kaupitella tavaroita kadulla, sanoo eräs nainen, joka pakeni maasta Etelä-Koreaan 2000-luvun alussa.
Nälkä pakotti naiset kaduille sen jälkeen, kun Pohjois-Korean ruoanannostelusysteemi romahti 1990-luvulla. Hinnat nousivat ympäri maata, ja ihmiset ostivat ja myivät kaikkea, mitä oli saatavilla. Kun kotien varastot hupenivat, ainoa tapa selvitä oli myydä tai vaihtaa omaisuutta ruokaan mustassa pörssissä.
Miehet eivät sopeudu
Monet Etelä-Koreaan asti pääsevät naiset työskentelevät hanttihommissa. He siivoavat, työskentelevät tarjoilijoina tai kotiapuna.
– Naiset sopeutuvat uuteen elämään Etelä-Koreassa miehiä nopeammin, toteaa Kim.
Miesten on vaikeampi löytää töitä. Jos he löytävät jotain, monet lopettavat pian.
– Miesten on vaikea sopeutua erilaiseen työkulttuuriin etelässä. Siellä heitä kohdellaan sen mukaan, miten hyvin he suoriutuvat työstä, Kim selittää.
He ovat usein myös eteläkorealaisia heikompia ja pienikokoisempia, mistä on haittaa fyysistä voimaa ja kuntoa vaativissa töissä, kuten rakennustyömailla.
lehti 