Marzia Gholami
Marzia Gholami on 25-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa. Sen jälkeen hän meni naimisiin ja sai lapsen. Nyt hän on äskettäin eronnut puolisostaan, ja paikallisen tavan mukaan hän on joutunut luopumaan myös tyttärestään.
Olen ymmärtänyt, että YK:n periaatteisiin kuuluu ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja ihmisten tukeminen, kun he ponnistelevat paremman elämän eteen. Tämä ei koske vain niitä ihmisiä, jotka tulevat turvattomista maista, vaan myös heitä, jotka asuvat turvallisissa maissa kuten Iranissa ja Intiassa.
Afganistan on sodan raunioittama maa – sen pitäisi olla päivänselvää kaikille maailman ihmisille. Sodan vaikutus tavallisten ihmisten jokapäiväiseen elämään on valtava. Nyt Taleban ja Daesh (Isis) kasvattavat vaikutusvaltaansa joka puolella Afganistanissa.
Miksi afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden hakemuksia hyväksytään vain harvoin, vaikka Afganistan on yksi maailman turvattomimmista maista?
Kolmen vuosikymmenen sodan jälkeen Afganistan on korruptoitunut ja väkivaltainen, se on maa, jossa kansalaisten ihmisoikeuksia loukataan ja valtaapitäviä ylistetään kritiikittömästi, sen kansa on lukutaidotonta, sen hallitus on miesten dominoima ja sen virkamieskunta on mafian hallussa.
Luuletteko, että afganistanilaiset haluavat lähteä omasta kotimaastaan ja suunnata valtameren yli Eurooppaan? Eivät he halua. He eivät halua muuta kuin elää turvallisessa ja rauhallisessa paikassa. Jos Afganistan olisi turvallinen ja rauhallinen, he eivät haluaisi jättää kotimaataan. Onko heidän toiveensa kohtuuton?
Pitkän, vaarallisen ja pelottavan matkan jälkeen he joutuvat monisanaisiin ja pitkällisiin haastatteluihin. Haastatteluiden tarkoitus ei ole päästä perille niistä ongelmista, joita heillä on kotimaassaan. Tarkoitus on löytää kertomuksista epäjohdonmukaisuuksia, jotta heidät voidaan käännyttää takaisin kotimaahansa. Onko tämä totta? Näinkö viranomaisten on käsketty toimia?
Turvattomuus ei ole vain sitä, että ihmiset joutuvat taisteluiden keskelle tai että he kantavat aseita; se on paljon muutakin! Maassa, jossa valta on korruptoitunutta ja mahtimiehet kontrolloivat koko virkamieskuntaa eikä edes perustuslakia noudateta, tavalliset ihmiset eivät tunne olevansa turvassa; turvattomuuden kokemukseen ei tarvita Talebania tai Daeshia.
Saksassa oleva ystäväni sanoo, että afganistanilaiset pakolaiset ovat kestämättömässä tilanteessa. Kun he saavat kielteisen päätöksen, he yrittävät siirtyä johonkin muuhun Euroopan maahan. He jopa repivät teräslangalla ja lasinsiruilla sormenpäänsä, jotta heidän sormenjälkensä eivät olisi tunnistettavissa!
Vaikka pakolaisten tilanne Saksassa on vaikea, he eivät halua palata Afganistaniin. Sekin kertoo siitä, että heidän tilanteensa Afganistanissa on ollut huonompi kuin mitä se on Saksassa.
Kaksi vuotta sitten olin Suomessa elämästäni kertovan dokumenttielokuvan ensi-illassa ja kuukausi sen jälkeen, kun olin palannut Afganistaniin, sairastuin masennukseen.
Vihasin kaikkea täällä! Kun vertasin elämää Suomessa ja Afganistanissa, ero oli uskomaton! Kun katsoin perhettäni ja näin, miten perheeni jäsenet ovat pakotettuja elämään tässä maassa, sanoin itselleni: ”Tämä ei ole elämää! Heillä ei ole sisäistä rauhaa, joka on jokaisen ihmisen perusoikeus.”
Afganistan on sotaa käyvä maa. Maa täynnä kaaosta! Jos elämä virtaa sinussa voimallisena ja sinulla on korkeat odotukset elämäsi suhteen, tämän maan todellisuus tuntuu helvetiltä. Siksi ymmärrän nuoria, jotka tekevät itsemurhan saatuaan kielteisen turvapaikkapäätöksen.
Käännös: Mohammad Azar Aruturab ja Kirsi Mattila
Marzia Gholami
Marzia Gholami on 25-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa. Sen jälkeen hän meni naimisiin ja sai lapsen. Nyt hän on äskettäin eronnut puolisostaan, ja paikallisen tavan mukaan hän on joutunut luopumaan myös tyttärestään.
uutiskirje 
