Johan Cruyffin omaelämäkerta Totaalista peliä (Minerva Kustannus 2017) on monella tapaa kirjoittajansa näköinen teos. Sitä lukiessa tuntuu kuin kuuntelisi hieman jo ikääntyneen, mutta yhä kristallinkirkkaasti ajattelevan sedän jutustelua: tarina luistaa jouhevasti loikkien aina välillä aiheen sivuun, kun jotain kiinnostavaa sattuu tulemaan mieleen.
Leppoisa tyyli sopii kirjaan mainiosti ja tekee siitä varsin viihdyttävän ja nopealukuisen. Ja onhan kirja Hollannin maajoukkueen legendalle sopivasti komean oranssi aina sivujen reunoja myöten.
Toissavuonna keuhkosyöpään menehtynyt Cruyff omisti koko elämänsä kuningaslajille. Työväenluokkaisessa ympäristössä kasvanut pikku-Johan käytti jo lapsena kaiken vapaa-aikansa pallon potkimiseen, vaikka kunnollisia pelipaikkoja ei lähiössä ollut. Cruyffin mukaan betonikadulla pelaaminen opetti hänelle rutosti tekniikkaa ja tasapainoa – asfaltilla kaatuminen kun sattuu, eikä sellaista kukaan halua.
Pelkät jees-miehet eivät futiksessa pitkälle pötki.
Koulutkin jäivät pakollisten jälkeen käymättä, kun Amsterdamin ylpeys Ajax nosti vasta 17-vuotiaan hyökkääjän edustusjoukkueeseensa ja tarjosi ammattilaissopimuksen. Sieltä matka jatkui myöhemmin FC Barcelonaan ja myös rapakon taakse Los Angelesiin ja Washingtoniin.
Jalkapallon taktisesta puolesta kiinnostuneille kirja on mannaa. Yhtenä Hollannin maajoukkueen ja Ajaxin 70-luvun ”totaalisen jalkapallon” isistä tunnetun Cruyffin pelifilosofia käy kirjasta hyvin ilmi. Kuten totaalvoetbalissakin, myös Cruyffin omassa ajattelussa kaikki lähtee pelaajien teknisestä taituruudesta ja perusasioiden hallinnasta, tilankäytöstä kentällä ja pelaajien roolien vaihtelusta. Olennaista hänen mukaansa on, että pelaajat kentällä juoksevat mahdollisimman vähän, sillä väsymys syö tekniikkaa.
Nykyään, kun pelaajien otteluissa juoksemia kilometrimääriä kyylätään tarkasti, tulee helposti ajatelleeksi, että suurempi luku kertoisi suuremmasta aktiivisuudesta. Cruyffin ajattelussa se kertoo vain huonosta sijoittumisesta ja puutteellisesta pelinluvusta.
Huomattavan ison osan kirjasta Cruyff käsittelee, ehkä hieman yllättäen, peliuransa jälkeisiä aikoja sekä valmentajana että muuten jalkapallovaikuttajana. Ja niin ikään yllättäen mahtiseurojen sisäpiirikuvaus osoittautuu todella kiinnostavaksi.
Mikäli Cruyffin sanaan on uskominen, suuri osa esimerkiksi Hollannin futiksen nykyisistä ongelmista johtuu vääristä ihmisistä väärillä paikoilla. Kun johtoporras ei tee hommaansa rakkaudesta lajiin vaan bisnes edellä, tulokset tapaavat olla huonoja. Cruyffin romanttisessakin visiossa pelin itsensä tulisi olla kaiken keskiössä: katsojien nautinnon pitäisi olla avainasia.
Toki on muistettava, että Cruyffilla oli sekä pelaaja- että valmentajauransa aikana tapana lähteä milloin mistäkin ovet paukkuen ja siltoja poltellen: mies tunnustaakin olevansa jääräpää, jolle periaatteet ovat tärkeitä. Toisaalta, jos meriitit ovat Cruyffin luokkaa, saa mielestäni ollakin hieman itseriittoinen – pelkät jees-miehet eivät futiksessa pitkälle pötki.
Ja olihan Cruyffilla herkkäkin puolensa. Moneen otteeseen hän korostaa perheensä tärkeyttä, ja etenkin kertoessaan poikansa Jordin jalkapallo-urasta pilkahtaa esiin hienoinen epävarmuuskin. Isän ja pojan vaikuttaminen samassa joukkueessa on altistaa nepotismisyytteille, mutta sellaisille isä-Cruyff viittaa kintaalla: pojan oli oltava ”parempi kuin kenenkään toisen, sillä isänä ei halua mitään niin vähän kuin sataatuhatta ihmistä buuaamaan omalle pojalleen”.
Johan Cruyffin perintö elää vielä pelaajan itsensä kuolemankin jälkeen. Paitsi, ettei lajin eteen tehtyä kehitystyötä voi kukaan unohtaa, elää legendan henki myös vammaisurheilua varten perustetussa Cruyff-säätiössä.
Nykyään säätiön instituutissa voi myös opiskella urheilujohtamista aina tohtoriksi asti. Samoin
Cruyffin mukaan nimettyjä pieniä tekonurmikenttiä rakennetaan ympäri maailmaa. Betonikadulta on päästy todellakin pitkälle.
Viikon vakiorivillä pelaillaan Valioliigaa ja Championshipiä. Siirtoikkuna on sepposen selällään, joten pelaajien liikehdintöjä kannattaa seurata sillä silmällä.
Kohteen 6 kotijoukkue Arsenal otti viime viikonloppuna nolosti pataan Bournemouthilta. Punapaidat pelasivat ilman tähtihyökkääjä Alexis Sanchezia, mikä kiihdytti huhuja chileläisen siirrosta toisaalle. Tätä kirjoitettaessa Sanchezin mahdollinen loppusijoituspaikka (ja mahdollisesti vaihtokaupassa punapaitoihin astuva pelaaja) ei vielä ole selvillä, mutta tilanne kannattaa tarkastaa ennen rivin jättämistä. Vaikka Arsenal onkin Crystal Palacea vastaan selvä ennakkosuosikki, suosittelen ykkösen vahvistamista joka tapauksessa rastilla – epävarmuustekijöitä kun on.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 20.1. kello 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 2, 1, X(2), 1, 1, 1(X), 1, 1, 2(X), 1, 1(2), 1(X), 1(X).
lehti 