Kuulin, että Kabuliin on perustettu museo 40 vuotta jatkuneen sodan uhrien muistoksi. Kun vierailin siellä, löysin valokuvien joukosta yhtäkkiä kuvan entisestä kollegastani, joka kuoli koulurakennukseen tehdyssä itsemurhaiskussa Kabulissa. Tunsin taas samaa tuskaa kuin silloin, kun kuulin asiasta ensi kerran.
Vierailu tässä museossa ei voi olla vaikuttamatta jokaiseen kävijään. Kaiken kärsityn tuskan ja menetyksen näkeminen motivoi meitä tekemään työtä paremman tulevaisuuden eteen.
Näemme verisiä ja repaleisia paitoja, housuja, huiveja ja hajalle menneitä kenkiä. Ne on koottu itsemurhaiskujen ja räjähdysten jäljiltä, ja vaikka ne ovat lasivitriineissä, vieläkin voi tuntea veren hajun. Monet ympärilläni itkivät ja tunsin, että heidän tuskansa ei ole laantunut. Emme saa unohtaa tapahtunutta, emmekä niitä, jotka surevat rakkaitaan.
Uhrien omaiset voivat museossa puhua tuskastaan.
Tämä keskus – Afghanistan Center for Memory and Dialogue – tarjoaa paikan muistaa sodan uhreja, mutta se kutsuu myös rakentamaan tulevaisuutta. Se muistutti myös minua siitä, että minun on yritettävä entistä enemmän työskennellä maani ja lähimmäisteni hyväksi. Niille, jotka ovat paenneet sotaa eivätkä ole itse kokeneet tätä kaikkea, museo voi antaa tietoa heidän kotimaansa kärsimyksistä.
Afganistanin ihmisoikeus- ja demokratiajärjestö – Afghanistan Human Rights and Democracy Organization – tekee työtä ihmisoikeuksien eteen monin tavoin, ja vuonna 2011 se alkoi valmistella sodan uhrien keskusta. Vihdoin 14. helmikuuta 2019 keskus vihittiin käyttöön.
Museon sisääntuloaulassa vastassa on punaisiin kankaisiin pukeutuneita hahmoja. Esitys muistuttaa vierailijoita uhreista, ja se on kunnianosoitus uhrien perheille. Kyseessä on taiteilija Mohsen Tasha Wahidin ja hänen ryhmänsä performanssi. Oudolla tavalla esitys koskettaa. Vaikutus on tuskallinen ja surullinen.
Järjestön johtaja Hadi Marefat kertoo, miten uhreihin liittyviä tarinoita ja heihin liittyviä esineitä kerättiin. Työssä edettiin askel askeleelta. Ensin oli voitettava ihmisten luottamus. Menetyksiä kokeneilta kysyttiin, miten heidän läheisensä olivat kuolleet, millaisia muistoja heillä on sodasta, ja miten menetykset olivat vaikuttaneet heidän perheisiinsä. Keskuksella on 8 500 uhrin tarinat ja 4 000 uhreihin liittyvää esinettä. Näin sodasta ja sen vaikutuksesta saatiin kokonaiskuva.
Museosta saa myös tietoa historiasta ja eri aikakausien tärkeistä tapahtumista ja käännekohdista. Uhreja on 40 vuoden ajalta.
Aika on jaettu neljään jaksoon. Ensimmäiseen Afganistanin demokraattisen tasavallan aikaan (1978–1992) sisältyy myös neuvostojoukkojen miehitysjakso (1979–1989). Toisena on sotaherrojen eli mujahidien aika (1992–1996), jolloin Afganistanissa oli sisällissota. Kolmantena tulee Talebanin aika (1996–2001) ja neljäntenä Talebanin jälkeinen aika, jolloin turvattomuus on kasvanut ja monissa osissa maata soditaan avoimesti.
Marefat kertoo, että keskuksen tarkoitus on tarjota uhrien perheille turvallinen paikka, jossa tuoda julki omat tarinansa. Perheet ovat pitkään joutuneet kantamaan tuskansa yksin, mutta keskuksessa he saavat puhua kivustaan, ja kipu tehdään näkyväksi.
Niin monia kuvia nuorista ja vanhoista, miehistä ja naisista, jotka häiritsevät mielenrauhaamme ja saavat silmämme kyyneliin.
He ovat uhreja sodissa, jotka johtuivat erimielisyyksistä, puolueista ja valtataisteluista. Sodassa kärsivät aina eniten viattomat ihmiset. Monet kuolivat, mutta yhä todistamme sitä vahinkoa, minkä sota aiheutti ihmisten sieluille ja koko yhteiskunnalle. Kaikkialla, kulttuurissa, taloudessa ja sosiaalisessa elämässä, maksamme sodan hintaa.
Järjestö suunnittelee kuukausittaisia tapaamisia, joihin se kutsuisi tiedotusvälineiden edustajia ja uhrien perheitä. Näin perheet voisivat jakaa muistojaan ja ihmiset saisivat tietoa sodan aikaisista tapahtumista.
Tapaamisessa, johon itse osallistuin, neljä ihmistä neljältä ajanjaksolta kertoi tarinansa. Kun kuuntelimme heitä, liikutuimme ja silmämme kyyneltyivät. On tärkeää, että nämä ihmiset voivat vihdoin kertoa tarinansa, ja että myös tavallisten ihmisten kokemat vääryydet tulevat esiin.
Käännös: Kirsi Mattila
uutiskirje 