Pariisin ilmastosopimuksessa vuonna 2015 sovittiin, että ilmaston lämpeneminen rajoitetaan ”selvästi alle” kahden asteen ja lisäksi pyritään siihen, ettei lämpeneminen ylittäisi 1,5 astetta.
Pariisin jälkeen on tullut yhä selvemmäksi, että kaksi astetta on aivan liian paljon. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan 1,5 asteen ylitys huomattavasti lisäisi katastrofaalisia seurauksia kuten merenpinnan nousua, tulvia, kuivuutta, metsäpaloja ja myrskyjä.
Suuri osa puolentoista asteen nousuvarasta on jo käytetty. Ilmasto on nyt 1,1 astetta lämpimämpi verrattuna esiteolliseen aikaan.
Sunnuntaina 31.10. Glasgow’ssa alkavaa YK:n ilmastokokousta (COP26) pidetään tärkeimpänä sitten Pariisin kokouksen, sillä kuluva vuosikymmen on ratkaiseva ilmastokriisistä selviämiselle.
Jo etukäteen on selvää, ettei kaikkia 1,5 asteeseen tarvittavia päätöksiä saada tehdyksi. Kokouksen onnistumisen mittaa kuitenkin se, saadaanko tavoite pidettyä ”hengissä” eli jotenkin uskottavalla uralla.
Päästövähennykset
Pariisissa valittiin aiemmasta poikkeava linja eli valtioille ei asetettu ulkoapäin sitovia päästövähennysvelvoitteita. Tätä pidetään yhtenä avaimena siihen, että sopimukseen ylipäätään päästiin.
Jokainen maa asetti itse kansalliset tavoitteensa, jotka tunnetaan nimellä NDC (Nationally Determined Contributions). Samalla sovittiin, että tavoitteita kiristetään viiden vuoden välein.
Ensimmäinen tarkastelupiste olisi siis ollut viime vuonna, mutta koronan takia Glasgow’n kokous siirrettiin tälle syksylle.
Tämänhetkiset kansalliset tavoitteet eivät alkuunkaan riitä puolentoista asteen saavuttamiseen. Jatkaminen niiden uralla johtaisi arvion mukaan 2,7 asteen lämpenemiseen vuosisadan loppuun mennessä.
IPCC:n mukaan tavoitteissa pysyminen edellyttäisi hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Hiilineutraaliudella tarkoitetaan sitä, että päästöt ja hiilinielut (hiilen sitoutuminen muun muassa metsiin) ovat yhtä suuret.
Jotta onnistumiselle olisi edellytyksiä, päästöjä pitäisi saada leikattua vähintään 45–50 prosenttia jo tällä vuosikymmenellä.
EU on asettanut omaksi tavoitteekseen 55 prosentin leikkaukset vuoteen 2030 mennessä ja hiilineutraaliuden 2050 mennessä. Yhdysvalloilla on sama hiilineutraaliustavoite ja vuoteen 2030 mennessä se pyrkii 50–52 prosentin leikkauksiin.
Maailman suurimmaksi kasvihuonekaasujen päästäjäksi ohi Yhdysvaltojen noussut Kiina tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2060 mennessä. Kiina sallii toistaiseksi itselleen päästöjen kasvattamisen, mutta pyrkii siihen, että sen päästöhuippu olisi ohi vuoteen 2030 mennessä.
Nämä kaikki ovat siis tavoitteita. Oikeasti ilmastokriisiin vaikuttaa se, mitä todella tehdään – ja siinä suhteessa kiirettä pitää.
Kehitysmaat haluavat varmistaa ilmastorahoituksen.
Kaikesta ilmastopuheesta huolimatta maailman päästöt eivät edes ole kääntyneet laskuun, vaan jatkavat kasvuaan. Koronan vähentämä taloudellinen toimeliaisuus aiheutti viime vuonna pienen notkahduksen, mutta vallitseva trendi lisäisi päästöjä 16 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Kansallisten tavoitteiden suuruus ei suoraan ole neuvottelukohde Glasgow’ssa, mutta kokouksessa pyritään sopimaan siitä, että maat synkronisoisivat tavoitteensa samaan aikahaarukkaan. Madridissa kaksi vuotta sitten tämä ei onnistunut.
Ilmastorahoitus
Vauraiden maiden kehitysmaille antama ilmastorahoitus on yksi ilmastokokousten ikuisuusaiheista.
Teollisuusmaat lupasivat jo vuonna 2009 Kööpenhaminan kokouksessa, että ne nostavat köyhille mailla toimittamansa ilmastorahoituksen 100 miljardiin vuosittaiseen dollariin vuoteen 2020 mennessä. Lupaus vahvistettiin Pariisissa 2015.
Lupaukset eivät ole toteutuneet. Toissa vuonna summa oli OECD:n mukaan 79,6 miljardia.
Ilmastokriisi uhkaa kaikkien turvallisuutta. 100 miljardia ei edes olisi tavattoman suuri summa, jos sitä vertaa vaikkapa sotilasmenoihin. Niihin käytettiin Tukholman rauhantutkimusinstituutin Siprin mukaan viime vuonna maailmassa 1 981 miljardia dollaria.
Optimistisimpien arvioiden mukaan ilmastorahoitus olisi nyt nousussa niin, että 100 miljardia saatettaisiin saavuttaa vuonna 2023.
Varsinaisesti nyt pitäisi kuitenkin olla jo sopimassa korotuksista uudelle, vuoteen 2025 ulottuvalle rahoituskaudelle.
Kehitysmaille ilmastorahoituksen toteutuminen on iso uskottavuuskysymys, joka voi vaikuttaa muista asioista sopimiseen Glasgow’ssa. Kehitysmaiden luottamus kehittyneisiin maihin ei varsinaisesti ole huipussaan sen valossa, miten rikkaat maat hamstrasivat koronarokotteet itselleen.
Päästöt eivät ole vielä edes kääntyneet laskuun.
Yksi ilmastorahoituksen ongelmista on välttää se, etteivät kehittyneet maat vain siirrä osaa kehitysyhteistyövaroistaan ilmastonimikkeen alle, jolloin oikeaa uutta rahaa ei tulisi.
Koska ilmastonmuutos on jo aiheuttanut seurauksia, kehitysmaat haluavat, että 50 prosenttia rahoituksesta käytettäisiin muutokseen sopeutumiseen.
Markkinamekanismi
Pariisin sopimus kannustaa sopimaan vapaaehtoisesta kansainvälisestä yhteistyöstä ilmastotoimissa. Artikla 6:na tunnettu markkinamekanismi voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että omat päästövähennystavoitteensa ylittänyt maa voisi myydä ”ylijääneitä” päästöjään alisuorittajille. Olisi myös mahdollista rakentaa globaali julkisten ja yksityisten toimijoiden päästökauppamekanismi.
Markkinamekanismin käytännön toteutuksesta oli tarkoitus sopia Madridin kokouksessa kaksi vuotta sitten, mutta siitä ei päästy yksimielisyyteen.
Markkinamekanismin ongelmana pidetään sitä, että se saattaisi mahdollistaa päästövähennysten kaksinkertaisen laskemisen. Pitäisi siis pystyä estämään se, ettei päästövähennystä lasketa sekä myyjän että ostajan vähennykseksi.
Lisäksi kansalaisjärjestöt ovat vaatineet, että vähennysten tulisi olla todellisia (ei näennäisiä), niiden tulisi olla mitattavissa, todennettavissa, pysyviä sekä ajallisesti relevantteja (eli riittävän nopeasti vaikuttavia). Ne eivät saisi tuottaa vahinkoa paikallisväestölle eikä luonnolle.
Tuplalaskennan ohella toinen kiistakysymys on se, saavatko maat laskea edukseen aiemman päästökaupan aikana tehdyt vähennykset. Vuoden 1997 Kioton sopimuksen pohjalta osa kehittyneistä maista on harjoittanut päästökauppaa.
Vahingot ja menetykset
Köyhät maat ovat aiheuttaneet paljon vähemmän kasvihuonekaasujen päästöjä kuin teollisuusmaat. Samalla ne kuitenkin kärsivät kaikkein eniten ilmaston lämpenemisen seurauksista. Tämän vuoksi kehitysmaat vaativat korvauksia ilmastonmuutoksen aiheuttamista vahingoista ja menetyksistä.
Vahingoilla ja menetyksillä (loss and damage) tarkoitetaan ilmastokielessä sellaisia ilmastonmuutoksen aiheuttamia haittoja kuin kuivuutta, elinkeinojen ja kulttuurin menettämistä tai merenpinnan nousun aiheuttamaa maan menettämistä.
Vahinkojen ja menetysten korvaamisesta ei ole päästy sopuun, koska kehittyneet maat ovat vastustaneet sitoutumista korvausvastuuseen. Varsovan kokouksessa 2013 sovittiin vahinkoja ja menetyksiä koskevien tietojen keruusta ja raportoinnista, mutta rahaa ei sen perusteella liiku.
Ilmastokriisin ohella kehitysmaita koettelevat koronan aiheuttamat ongelmat sekä uudelleen paheneva velkaongelma.
Ilmastokokouksiin sisältyy paljon teknisluontoisia asioita. Glasgow’ssa pyritään viimeistelemään Pariisin sopimuksesta esimerkiksi se, miten päästövähennysten laskemisen ja raportoimisen läpinäkyvyys varmistetaan.
Lisäksi Glasgow’ssa varmasti keskustellaan useista sellaisista asioista, jotka eivät ole kokouksen varsinaisella esityslistalla. Näitä ovat muun muassa hiilivoimasta luopumisen aikataulut, tavoitteet puhtaiden energiamuotojen edistämisessä sekä kysymys hiiliveroista.
Glasgow’n kokouksen on määrä päättyä perjantaina 12. marraskuuta, mutta usein on jouduttu päivän parin jatkoajalle.
Sabotoijat
Suuri asiakirjavuoto paljasti viime viikolla, että useat maat ovat yrittäneet lobata IPCC:tä muuttamaan raporttiaan. Asiakirjat vuodettiin Britannian Greenpeacen tutkivalle Unearthed-ryhmälle, ja vuodosta kertoi ensimmäisenä BBC.
Raportti toimii tieteellisenä pohjana Glasgow’n kokoukselle. Lobbaajat halusivat muuttaa sitä niin, että siirtyminen pois fossiilitaloudesta ei olisi kiireellistä. Tällaisia muutoksia vaati muun muassa Saudi-Arabia. Australia ja Intia lobbasivat kivihiilen käytön puolesta.
Muun muassa Saudi-Arabia, Kiina, Australia, Japani, Argentiina, Norja ja öljyntuottajamaiden Opec vaativat hiilidioksidin talteenoton teknologiaa (CCS) otettavaksi mukaan tärkeänä päästöjen vähentäjänä. CCS:ää pidetään kuitenkin yleisesti ainakin vielä kalliina ja epävarmana tekniikkana.
Kaksi suurta lihantuottajamaata, Argentiina ja Brasilia, halusivat poistaa raportista kohdat, joissa puhuttiin lihan kulutuksen vähentämisestä.
Muun muassa Sveitsi halusi muuttaa kohdat, joissa puhuttiin taloudellisen avun antamisesta köyhien maiden ilmastotoimiin.
Tehokasta rahaa
Aiemmin lokakuussa saavutettiin yksi edistysaskel, kun yli 30 maan ilmoitettiin lähteneen mukaan metaanipäästöjen rajoittamista koskevaan julistukseen. Yhdysvaltain ja EU:n kehittämän aloitteen tavoite on vähentää metaanipäästöjä 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Suurista metaaninpäästäjistä Brasilia, Intia, Kiina ja Venäjä eivät ole ainakaan vielä mukana.
Metaanipäästöt eivät ole suoraan Glasgow’n listalla, mutta niiden vähentämisen etuna on nopea vaikuttavuus. Vaikka metaani on moninkertaisesti voimakkaammin ilmastoa lämmittävä kaasu kuin hiilidioksidi, se hajoaa ilmakehässä runsaassa kymmenessä vuodessa, paljon nopeammin kuin hiilidioksidi.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA totesi raportissaan pari viikkoa sitten, että maiden ennen Glasgow’ta esittämät päästövähennystavoitteet leikkaisivat kaikista päästöistä vain 40 prosenttia vuosisadan puoliväliin mennessä, vaikka silloin pitäisi päästä jo nettonollaan.
IEA:n mukaan suurimmat taloudet ovat koronasta toipuessaan menettämässä tilaisuuden investoida puhtaaseen energiaan. Hiilen käyttökin on vain kasvamassa.
IEA arvioi, että ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarvittaisiin 4 000 miljardin dollarin investoinnit seuraavien kymmenen vuoden aikana. Niistä 70 prosenttia olisi ohjattava kehittyviin talouksiin.
Toisaalta yli 40 prosenttia investoinneista olisi sellaisia, jotka ”maksavat itse itsensä”, kuten energiatehokkuuden parantaminen.
Ilmastollisesti riittävillä investoinneilla olisi merkittävä työllisyysvaikutus. Nykylupausten ilmastotoimet ovat tuomassa 13 miljoonaa työpaikkaa, mutta riittävät investoinnit kaksinkertaistaisivat määrän. Puhtaan energian tuottamisen markkinat olisivat yli 1 000 miljardia vuodessa, samaa kokoluokkaa kuin nykyiset öljymarkkinat.
Toinen lokakuussa julkaistu raportti arvioi, että energiatehokkuuteen ja puhtaaseen energiaan käytetty raha tuottaa parhaimmillaan 2,8 kertaa niin paljon työpaikkoja kuin vastaavan summan käyttäminen nykyisen öljy- ja kaasuteollisuuden tukiaisiin.
Lähteet: BBC, Civil Society Review, Climate Action Network, ClimateNexus, Friends of the Earth, Greenpeace, International Energy Agency, Linklaters, OECD, The Conversation, The Guardian, UK Cop26 Presidency, UNFCCC, World Economic Forum, World Resources Institute, WWF.
uutiskirje 
