Pyhät lehmät syövät muovia kaatopaikalla. Hindut viettävät uskonnollista juhlaa valkoisena vaahtoavassa joessa. Ihmiset kahlaavat kaulaansa myöten vedessä tulvivilla kaduilla. Kaupunkia peittää paksu savusumu.
Rahul Jainin ohjaama Invisible Demons – Tuhon merkit tuo ympäristökatastrofin katsojan iholle. Välillä tekee mieli katsoa pois. Suomalais-intialainen dokumentti, jonka on tuottanut Ilkka Vehkalahti, sai ensi-iltansa Cannesin elokuvafestivaalin Cinema for the Climate -sarjassa. Suomessa se on ollut nähtävissä 26.11. alkaen.
Delhissä kuvattu elokuva muistuttaa, että ympäristötuho ei ole tulevaisuuden uhkakuva vaan monille jo tätä päivää. Emme todellakaan ole kaikki samassa veneessä. Intiaa kohtaavat useat päällekkäiset vitsaukset: ilmastonmuutos, ilmansaasteet, jäteongelmat, luontokato, äärimmäinen köyhyys ja eriarvoisuus. Delhissä ilma on niin saastunutta, että siellä asuminen vastaa usean tupakka-askin polttamista päivässä. Hiljattain uutisoitiin, että kaupungin koulut on jouduttu sulkemaan saasteiden takia.
Elokuvan nimi tuo mieleen keuhkoihin kertyvät pienhiukkaset, kenties myös ilmakehän hiilidioksidin. Ohjaajan mukaan näkymättömät demonit ovat paitsi ympärillämme, myös sisällämme:
– Ilman meidän lajiamme kaikki muut ei-saastuttavat lajit vain eläisivät rauhassa elämäänsä.
Delhin jokapäiväinen todellisuus heitetään katsojan silmien eteen ilman etäännytystä tai analyysia. Elokuvassa haastatellaan tavallisia intialaisia, kuten riksakuskeja ja kadulla asuvia kodittomia. Alun perin dokumenttiin oli kuvattu useita asiantuntijoiden haastatteluja, mutta Jain päätti jättää ne pois, sillä tietoa on jo vapaasti kaikkien saatavilla. Sen sijaan hän halusi keskittyä tavallisen kansan kokemuksiin ilmastonmuutoksesta ja elonkehän tilasta.
Jotkut syyttävät tilanteesta poliitikkoja, toiset taas alistuvat asemaansa kastiyhteiskunnassa. Eräs haastateltava toteaa, että ilmastointi on vaarallista köyhille, jotka eivät ole tottuneita siihen. Ilmastointi onkin yksi elokuvan johtomotiiveista, johon kiteytyvät nyky-Intian ristiriidat. Tappavat helleaallot ovat yleistyneet viime vuosina, mutta vain harvalla intialaisella on varaa ilmastointiin.
Toisaalta lisääntynyt ilmastoinnin tarve lisää sähkönkulutusta, ja yli puolet sähköstä tuotetaan kivihiilellä. Intian tavoitteena on tuottaa 50 prosenttia sähköstään uusiutuvilla vuoteen 2030 mennessä. ”Ulkona on melkein 50 astetta lämmintä. Laitan ilmastoinnin päälle”, toteaa ohjaajan ääni sarkastisesti elokuvan lopussa.
Intia on kehittyvä maa, jonka historiallinen vastuu ilmastonmuutoksesta on paljon pienempi kuin vaurailla länsimailla. Glasgow’n COP26-ilmastokokouksessa Intian harteille sovitettiin sekä sankarin että konnan viittaa. Maa julisti ensimmäistä kertaa tavoitteekseen hiilineutraaliuden vuoteen 2070 mennessä, mutta Intia oli myös niiden maiden joukossa, jotka vesittivät päätöslauselman sanamuodon hiilivoiman ”häivyttämisestä” ”vähentämiseen”.
Globaalin oikeudenmukaisuuden sijaan Jainin kritiikki kohdistuu Intian sisäiseen eriarvoisuuteen.
– On selvää, että kaikilla mittareilla elämänlaatu on laskenut hillittömän saastumisen seurauksena. Elokuva tarjoaa ikkunan maailman suurimpaan demokratiaan, jonka johtajat tavoittelevat kehitystä millä hinnalla hyvänsä.
Mahatma Gandhi tunnetusti arvosteli länsimaista kehityksen mallia, mutta sille tielle Intia on sittemmin lähtenyt. Jainin mukaan hindunationalistisen Narendra Modin johtamassa nyky-Intiassa on hyvin vähän tilaa kritiikille ja muutokselle. Esimerkkinä hän mainitsee maatalouden säätelyä purkavien reformien vastaiset laajat protestit:
– Jos 250 miljoonan viljelijän täytyi protestoida kokonainen vuosi saadakseen lait kumotuksi, niin saastuminen on vielä mahtavampi vihollinen, eikä se kosketa vain yhtä ihmisryhmää vaan koko sivilisaatiota.
Invisible Demons ei tarjoa ratkaisuja eikä päälleliimattua toivoa. Se vain kuvaa, miltä tuntuu elää tuhon merkkien keskellä.
Invisible Demons – Tuhon merkit. Ohjaus Rahul Jain. Käsikirjoitus Rahul Jain, Iikka Vehkalahti, Yaêl Bitton. Kesto 70 minuuttia.
uutiskirje 