Väkivalta ja hengenvaara, stressi ja uupumus, huono palkka ja suojelun puute. Muun muassa näistä syistä toimittajan työ on Meksikossa erittäin vaarallista. Neljä journalistia eri puolilta maata kertoo, miten he jatkavat totuuden etsintää vaaroista huolimatta.
Vuoden alusta syyskuun puoliväliin Meksikossa oli kirjattu 331 hyökkäystä tiedonvälittäjiä vastaan ja 16 toimittajamurhaa. Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö (RSF) oli tilastoinut Meksikosta 10 tapausta, joissa journalisti on vahvistetusti surmattu työnsä vuoksi. Tämäkin luku on maailman korkein.
”Väkivalta, joka kohdistuu journalismiin yleensä ja eritoten paikallismediaan, on huolestuttavaa. Tekijöiden ohella se vaikuttaa koko yhteisöön, joka lakkaa saamasta tietoa tärkeistä asioista”, ympäristökysymyksiin ja ihmisoikeuksiin erikoistunut Gilbert Gil Yáñez sanoo. Hän tekee töitä Michoacánin osavaltiossa en15dias.com -verkkomedialle.
Michoacánissa on murhattu tänä vuonna kaksi journalistia, joita oli aiemmin uhkailtu heidän tekemiensä korruptiopaljastusten vuoksi.
”Kuolema kulkee kannoilla”
Myös Baja Californiassa on tehty kaksi toimittajamurhaa. ”Kuolema kulkee journalismin kannoilla”, kiteyttää Inés García Ramos, joka on ollut perustamassa turvallisuuskysymyksiin ja julkishallintoon erikoistunutta Punto Norte -mediaa Tijuanassa.
Veracruzissa tilanteen piti olla rauhoittumassa, mutta kaduilla ammuskellaan taas ja väkivalta on yltynyt, kertoo Ana Alicia Osorio Gonzáles, joka johtaa Testigo Púrpura -nimistä feminististä verkkomediaa.
Alueella on tänä vuonna murhattu kaksi journalistia, ja moni kollega on jo aiemmin muuttanut pois, Osorio jatkaa.
Sinaloan osavaltion Culiacánissa ilmestyvän Revista Espejon reportteri Marcos Vizcarra selittää jaksamistaan intohimolla tiedonvälitykseen. Hän liikkuu usein seuduilla, joilla asukkaat on vaiennettu ja valtio loistaa poissaolollaan.
– Maassamme ei ole sotaa, mutta toimittajia tapetaan enemmän kuin sotaa käyvissä maissa, hän muistuttaa. Sinaloassakin henkensä on menettänyt tänä vuonna kaksi journalistia.
Suojelu retuperällä
Tuoreen selvityksen mukaan toimittajien suojelemiseksi on siellä täällä perustettu valtiollisia elimiä, mutta useimmilla ei ole lainkaan budjettia.
Esimerkiksi Sinaloassa journalistien täytyy oppia huumekartellien käyttämät koodit välttääkseen hyökkäykset. Vizcarran mukaan rikollisten hallitsemille alueille ei ole asiaa ilman näiden lupaa.
Hän on perustanut kollegojensa kanssa Whatsapp-ryhmän, johon pitää ilmoittautua parin tunnin välein, jos liikkuu vaarallisilla alueilla.
Perustehtävä unohdettu
Meksikossa harva muistaa, että toimittajan perustehtävä on paljastaa se, minkä toiset haluavat salata.
Noin 80 journalistia eri puolilta Meksikoa on mukana hankkeessa nimeltä Minne kadonneet menevät?. Sen verkkosivuilla kerrotaan kadonneista ja jaetaan tietoja, joita muut mediat eivät julkaise.
Työskennellessään vapaana toimittajana Osorio avusti jopa viittä mediaa samaan aikaan. Yksikään ei tarjonnut hänelle sosiaaliturvaa eikä maksanut lääkärikuluja työstä aiheutuneiden vaivojen hoitamiseksi. Ei edes silloin, kun ympäristöjutusta suivaantunut yrittäjä törmäsi tahallaan toimittajien pakettiautoon.
Nykyisestä työstään Osorio sanoo, että feministisen journalismin tekeminen Meksikossa on paikoin yhtä haastavaa kuin rikollisten jäljittäminen. Hänen mediansa Testigo Púrpura on muun muassa yritetty sulkea ulos kaikista sosiaalisen median verkostoista.
Itsesensuuria ja yhteistyötä
Itsesensuuri on tuttua kaikille toimittajille Meksikossa. Osorio kertoo, että Veracruzissa kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu se, ettei järjestäytyneiden rikolliskartellien nimiä kerrota. Niiden toimintaa penkova journalisti työskentelee henkensä kaupalla.
– Loppujen lopuksi mekin olemme ihmisiä ja meidän on pidettävä huolta itsestämme. Valitettavasti tunnemme olosuhteet, hän pohtii.
Gilin mukaan työtä vaikeuttaa myös se, että median suhde valanpitäjiin ei aina ole terveen kriittinen.
Jotta arkaluontoisia tietoja saataisiin päivänvaloon, Gil kehottaa rakentamaan yhteistyötä paikallisten ja valtakunnallisten viestimien kesken. Se vähentää toimittajiin kohdistuvaa uhkailua ja auttaa välttämään itsesensuuria, johon moni ajautuu oman turvallisuutensa vuoksi.
– Mikään tieto ei ole hengenvaaran arvoinen, hän painottaa.
lehti 