Hallituksen muodostaminen voi toisinaan olla hankalaa. Pohjois-Irlannissa pidettiin vuosi sitten toukokuussa parlamenttivaalit. Parlamentin suurimmaksi ryhmäksi nousi ensimmäistä kertaa vasemmistopuolue Sinn Féin, joka sai noin kolmasosan parlamentin paikoista. Puolueen varapuheenjohtajasta Michelle O’Neillistä oli tulossa Pohjois-Irlannin kautta aikojen ensimmäinen naispuolinen pääministeri. Samalla Pohjois-Irlanti saisi ensimmäistä kertaa pääministerin, joka edustaa alueen katolista väestönosaa.
Vuotta myöhemmin Pohjois-Irlannilla ei vieläkään ole hallitusta eikä parlamentti ole vielä kokoontunut.
Hallituksen poissa ollessa Ison-Britannian Pohjois-Irlannin asioista vastaava ministeri otti tehtäväkseen budjetin laatimisen huhtikuussa alkaneelle uudelle budjettikaudelle. Luvassa on leikkauksia opetukseen, terveyteen ja muihin julkisiin palveluihin.
Pohjois-Irlannin poliittinen umpikuja johtuu osittain brexitistä, osittain vuoden 1998 rauhansopimuksen säännöksistä, mutta ennen kaikkea vuodentakaisissa vaaleissa toiseksi jääneen oikeistolaisen unionistipuolueen DUP:n jääräpäisyydestä.
Ihan tarkkaan ottaen Pohjois-Irlanti on ollut ilman hallitusta jo vuoden 2022 helmikuusta, jolloin unionistipuoluetta edustava pääministeri erosi protestiksi Britannian EU-eron mukanaan tuomasta tullirajasta Britannian ja Pohjois-Irlannin välillä.
Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen eli niin sanotun pitkänperjantain sopimuksen mukaan
alueen hallitusta johtavat yhteisesti pääministeri ja varapääministeri, joiden tulee edustaa parlamentin suurimpia puolueita sekä alueen molempia suurimpia väestönosia, protestantteja ja katolilaisia.
Jos pääministeri eroaa tehtävästään, myös varapääministeri joutuu eroamaan, ja sama päinvastoin.
Unionistipuolue DUP ei ole suostunut osallistumaan parlamentin työhön viime vuoden vaalien jälkeen, eikä parlamentille ole päästy valitsemaan uutta puheenjohtajaa. Näin ollen parlamentti ei ole kokoontunut eikä se ole voinut nimetä uutta pääministeriä ja varapääministeriä.
Vuonna 2016 järjestetyssä brexit-äänestyksessä selvä enemmistö pohjoisirlantilaista äänesti Britannian EU:sta eroamista vastaan. Brexitiä kannattivat lähinnä unionistit, jotka vastustavat EU:ta ja haluavat Pohjois-Irlannin pysyvän jatkossakin yhdistyneenä Ison-Britannian kanssa.
Tasavaltalaiset puolestaan toivovat, että Pohjois-Irlanti liitetään tulevaisuudessa osaksi Irlantia ja niin ollen myös osaksi EU:ta.
Britannian EU-ero ei kuitenkaan tuonut EU:n tullirajaa Pohjois-Irlannin ja Irlannin väliselle maarajalle, sillä vuoden 1998 rauhansopimuksessa sovittiin nimenomaan, että alueiden välisistä rajatarkastuksista luovutaan.
Pohjois-Irlannin ja Irlannin välillä ei ole tänä päivänä minkäänlaisia rajamuodollisuuksia, eikä rajaa ole merkitty maastoon.
Brexitin jälkeen Britannian hallitus sopi EU:n kanssa, että Britanniasta Pohjois-Irlantiin tulevat tavarat tarkastetaan Pohjois-Irlannin satamissa. Tämä herätti kiivasta vastustusta brexitin puolesta äänestäneiden Pohjois-Irlannin unionistien keskuudessa.
Tämän vuoden alussa Britannian ja EU:n välillä sovitun uuden suunnitelman mukaan tullitarkastuksia tehdään jatkossa vain EU:n alueelle Irlantiin meneville tavaroille.
Myöskään tämä suunnitelma ei ole toistaiseksi vielä tyydyttänyt unionistipuolueen johtoa. Yhtenä syynä vastustukseen on se, että Britanniasta tuotavan makkaran hinta voi kohota, sillä valmistajat joutuvat painattamaan erilaiset pakkaukset pelkästään Pohjois-Irlantiin tuleville tuotteille ja sieltä edelleen EU:n puolelle Irlantiin vietäviin tuotteisiin.
Huhtikuussa Pohjois-Irlannissa vietettiin pitkänperjantain rauhansopimuksen 25-vuotisjuhlaa. Juhlallisuuksissa olivat mukana myös Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden ja rauhansopimuksen aikainen presidentti Bill Clinton.
Biden lupasi Pohjois-Irlantiin mittavia investointeja yhdysvaltalaisilta firmoilta, mikäli alueelle saadaan piakkoin muodostettua hallitus.
Unionistijohtajat pitivät Bidenin puheita lähinnä tyhjinä lupauksina, sillä Pohjois-Irlanti ei pysty kilpailemaan investoinneissa veroparatiisina pidetyn Irlannin kanssa, missä etenkin amerikkalaisilla teknologia-alan suuryhtiöillä on jo pidemmän aikaa ollut Euroopan pääkonttorinsa.
Vuonna 1998 solmittu rauhansopimus lopetti Pohjois-Irlannin levottomuudet, joissa kuoli 30 vuoden aikana ainakin 3 500 ihmistä ja kymmenet tuhannet haavoittuivat pommi-iskuissa ja eri osapuolten hyökkäyksissä.
Irlannin tasavaltalaisarmeija (IRA) ja lukuisat unionistien aseelliset ryhmät lupasivat luopua aseista, ja Britannia kotiutti suurimman osan joukoistaan. Rauhansopimuksessa sovittiin väestönosien yhteishallinnosta ja jätettiin auki mahdollisuus, että Pohjois-Irlanti voisi aikanaan yhdistyä Irlannin kanssa, mikäli alueen asukkaiden enemmistö näin haluaa.
Rauhansopimuksella on edelleen laaja kannatus Pohjois-Irlannissa, mutta yhteishallintoa koskevat säännökset ovat monien mielestä vanhentuneita. Mielipiteitä jakavat isommat poliittiset päätökset voisi pikemminkin tehdä riittävän suurella määräenemmistöllä.
Pitkittynyt poliittinen pattitilanne ja tulevat budjettileikkaukset ovat johtaneet mielenosoituksiin ja lakkoihin. Tänä keväänä ainakin opettajat, satamatyöntekijät, katsastusmiehet ja tuomioistuinten työntekijät ovat jääneet pois töistä.
lehti 