Poliittinen valtataistelu ja sukupolvien väliset perhesalaisuudet myllertävät Venetsiassa 1857 ensi-iltansa saaneen ja uusittuna versiona libretisti A. Boiton ja Verdin muokkaamana 1881 Milanossa esitetyssä Simon Boccanegra -oopperassa. Antonio García Gutiérrezin historialliseen taustaan nojaavaan näytelmään vuodelta 1843 perustuvaa oopperaa luonnehditaan tapahtumiltaan vaikeaselkoiseksi, ja niinhän se osittain onkin.
Boccanegra on vahvasti poliittinen ooppera. Tapahtumat sijoittuvat 1300-luvun Genovaan, jossa valtataistelu riehuu kansan riveistä nousseen dogen Simon Boccanegran ja genovalaisen aatelismiehen Jacopo Fiescon ja eri poliittisten ryhmien välillä.
Useita vuosia Genovan dogena ollut historiallinen Simon Boccanegra oli kansanpuolueen edustaja ja ghibellini. Pelko ja ahdistus varjostivat hänen elämäänsä. Henkiriepu oli alati uhattuna hänen pyrkiessään sovittelemaan poliittisten ryhmittymien vihanpitoa. Rauhaan tähtäävän politiikan ja perhetragedian vuoksi Boccanegraa vastaan tehtiin lukuisia murhayrityksiä, kunnes vuonna 1363 hän tarttui kohtalokkaaseen myrkkymaljaan.
”Jokainen voi kuulla Verdin mestariteoksessa ajatuksia koko ihmisyytemme olemuksesta, hauraista henkilökohtaisista toiveista ristiriidassa julkisen elämän riskien kanssa.”
Esityksen ohjanneen Pierre Audin sanoin: ”Tarina on lopulta ajaton ja yksinkertainen. Se on tarina miehestä, joka nousee valtaan, vaikka ei sitä halua. Kun hänen matkaansa seuraa, ei tarvitse ymmärtää yksityiskohtia, pitää vain nähdä, miten valta eristää ihmisen hänen omista tunteistaan ja omasta elämästään. Boccanegran yksinäisyyden voi kuulla musiikissa ensimmäisestä viimeiseen nuottiin.”
Verdi itsekin toki luonnehti tarinaa ”ontuvaksi”. ”Myönnän, että pöytä heiluu, mutta jos säädämme jalkoja hieman, luulen, että se pysyy pystyssä”, säveltäjä sanaili libretisti Boitolle heidän uudistaessaan alkuperäistä oopperaa.
Musiikki vie viettelevästi
Kansallisoopperan väkevässä esityksessä kokonaistaideteoksen suomaan nautintoon libreton sekavuudella ei juurikaan ole merkitystä, sillä Verdin musiikki vie viettelevästi henkilöhahmojen melankolisiin mielenmaisemiin, yksinäisyyteen ja uhmaan. Esitys kuvailee riipaisevasti, miten poliittinen vehkeily, julmuus ja ihmisten välinen viha vaikuttavat yksilöihin, yhteisöihin ja koko kansan elinpiiriin.
Verdi piti oopperaansa myös “liian surullisena ja lohduttomana”. Ja sellainenhan Simon Boccanegra on, sopraanon suomia valoisampia hetkiä lukuun ottamatta. Ja juuri tuossa lohduttomuudessa piilee oopperan vahva eetos. Mitä muuta poliittinen ja yksilöiden keskeinen vallanhalu, juonittelu, sotaisuus ja murhat voisivatkaan olla ajasta ja kontekstista riippumatta?
Verdillä tuon vihanpidon vastustaminen myös hänen taiteessaan kumpusi säveltäjän roolista Italian yhtenäisyysliikkeen, risorgimenton, kiihkeänä kannattajana.
Verdi kirjoitti kirjeessään, että Boccanegran rooli oli ”tuhat kertaa vaikeampi” kuin hänen Rigoletto-oopperansa päärooli. Baritonin on kyettävä ilmaisemaan valtava tunteiden kirjo herkästä lyyrisyydestä ja tuskaisuudesta juhlaviin tunteisiin ja väkevään dramaattisuuteen. Hienosti bassobaritoni Vladimir Stoyanov eläytyikin rauhaa rakastavan Boccanegran ristiriitojen kuormittavaan rooliin.
Audi myöntää, että oopperan libretto aiheuttaa ohjaajalle melkoista päänvaivaa. Koukeroisen tarinan perusteellisen avaamisen sijaan hän antaa Verdin musiikin kantaa tarinaa ihmisyyden peruskysymysten äärellä tiheätunnelmaisissa, intiimeissä kohtauksissa. Kuulijoita ei hemmotella tunnetuksi tulleilla aarioilla eikä Verdin oopperoiden rakennustyöläisetkin laulamaan saavilla, vetävillä kuorokohtauksilla vaan musiikin melankolissävytteisenä melodiajatkumona tunteisiin vedoten.
Kapellimestari Pietro Rizzo onnistui saamaan Verdin ihanaan musiikkiin väkevää intensiteettiä suurine tunteineen ja hienovaraisine sävyineen.
Oopperaa hallitsevat matalaääniset miehet vastapainonaan oopperan ainoan naisen, Amelian, heleä-ääninen viattomuus. Sensuelli Joyce El-Khoury lauloi orpotyttö Amelian roolin todella kauniisti hienovireisesti fraseeraten ja kovasta kohtalostaan huolimatta ylväyttä hehkuen.
Basso Riccardo Zanellato lauloi genovalaisen aatelisen Jacopo Fiescon roolin hieman säästellen. Hänen auktoriteettinsa ei oikein vakuuttanut, mutta kaunis ääni hänellä on.
Niin vain kävi, että tenori Mihails Čulpajevs nousi oopperan itseoikeutetuksi tähdeksi laulaen kuumaverisen rakastajan, Adornon, roolin kiihkoisesti ja sensuellisti.
Oopperan pahiksella, baritoni Sebastian Catanalla, dogen suosikkihovimiehen roolissa oli väkevyyttä ja voimaa niin näyttämöllisesti kuin äänellisesti.
Puvustus hehkuu purkautuvan laavan väreissä
Kansallisoopperan esitys on syntynyt yhteistyössä Tokion ja Madridin oopperoiden kanssa. Ohjaajana mainetta niittäneen Pierre Audin ja lavastuksen loihtineen kuuluisan kuvataiteilija Anish Kapoorin kaiketi saumattoman yhteistyön tuloksena nähdään visuaalisesti hieno, vahvasti puhutteleva ja musiikillisesti vastaansanomaton esitys punaisena loimottavan tulivuoren kraaterin uhkaavassa hehkussa.
Wojciech Dziedzicin hieno puvustus hehkuu purkautuvan laavan väreissä. Yhteiskunnallista ja ihmisten sisäistä purkautuvaa laavaa käsittääkseni kuvaava symboliikka on väkevää. Ja kun Boccanegra esityksen lopussa kuolee vihamiehen myrkkyyn, valtava musta pallo valkealla pohjalla siirtää tulivuoren tieltään. Audin lavastuksen pelkistetty symboliikka on viimeiseen asti harkittua, puhuttelevaa ja kaunista.
”Emme tänä päivänä elä kovin onnellisessa maailmassa. Joudumme päivittäin todistamaan kelvotonta johtajuutta aina tyranniasta täydelliseen kyvyttömyyteen”, ohjaaja Pierre Audi muistuttaa käsiohjelman esseessään.
”Itsetuhon partaalla olevassa maailmassa ihminen on yksin ja avuton. Tulivuori, jonka päällä istumme saattaa purkautua hetkellä millä hyvänsä”, hän toteaa avaten oopperan lavastuksen symboliikkaa.
”Jokainen voi kuulla Verdin mestariteoksessa ajatuksia koko ihmisyytemme olemuksesta, hauraista henkilökohtaisista toiveista ristiriidassa julkisen elämän riskien kanssa. Juuri siksi tämä ooppera on erityisen ajankohtainen näinä levottomia aikoina”, Audi tähdentää.
Simon Boccanegra Kansallisoopperassa: Musiikki: Giuseppe Verdi. Libretto: Francesco Maria Piave, Arrigo Boito. Musiikin¬johto: Pietro Rizzo. Ohjaus: Pierre Audi. Rooleissa mm. Vladimir Stoyanov, Riccardo Zanellato, Sebastian Catana ja Joyce El-Khoury. Simon Esityksiä 24.4.2024 asti. Esitys on myös nähtävissä maksullisena tallenteena verkossa
lehti 