Toisen maailmansodan jälkeen Saksa oli rauniona ja hirveissä veloissa. Saksan velat olivat tuolloin suuruudeltaan 29,7 miljardia silloista Saksan markkaa ja vastasivat 21 prosenttia kansantuotteesta.
Tuolloin Kreikka, Irlanti ja muut velkojamaat päättivät armahtaa Saksan mitätöimällä noin puolet maan julkisesta ja yksityisestä velasta. Lisäksi Saksalle myönnettiin oikeus pidättäytyä tilapäisesti maksamasta velanhoitokuluja, jos maan kauppatase painuisi alijäämäiseksi.
Maksuvalmiuden varalta sovittiin sovittelumekanismi joka takasi, että lainoittajamaat ostaisivat Saksalta enemmän tuotteita kuin myyvät sinne.
Todellinen silmänkääntötemppu, jonka avulla pankinjohtajat takuuvarmasti jatkavat uhkapeliään ja innovointiaan.
Entä nyt EU:ssa – yli kymmenen vuoden rahaunionin jälkeen? Nyt kun Esko Aho, Iiro Viinanen, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö ja kumppanit ajoivat Suomen väkisin EU:n rahaunioniin ns. vapauden ideologian innoittamina.
Heidän ja vallassa olleiden uusliberalististen talousprofessorien ammattitaito, osaaminen ja mielikuvitus ei riittänyt ennakoimaan, mitä kaikkea pankit keksivät innovoida vapautetuilla pääomamarkkinoilla. He alkoivat taikoa tyhjästä rahaa (osittaisvarantojärjestelmä). Seurauksena oli jättimäinen virtuaalirahan Ponzi-huijaus, josta poliitikot olivat vieläkin täysin pihalla.
Pankkien taseissa kupla
Nyt pankkien taseissa on lähes 700 biljoonan johdannaispapereiden kupla, jonka alas kirjaaminen markkina-arvoonsa on poliittisille päättäjille mahdoton tehtävä.
Kun tätä virtuaalivelkaa verrataan reaalimaailmaan, jossa koko maailman bruttokansantuote (BKT) on vähän yli 70 biljoonaa euroa, tilanne on eurouskovaisille kiusallinen. Varsinkin, kun he eivät ole ymmärtäneet asettaa minkäänlaista sääntelyä pankkisektorille.
Pankkien pelastamiseksi perustetun EU:n kriisinratkaisuneuvoston (ERRD) 55 miljardia euroa on vain 1/10 000 osa tarvittavasta rahamäärästä. Pankkien velkapapereiden alaskirjaukseen tarvitaan ehkä 500 - 600 biljoonaa. Islannin pankkien realisoinnissa johdannaispapereiden arvosta hävisi 94 prosenttia.
Pankkien pelastamiseen eivät riitä minkään valtion eikä veronmaksajien rahat. Pankit ja nämä riskienhallinnan ammattilaiset ovat väkisin tyrkyttäneet virtuaalisten velkapapereiden avulla rahaa eli velkaa kaikille – jopa täysin luottokelvottomille.
Sodanjälkeisen Saksan velat ovat naurettavia EU-maiden nykyisiin velkoihin nähden. Euromaiden kokonaisvelka – valtioiden, kotitalouksien, yritysten ja rahoitusalan – on rahaliiton aikana kasvanut lähes kaksinkertaiseksi. Nyt se on jo keskimäärin 470 prosenttia euromaiden kokonaistuotannosta (BKT).
Finanssikriisistä raskas lasku kansalaisille
Mediat ovat paheksuneet konkurssikypsän Kreikan velkatilannetta. Sen kokonaisvelka on kuitenkin vain 300 prosenttia BKT:sta. Kolmen AAA:n Suomenkin velkasuhde on jo 400 prosenttia ja samalla tasolla Portugalin kanssa.
Pahin tilanne on Irlannissa, jonka velkaisuusaste on yli 1 000 prosenttia, Heti perässä tulee Alankomaat (noin 750 prosenttia), Japani (yli 600 prosenttia), Britannia (noin 550 prosenttia), Belgia (noin 500 prosenttia), Ranska (noin 500 prosenttia, Espanja (noin 450 prosenttia) ja USA (noin 350 prosenttia).
Sodanjälkeisen Saksan nousua helpotettiin sen viennin edistämisellä. Nyt Saksan on annettu rohmuta Suomen ohella (finanssikriisiin asti) eteläisten kriisimaiden markkinaosuuksia EU:n nollasummamarkkinoilla ja pahentaa niiden ennestäänkin surkeata tilannetta.
EU ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF vaativat kriisimailta säästöjä, supistuksia ja rakennemuutoksia eli aivan päinvastaisia avustuspaketteja kuin voittajavaltiot aikoinaan Saksalta.
EU ei ole laittanut pankkeja edesvastuuseen aiheuttamastaan finanssikriisistä ja siihen johtaneesta keinotteluista. EU ei ole laittanut pankeille kunnollisia velvoitteita eikä sääntelyä kuten olisi pitänyt, jottei finanssikriisi taas uusiutuisi.
EU:n komission tuoreiden laskelmien mukaan finanssikriisin aiheuttama yhteenlaskettu kustannus EU-kansalaisille on ollut 6 000 – 12 000 miljardia euroa. Tämä kaikki on pois kansalaisten ostovoimasta.
EU on toiminut aivan päinvastoin. Perustetun EU:n kriisinratkaisuneuvoston (ERRD) uusilla työkaluilla (bail-in) kriisiviranomainen oikeutetaan muuttamaan pankin velkoja pankin omiksi pääomiksi sen jälkeen kun todetaan, että muut pelastustoimet eivät enää auta. Todellinen silmänkääntötemppu, jonka avulla pankinjohtajat takuuvarmasti jatkavat uhkapeliään ja innovointiaan.
Tallettajat vastuussa sijoituksellaan
Toinenkin yhtä järjetön helpotus on suotu veronmaksajien kustannuksella pankeille, jotka ovat liian isoja kaatumaan. Vuoden 2016 alusta astuu voimaan Finanssivakauden valvoja FSB (Financial Stability Board) on julkaissut rahoitusjärjestelmien vakauteen ja pankkien pelastamiseen tähtäävät toimintalinjat. Niistä Suomen poliittiset päättäjät ovat olleet aivan hiiren hiljaa.
Isojen investointipankkien (SiFi) alkaessa kaatua, pankit uudelleen pääomitetaan vakuuttamattomista velkaeristä eli talletuksista.
Mikäli länsimainen pankki menee nurin tai uhkaa mennä nurin Euroopan Unionissa tai Yhdysvalloissa, uuden säännöstön perusteella tallettaja voidaan tulkita pankkiin sijoittaneeksi henkilöksi, joka on sijoittajavastuussa omalla sijoituksellaan eli talletuksellaan.
Talletus muunnetaan pankin pääomaksi, jolloin siitä tulee konkurssipesän omaisuutta, millä maksaa ensisijaisille velkojille. FSB:n mukaan pankki on toisen pankin ensisijainen velkoja ennen valtiota ja paikallishallintoja, eritoten johdannaisten kanssa. Näin suojellaan rahoitusjärjestelmää taas tallettajien kustannuksella.
Maailma hiusrajaansa myöten veloissa
Nyt olisi korkea aika hypätä uppoavasta laivasta. Tosin se on jo myöhäistä, koska Suomea rasittavat jo EU:n osalta yli 50 miljardin takaukset ja Suomen Pankin osalta noin 70 miljardin euron saatavat Euroopan keskuspankille (EKP). Niiden lisäksi vielä muita EU-maiden julkisia takauksia ja kotimaiset takaukset.
Jos tai kun käy huonosti, suomalaiset veronmaksajat joutuvat mahdollisesti maksamaan yli kahden budjetin (55 miljardia) verran takauksia. Sinä aikana ei makseta sitten yhdenkään virkamiehen palkkaa, ei terveydenhoitoa ja koululaisetkin laitetaan pakkolomille.
Koko maailma on jo hiusrajaansa myöten veloissa ja siten syönyt etukäteen tulevan ostovoimansa. Ostovoima on kuitenkin kaiken taloudellisen kasvun, yrittäjyyden ja edes (teoreettisten) uusien työpaikkojen ylivoimaisesti tärkein edellytys.
Teoreettista se on siksi, että maailmanlaajuinen tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat.
Jos nyt hypätään EU-junasta, voidaan vielä välttyä suunnitelluilta eurobondeilta eli valtion velkojen yhteistakuilta sekä pankkien velkojen yhteistakuilta, joille ei ole mitään kattoa.
Kansalaisille odottajan rooli
EU ja euro ovat täysin ideologisia tuulentupia, joissa vahvimpien valtioiden ehdoilla maksatetaan heikompien maiden viulut ja väkisin ylläpidetään täysin mätää pankkijärjestelmää.
Kaiken kukkuraksi kasvottomat pääomamarkkinat pitävät poliitikkoja pilkkanaan ja juoksuttavat heitä kuin pässiä narusta – ja nauravat veroparatiiseissa poliitikkojen uskolle vapauden ideologiasta.
Onko EU:ssa jotain hyvää? Kirjassani Ahneuden aika (2006) kirjoitin, että teoriassa EU voisi olla hyvä hanke. Se on maailman ylivoimaisesti suurin yhtenäinen markkina-alue.
Jos siellä pystyttäisiin rakentamaan pääomalle riittävän tehokkaat sääntelyjärjestelmät, EU:lla olisi muskeleita painostaa muut maat samoihin sääntöihin uhkaamalla niitä protektionismilla.
Valitettavasti EU:ssa on kuitenkin toimittu täysin päinvastoin. Se on lisännyt vain pankkien uhkapelimahdollisuuksia. Kansalaisten osaksi on jäänyt istua valtamedian manipuloimana sivuraiteella ja odottaa lisää säästöjä, supistuksia ja seuraavaa pankkien lopullista kriisiä.
Ari Ojapelto
tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi
uutiskirje 