Lukuvuosimaksut EU/ETA:n ulkopuolisille opiskelijoille otettiin käyttöön varsin vähin äänin viime vuosikymmenen puolivälissä. Tuolloin monet koulutuspoliittiset toimijat pelkäsivät tämän olevan päänavaus yleisille lukukausimaksuille. Julkisuudessa esiintyi tuolloin myös ekonomistivetoista keskustelua, joka pyrki rakentamaan ilmapiiriä suotuisaksi avaukselle.
Tämän jälkeen keskustelu rauhoittui, samoin kuin pelot kansainvälisten opiskelijoiden maksuista ”troijan hevosena”. Lukuvuosimaksut ovat jääneet meidän kansainvälisissä ohjelmissa opettavien ihmisten huolenaiheeksi. Käytännössä yliopistoissa on hyväksytty se, että maksujärjestelmä teettää ylimääräistä työtä sekä opetushenkilökunnalle että erityisesti hallinnolle, jonne on palkattu väkeä työkseen operoimaan maksuja ja niitä osittain kattavia apurahoja.
Maksuton opetus ei ole minkäänlainen ongelma, jos siitä ei tehdä ongelmaa.
Järjestelmää on selvästi pidetty tärkeänä, koska asiaan liittyvistä periaatteellisista kysymyksistä ei ole oltu innokkaita käymään keskustelua. Ei ole mikään pikkuasia, ryhdytäänkö koulutusta käsittelemään markkinoitavana tuotteena. Opetustilanteissa taas joudutaan elämään sen kanssa, että opiskelijaryhmissä on maksavia ja ei-maksavia opiskelijoita varsin erilaisin odotuksin ja hyvin tietoisina tästä jakolinjasta.
Siksi olikin kiinnostavaa tutustua ministeriön työryhmän raporttiin lukuvuosimaksujen käyttöönotosta suomalaisissa korkeakouluissa. Ei toki puhettakaan siitä, että työryhmän mandaattina olisi ollut arvioida lukuvuosimaksujen periaatteellista ja pedagogista puolta. Mutta valaisevia seikkoja riitti silti. Taloudellinen näkökulma: lukuvuosimaksujen osuus yliopiston tulopuolesta on reilut neljä promillea. Ja koska myös menopuolelle on ilmaantunut uusia tekijöitä, noin puolet korkeakouluista arvioi, ettei järjestelmä ole taloudellisesti kannattava.
Jos koulutuksen maksuttomuuteen ajatellaan liittyvän minkäänlaisia periaatteellisia kysymyksiä, ne ollaan selvästi valmiita myymään halvalla.
Pidin kiinnostavana myös raportin havaintoja siitä, että maksuvelvolliset opiskelijat suunnittelevat muita harvemmin jäävänsä Suomeen (tosin he ovat yleisestikin epätietoisimpia tulevaisuudestaan), ja työskentelevät muita kansainvälisiä opiskelijoita vähemmän alaansa liittyvissä töissä opiskeluaikana. Opinto-ohjelmaansa täysin maksun arvoisina piti vain noin 15 prosenttia maksuvelvollisista opiskelijoista.
Jos korkeakoulu sanoo, että koulutus on opiskelijan ostama tuote, on tuskin yllättävää, että opiskelija alkaa asemoida itsensä kuluttajaksi. Kuluttaja vaatii ”rahalle vastinetta”, eikä välttämättä ole niin kiinnostunut siitä ympäristöstä, mistä käy koulutustuotteensa hakemassa. Vaikka tämä on tietysti kärjistys, on hyvä miettiä, minkälaisia asemoitumisia koulutusjärjestelmä opiskelijoille tarjoaa ja kannustaa.
Maksujärjestelmää kohtaan on ollut vaikeaa esittää kritiikkiä sen ilmeisistä ongelmista huolimatta. Järjestelmään ollaan lähtökohtaisesti hyvin sitoutuneita positioissa, joissa mielipide painaa eniten.
Samaan aikaan julkinen keskustelu on saanut kierroksia, jotka eivät auta asiaa. Osa persuista on alkanut valittaa, että ulkomaalaisille opiskelijoille ei tulisi maksaa koulutusta. Kansainvälistymistä tukevat ihmiset vastaavat, että kyseessä on disinformaatio: EU/ETA -alueen ulkopuoliset opiskelijathan maksavat opinnoistaan! Argumentin tarkoitusperät ovat varmasti hyvät, mutta päätyvät vahvistamaan sitä käsitystä, että lukuvuosimaksut ovat asiaan kuuluva ja asiallinen homma.
Maksuton opetus ei ole minkäänlainen ongelma, jos siitä ei tehdä ongelmaa. Se toimi hyvin myös englanninkielisissä ohjelmissa, kunnes se lakkautettiin. Koulutuksen näkökulmasta opiskelijoiksi tulisi valita sopivimmat, riippumatta lähtömaasta tai varsinkaan maksukyvystä. Kuten todettua, maksut eivät välttämättä edes tuota yliopistoille juuri mitään.
Pienintäkään huolta suomalaisten opiskelijoiden jäämisestä jalkoihin ei ole, riippumatta kansainvälisen hakupaineen volyymista. Suomen kielen sujuva taito on maailmalla sikäli harvinainen, että kansainvälisten opiskelijoiden määrää voidaan käytännössä ohjata suoraan englanninkielisten ohjelmien aloituspaikoilla. Viime aikoina ohjelmia on haluttu kasvattaa kansainvälisyys- ja työmarkkinasyistä. Silti edelleen englanninkielistä opetusta on niin vähän, että esimerkiksi vaihto-opiskelijoille on toisinaan vaikea löytää kursseja.
Ymmärrän toki, että kansainvälisten opiskelijoiden lukuvuosimaksut näyttävät monien mielestä perustellusti marginaaliselta huolenaiheelta. Mutta ehkä asiaa kannattaisi ajatella myös tilannetta vasten, jossa ”Troijan hevonen” -argumentti on taas käymässä ajankohtaiseksi.
Valtionvarainministeriö esitti joulun alla yleisiä lukuvuosimaksuja, eikä olisi kummoinen yllätys jos avaus löytäisi tiensä hallitusneuvotteluihin, eritoten jos niitä käyvät oikeistopuolueet. Varsinkin Kokoomus on järjestänyt itselleen yhtälön, jossa se on sitoutunut veronalennuksiin ja massiivisiin leikkauksiin, joiden ulkopuolelle on vielä luvattu jättää monenlaista. Sotesta on myös hankala leikata jättimääriä hyvinvointialueiden juuri aloitettua ja väestön vanhentuessa, ja työttömien kiusaamisen budjettivaikutukset ovat rajallisia.
Kun koulutusta koskevat lupaukset esitetään riittävän usein yleisessä muodossa ”korkeakoulutuksen rahoitus on turvattava”, voivat maksut näyttäytyä keinona leikata ilman viimekertaista kiusallista koulutuslupaus-julkisuutta.
Vaikka kansainvälisten opiskelijoiden maksujärjestelmä ei johtanut suoraan yleisiin lukuvuosimaksuihin, se on luonut tähän institutionaalisen valmiuden, minkä merkitystä ei kannata vähätellä. Osa yliopistojen hallintoa on oppinut ajattelemaan maksuperustaisen yliopiston logiikalla. Pikku hiljaa on syntynyt tehtäviä, joissa maksuja seurataan ja laskutetaan, ja niitä kattavien apurahojen ehtoja valvotaan. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa näistä kollegoista ihmisinä. Heidän tehtävänsä ovat vaan sellaisia, että niiden tekijälle syntyy tunne töidensä hoitamisesta hyvin, kun niissä keskitytään tuottamaan ja vahvistamaan ajatusta koulutuksesta maksullisena hyödykkeenä.
Itse asiassa on syytä pelätä, että lukuvuosimaksut saattavat ilmestyä suomalaisiin korkeakouluihin hyvinkin äkillisesti. Asiassa auttaisi se, jos nykyisten EU/ETA -ulkopuolisten opiskelijoiden maksujen vastustajia näkyisi edes hieman. Hiljaista on ollut.
Kirjoittaja on työskennellyt yliopistonlehtorina kansainvälisissä ohjelmissa Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistoissa.
uutiskirje 